Aiotteko liikkua myös tavella vai onko hakusessa 3 vuodenajan vaunu?
Aiotteko liikkua myös tavella vai onko hakusessa 3 vuodenajan vaunu?
Hei,
Ensimmäiseksi vaunuksi kannattanee ostaa vaan ihan halvimmasta päästä. Kunhan ei ole homeinen, niin muulla ei ole väliä. Yhden kesän kun sillä harjoittelee, niin tietää millaista tämä laji on ja osaa etsiä omaan käyttöön sopivaa peliä. Kun on ostanut mahdollisimman halvan, niin siitä on helppo päästä eroon ensireissun jälkeen, jos se on vaan kuiva. Et kertonut budjettia. Kasettivessa on paljon parempi kuin sellainen portapotta. Käytännössä kasettivessat tuli vaunuihin 1990. Sitä vanhemmissa niitä on vain satunnaisesti, mutta uudemmissa kaikissa. Mutta portapotallakin pärjää mainiosti. Meidän perhe ainakin arvostaa sitä, ettei joka ilta tarvitse pöydästä tehdä jollekin vuodetta. Lapset tykkää kerrossängyistä. Telivaunu ei ole enää nykyisin mikään itseisarvo. Se on vaan paljon jäykempi käännellä. Akselistot kyllä kantaa vaunun vaikkei olisi kuin yksi akseli. Minua kaikki varotteli, että älä osta liian isoa vaunua. Miksi? Mitä pitempi vaunu, niin sen rauhallisempi peruutella. No ehkä alottelijalla täysileveä 2,5 m vaunu voi hirvittää, mutta siihenkin tottuu. Mutta ehkä tuollainen 2,3 leveä vaunu on paljon sporttisempi vetää. Jos ette ole paikoillanne viihtyvää sorttia, niin sitten markiisi on paljon käytännöllisempi kuin teltta. Markiiseihin on saatavilla sivuseiniä. Jos nämä olisi ostettavassa vanussa valmiina, niin niihin ei palaisi enää rahaa. Ei muuta kuin www.nettikaravan.co m:iin tarkka haku ja siihen rasti kohtiin kerrossänky ja parivuode. Sitten rahatilanteen mukaan lisää rasteja oman mielen mukaan esim. kohtiin alde, markiisi ja lattialämpö. Jos kerran on vuokravaunulla liikkunut, niin se varmaan antoi osviitat siihen, mitä pitäisi saada.
Vaikka täältä saatkin 'hyviä' neuvoja, valinnan teet itse, kun se sopivin löytyy. Ensimmäinen kysymys on budjetti, kuinka paljon aikoo rahaa vaunuun laittaa. V70 voi käytännössä vetää isoakin vaunua. Ja sitten kun menee vaunua ostamaan, niin mukana PITÄÄ olla sellainen, joka on vaunuihin perehtynyt, vanhat vaunut ovat kovasti yksilöitä merkistä riippumatta. Ja kuinka paljon aikoo vaunulla liikkua talvisin ? Mutta tuosta pelinavaus. http://www.nettikaravaani.com/lmc/590/1449720 Minä en laittaisi noin pieniä vielä yläsänkyyn - tai pitäisi kyllä rakentaa todella hyvä suojaus ettei putoa.
Olisko tuossa vaihtoehtoja?
http://www.nettikaravaani.com/solifer/5602i/1451891 http://www.nettikaravaani.com/solifer/550/1452244 http://www.nettikaravaani.com/burstner/city/1450654 http://www.nettikaravaani.com/piccolo/holicamp/1452067 http://www.nettikaravaani.com/kip/greyline/1452088 http://www.nettikaravaani.com/solifer/6102i/1452251 Minä en laittaisi noin pieniä vielä yläsänkyyn - tai pitäisi kyllä rakentaa todella hyvä suojaus ettei putoa. Vähän samaa ajattelin, tuossa linkin LMC:ssä on se sivuryhmä, johon voi tehdä myös sängyn. Mutta pari vuotta menee niin yläsänky jo kovasti käytössä. Ehkä sellaisia kriteereitä, vanhempaan vaunuun laittaisin, kuin primus (2490) -lämmitys, kasetti wc, ja jos mahdollista foam eristeinen vaunu, jos vai löytää jostakin sellaisen. Tuo linkin LMC täyttää nuo kaikki kriteerit. Ja tuo ylläoleva soliferin erinomainen vaihtoehto. Solifeerin etupää on vain huolellisesti käytävä läpi ennen ostoa. Varsinkin aivan etukulmat tahtovat olla kosteita. Turvallisin ostos sellainen Solifer, jonka etupään kosteusvauriot on jo korjattu. Kyllä se budjetti siinä nelisen tonnia on max. Ei tosiaan tarvi olla talvilämmin vaunu, ei ole aikomus liikkua ainakaan tällä vaunulla talvella.
