Mitäs tänään jäi tekemättä..... Tarkoitus oli käräjöidä
kaksin käsin... ja parantaa maailmaa, tai ainakin tätä
pientä syrjäistä mutta niin arvokasta kolkkaa.
Aikoinaan matkapuhelinoperaat tori Elisa (Saunalahti)
keksi alkaa veloittaa paperilaskusta mistä sitten kieltäydyin
ja jatkoin vain laskujen laillisten osien suoritusta. (siis
kuukausimaksut ja puhelumaksut) Elisa katsoi että laskuja
ei ole asianmukaisesti maksettu ja kun vajausta kertyi niin
aikanaan liittymä suljettiin ja Elisa siirsi (oman kantansa
mukaan oikeutetut) saatavansa perintäyhtiölle.
Perintäyhtiö vaati saatavia (+kuluja) maltillisesti
aina viime elokuuhun saakka (muistanette mitä silloin tapahtui)
kunnes nosti kanteen käräjäoikeudessa. Tavanomaisten lausunto-
kierrosten eli muitten muodollisuuksien jälkeen sitten tämä
päivä määrättiin istuntopäiväksi.
Tästä päivästä piti olla moneksi. Sen piti olla
kaikille muistutus siitä että 16.8-16 ei vielä sanottu
viimeistä sanaa paperilaskusta veloittamisesta, sen piti
muodostua varoitukseksi teleoperaattoreille jotka sellaista
yrittävät, sen piti olla vielä paljon muutakin mitä en tässä
mainitse kun asioita jäi auki. Kävi nimittäin niin että
kanteet yllättäen peruttiin eikä tuomioistuimen kantaa saatu.
Jotkut jo ihmettelevät miksi en ole alkuunkaan
helpottunut kun kanteet peruttiin, tämä vaan tarkoittaa että
joudun nyt suunnittelemaan etenemiseni uudelleen. Yhtä kaikki
lopullinen maali olisi se että teleoperaattorit "ohjattaisiin"
jälleen laillisuuden tielle ja matkapuhelinliittym ä ja yksilön
itsekunnioitus eivät enään olisi toisensa poissulkevat vaihto-
ehdot.