Ketjussa tuli selkeästi ilmi mikä on jokapojan toiveammatti, miksei tytönkin.
Se on sähkömies !
Nyttenkin on ollut kauhea vastaustulva, osa sähkömiehiltä, loput wannabeiltä. 
Tähän voisi heittää bensaa liekkeihin...
Miksi sähkärit ei siivoa jälkiänsä, niin kuin monien muiden ammatin harjoittajat?
Ihan sähkärin suusta olen kuullut, että ei kuulu heidän toimenkuvaansa ja heitti samalla kaikki piuhanpätkät ja kuoret lattialle. Kysyin tätä kerran eräältä sähköalan opettajalta, jotta onko heillä oikein sellainen kurssi, jossa opetellaan viskomaan kaikki johdonpätkät pitkin lattioita. Ei vastannut tähän jostakin syystä.
Ei voi tietenkään yleistää. Minun luottosähkärini, joka paikkaa mun jälkiäni, kerää kyllä kaikki jätökset ja kysyy vielä, mihin laitetaan. Hänellä onkin insinöörin paperit, joten siellä se siisteyskurssi on ehkä ollut koulutusohjelmassa.
Kerran hain sähköliikkeestä piuhaa, jossa ei saanut olla sitä maajohtoa. kaikki ok, kunnes paikalle tuli joku haalariasentaja meisseleineen haukkumaan oikein kunnolla. Lopulta kun sain suunvuoron ja kerroin asentajastani ja hänen antamastaan ostoslistasta, niin lähti tuhisten pois, mutta ei hiukkaakaan nöyryyttä. On ne sähkömiehet joskus kovia jätkiä. Pari hymiötä perään, eli kunnioitan sähkäreitä ja siksi kyselen paljon.
