Niin paljon kuin olen vuosien mittaan vaihdellut noita vesipumpun
käyntikondensaattor eita niin vielä kertaakaan en ole laittanut sitä
valmistajan sille varaamaan tilaan. Tuo kondensaattorille varattu
tila on eräs seikka joka surullisella tavalla kertoo siitä minkä
verran tällaisten pumppujen valmistajat ymmärtävät tällaisten
pumppujen valmistamisesta. Eikä ymmärrys kondensaattoreista näytä
olevan tällä foorumilla yhtään sen parempaa kuin noitten pumppujen
suunnitelijoillakaa n.
Aloittajan kuvassa näkyy lähes alamittainen (kapasitanssiltaan)
0,62yF kondensaattori joka kielii mm. siitä että valmistushetkellä
tuokin arvo on ollut saatavissa vain alamittaisella jännitekestolla.
Olen tästä kirjoitellutkin menneinä vuosina ja onneksi nyttemmin
noita korvataan 1yF:n kondensaattoreilla mutta jos sen aikoo saada
alkuperäiseen tilaansa niin jännitekesto uhkaa edelleen, siis nykyisinkin
helposti saatavilla kondensaattoreilla jäädä 400Vac tai 420Vac luokkaan
eli jo tavallisessa käyttötilanteessa aivan hilkulle. Minkäänlaista
marginaalia ei jää käytön poikkeushetkiin saati että valmistajakaan
olisi arvannut että noita pumppuja voisi joku käyttää esim. karavaanareitten
ajoneuvoihin syrjäisillä leirintäalueilla verkon pitkien haarojen päissä.
Periaatteessa suurempiakin kapasitanssi/jännitekesto -tuloja tuohon
tilavuuteen on teknisesti mahdollista saada mutta se ei tarkoita että
niitäkään olisi järkevä käyttää. Tämä johtuu asiasta josta olin jo vuosia
sitten aikeissa kirjoittaa tarkemmin, eli muovikondensaattore itten (tässä
tapauksessa polyesteri) vikaantumismekanism ien ja ympäristöolosuhteit ten
vaikutuksesta, suhtautuminen oli takavuosina kuitenkin sellaista että
motivaationi kaikkosi. Eikä ole sittemminkään täysin palannut (1). Huomasin
yllättäen pari vuotta sitten että asiaan olisi tarjolla valaistusta jos
joku (karavaanari?) haluaa siihen paneutua. Nimittäin Dave Jones EEV -
videoblogissaan sai houkuteltua haastateltavakseen pitkän linjan konden-
saattoriasiantuntij an joka selvitteli paitsi näiden niin myös muutamien
muiden kondensaattorityypp ien valmistukseen, käyttöön ja luotettavuuteen
liittyviä asioita. Halukkaat löytävät jakson Odyssee:sta. (Ja löytyyhän
ne YouTubestakin jos nyt joku todella haluaa olla Google -yhtiön kanssa
missään tekemisissä)
Itselleni on ratkaisu aina ollut ulkoinen kondensaattori eristetyillä
johtimilla. Helppo, edullinen ja kompromissiton ratkaisu jolla esim. 1yF
450Vac ei tuota saatavuus eikä mitään muutakaan ongelmaa. Tuollainen
nippusiteellä pumpun kyljessä ei ole vielä häirinnyt ketään enkä käsitä
mitä kondensaattorin tunkeminen sen alkuperäiseen kömmähtäneeseen
suunnitteluun perustuvaan tilaan hyödyttää.
PS. Kejussa "seikkailee" välillä 220V pumppu, välillä 230V pumppu.
Syy jäi arvoitukseksi.
PPS. (1) Tuota ei pidä ensinkään ihmetellä. Olin aikoinaan yrittänyt saada
karavaanareita tuntemaan Ducato -vaihteiston ongelmia ja tullut näkemään
millaista suhtautuminen teknisiin asioihin voi pahimmillaan olla. Siitä
viisastuneena, joskin karavaanareitten sielumaisemaa yhä tuntemattomana,
rajaan nykyään vaistomaisesti sitä missä määrin hakkaan päätäni seinään.
Teknisille asioille onkin sitten omat fooruminsa ja niin sen selvästi
kuuluukin olla.