Ainut kauneusvirhe: sammuttaja ei ole katsastuksessa vaadittava varuste.
Ei kuulosta kovin vaikealta, aikaa tietenkin menee koneen ääressä, mutta sitähän menee muutenkin.
|
Ainut kauneusvirhe: sammuttaja ei ole katsastuksessa vaadittava varuste. Ei kuulosta kovin vaikealta, aikaa tietenkin menee koneen ääressä, mutta sitähän menee muutenkin. Ja 13.05. oli tuo vaunu lopulta kotona, kotimainen rek.kilpi persuuksissaan. Tuossa välissä vielä liike pidätteli vaunua lähes viikon päivät tuon luovutushuollon vuoksi ja itse sain sumplattua vielä täydennystäkin tuohon rahtiin sillä kukapa sitä nyt tyhjää vaunua saksasta Samaten laivalla työskentelevän kaverini työvuorotkin vielä soviteltiin tuohon, jotta hän huolehti vaunun sijoittamisesta ja sitomisesta laivalla jotta tuo laivauskin olisi mahdollisimman turvallinen, onhan kyseessä bränikkä vaunu. Eli pattiarallaa n. 1kk projekti siis ja omaa fyysistä työtä tuossa ei ollut kuin vaunun noutaminen Vuosaaresta ja sen kilvitys. Suuremmalla omalla fyysisellä panostuksella niin aikataulua kuin kustannuksiakin voi varmasti säätää mieleisekseen, mutta nyt tässä tapauksessa esim. henk.koht. hakeminen oli täysi mahdottomuus ![]() Näpyttelin tuosta pientä ohjeen tynkääkin, joskos joku toinenkin nyt kiinnostui tuottamaan sen oman vaununsa saksasta Yksi asia rekisteröintikatsas tuksesta jäi mietityttämään, Oliko vaunussa valmiiksi suomen/ruotsin -kielinen tarra sallitusta henkilömäärästä? Jos ei ollut, mistä sen sait? Vai eikö sitäkään tarttee enää olla kuten kaasu/sähkötarraa? Oliko vaunussa valmiiksi suomen/ruotsin -kielinen tarra sallitusta henkilömäärästä? Ei ollut, ei ole vieläkään ja ainut tarra josta katsuri oli ylipäätään kiinnostunut oli tuo tyyppikilpi ![]() ^^ Täältä http://www.caravantukku.fi/tuote/kaasutarrasarja-(7-tarraa)-10-kpl/0500410-10/ Muutama vuosi sitten oliko 2. katsastus, kun syynäsivät tarrat.. eli uskoisin edelleenkin vaadittavan. Nyt vaan oli huolimaton katsuri.. tuo ilmanvaihto/hlömäärä on yksi, jonka haihtuneeseen tussinumeroon kerran on tartuttu. E: niin, kun aiemmin kirjoitin maahantuonnin/rekisteröinnin yhteydessä tarvittavista lisäyksistä, joihin nämä tarrat ja kaasuletku kuuluivat, niin tässä tapauksessa vaunuhan oli varusteltu Saksan käyttöön (sama pulloliitintyyppi kuin Suomessa). Siksi, kuten käytettyjen tuonnissa Saksasta, letku(j)a ei tartte vaihtaa. Tehtaalta lähteneet ovat kuulemma ilman korkeapaineletkua, jonka maahantuoja lisää.. Vaikkapa alueen portilla. Näppäriä nämä pikkumittarit. Itse kyllä laitoin mekaanisen mittarin. Näkyy lukemat myös sähkön ollessa poisNäppärän kokoisia, ei vie tilaa niin kuin omassa Bearissa -91 asennettu mekaaninen joka sekin toimii vieläkin. Mutta, kehitys kehittyy. Näppäriä nämä pikkumittarit. Itse kyllä laitoin mekaanisen mittarin. Näkyy lukemat myös sähkön ollessa pois Tuohon on tänäpäivänä näppärä konsti ja jos muutaman kerran unohtaa niin oppii. Kännykkä kameralla kuva ennenkuin irroittaa roikasta, näyttää portilla ja on myös muistissa lukema. Ja jos väittää että pienikokoiset lukemat niin kuvaa pystyy zoomaamaan niin näkee lukemat vaikka yhden kerrallaan . Vai tarkoittiko K.E.V mekaanista näyttöä samassa paketissa.Kännykkä kameralla kuva ennenkuin irroittaa roikasta, näyttää portilla ja on myös muistissa lukema.Juurikin näin. Ja se ed. alueelta poistuessa otettu kuva toimii samalla seuraavalle alueelle tullessa lukemana, ellet sitten ole tuossa välissä käynyt jossain muualla roikan päässä Vai tarkoittiko K.E.V mekaanista näyttöä samassa paketissa.Kyllä, noita on tuossa DIN-koossa myös mekaanisella näytöllä ![]() ![]()
*****
Vai tarkoittiko K.E.V mekaanista näyttöä samassa paketissa. Juuri sellaista. Mullakin on sellainen, tosin hirmu hankalassa paikassa lukemista ajatellen. Pitäisi siirtää näkösälle. Juurikin näin. Ja se ed. alueelta poistuessa otettu kuva toimii samalla seuraavalle alueelle tullessa lukemana, ellet sitten ole tuossa välissä käynyt jossain muualla roikan päässä Eihän siinä ole mitään ongelmaa, vanhalla kuvalla maksaa vain hieman enemmän ![]() Eihän siinä ole mitään ongelmaa, vanhalla kuvalla maksaa vain hieman enemmänToki näinkin, pilkuttamistahan tuo on jos mittaustulos heittää kwh tai pari, mitälie 20c/kwh jos maksaa Se on siltikin aika paljon halvempaa kuin mitä jotkut alueet haluaa valosähköstä 5€/vrk tason riistohintoja No eipähän montaa kwh tartte noilla hinnoilla kulutella kun jo mittari on maksanut itsensä takaisin. Vieläpä kun tässä tapauksessa asennuspaikkakin oli valmiina, ei tuohon asennukseenkaan juuri edes omaa aikaa kulunut ![]() Seuraavaksi varmaan listalle menisi tuo autarkin nykertäminen. Pienen mutkan matkaan tekee tuo Truman flekti, joka on 230VAC => mitäpä jos laittaisikin tuon 1kW sini-impun (jota ei koskaan kerittykään Milleriin asentamaan) puskemaan "maasähköä" niin olisi kaikki vermeet käytettävissä kuin oikeassakin maasähkössä ilman mitään muutoksia No toki tuon 12V powerin voisi piiristä poistaa turhana ja ottaa sen suoraan akusta, mutta noin muuten olisi kaikki pistorasiatkin yms. käytettävissä, tuosta Truman flektistä puhumattakaan ja näin pysyy tupakin paremmin tasalämpöisenä - jos sitä nyt joskus puskassa yön tahi pari joutuu oleskelemaan ![]()
Kannatan kyllä 12V puhaltimen vaihtoa. Kuin myös muutenkin 12V järjestelmää ja mahdollisuutta elää ilman "maasähköä" vaikka olisikin itse tuotettua. |