Lueskelin foorumia ja monet näkyy hakevan isoa vaunua lapsiperheelle. Ilmeisesti ovat enemmän paikallaan pysyvää sorttia. Olihan se viime kesänä käytössä ollut asuntoauto jumalattoman ahdas, mutta kyllä sielläkin tuli ruoat tehtyä ja yönsä nukuttua. ______________ Ehdin katsoa näitä ennen teidän ehdotuksia, osuikohan yhtään samaa :-) Tuossa tosin olis valmiina, mutta ei ole yhtään myyvät kuvat. http://www.nettikaravaani.com/solifer/finlandia/1446998 Tuossa olisi telikin http://www.nettikaravaani.com/solifer/552/1445349 Siisti ja iso http://www.nettikaravaani.com/astro/6000/1450787 Iso http://www.nettikaravaani.com/solifer/6002i/1451287 Aina vain kasvaa http://www.nettikaravaani.com/kip/greyline/1452088 Onhan näitä, eikait siinä auta muuta lähteä kierrokselle. Pitäis varmaan hakea vuokraamosta hyvä kosteusmittari mukaan. Kyllä se budjetti siinä nelisen tonnia on max. Ei tosiaan tarvi olla talvilämmin vaunu, ei ole aikomus liikkua ainakaan tällä vaunulla talvella. Tuo viimeinen Kip oli mun listalla. Se on noista sinun listaamista ainoa, jossa kasettivessa. Vaikka monet sanoo että portapotilla pärjää, minä olen sellaisenkin kanssa pelannut 80-luvun lopulla ja ei sitä voi mitenkään verrata toimivaan kasettivessaan. Eli suosittelen - lapsiperheelle on ehdoton se toimiva kasettivessa. Tuossa LMC:ssä vaikuttais olevan takana yläsänky. Meinasin meidän tenava laittaa yläsänkyyn, mutta tarkoitus tehdä "seinä" niin, että toukat pysyy sängyssä. Tai sitte siinä käy niin, että minä joudun toisen toukan kanssa yläsänkyyn. Sekin käy. Mutta kun sängyt on poikittain niin monesti ne on sitte kapeita. Mä haluaisin pitää makkarin yhdessä kohtaa jotta ei niitä sänkyjä olisi joka paikassa.
Tuota Seinäjoella olevaa 5602i soliferia olen myös katsonut ja taisin merkata sen suosikiksi. JOs ajattelet että sänkyjä ei ole joka puolella, niin sitten SOlifer 6002 ja kaikki nukkumaan perälle, ja etupää jää vielä käyttöön.
LMC:ssä sivuryhmä jää käyttöön jos lapset nukkuvat kerrossängyssä ja aikuiset vaunun edessä. Muissa vaihtoehdoissa sänkyjä onkin sitten joka puolella. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto voisi olla matkaaja. http://www.nettikaravaani.com/matkaaja/9004/1445204 Justiinsa näin. Matkaaja 9004:sta löytyy myynnissä malli missä olisi erilliset yläsängyt pitkittäissuuntaise sti. Siihen kun rakentaa alasängyt joko erillään tai yhdessä niin tuosta tulis ihan hyvä. Isolta tuo vaunu näyttää ja sitä se varmasti onkin.
Tuostakin puuttuu se kunnon vessa. Jotta potalle pääsee, pitää allas aina kääntää pystyyn... Tuostakin puuttuu se kunnon vessa. Jotta potalle pääsee, pitää allas aina kääntää pystyyn... Vessasta voi olla monta mieltä me pärjättiin hyvin porttapotalla monta vuotta Se allas enemmän häiritsi ja sen muokkasin tohon nykyiseen. Tässä vinkki kulma altaasta http://karavaanari.org/index.php/topic,15065.0.html Mutta toi 9004 on aika riivityn näkönen, tainnu olla kovalla käytöllä. Itse lähtisin tinkailemaan tätä http://www.nettikaravaani.com/matkaaja/9404/1451033 Tuohon tekee toisen pitkittäisen yläpetin näppärästi. Alas saa vanhemmille 180cm leveän sängyt jos haluaa Meillä on 160cm leveä sänky ja siinä joustin patjat. Siinä on kaksi vaatekaappia saa joka oli meille tärkeä asia. Makuasioita ja butjetistakin kiinni. |