Kirjoittaja
Aihe: Matkailuauto ainoana autona,pitkä työmatka, kulut. (Luettu 42270 kertaa)
« Vastaus #46 : 5.10.2014 kello on 21:36 »
Kyllä pitäisin halpaa pikkuautoa arkiajoihin, enkä raiskaisi minkäänlaista matkailuautoa sellaisessa. Tietenkin sillä edellytyksellä, että säilytyspaikka löytyy.
Halvan voi sitten jokainen päättää itte, osaavalle se on muutaman satasen kulkine, kokonaan korjaustaidottomall e käy mainiosti vaikkapa omanikaltainen Aygo (C1, 107) tai vastaava, ikää 9 vuotta, kilometrejä käytettynä myynnissä olevissa yleensä vähän ja hintaa jäljellä muutamasta kuuteen tonniin.
« Vastaus #47 : 5.10.2014 kello on 23:16 »
Kukin tyylillään. Itse kuljin parikymmentä vuotta töihin matkailuautolla. Ajoin lisäksi kaikki työajot samalla kulkimella. Kilometrejä kertyi n. 40 tkm/a ja viiden vuoden välein auto meni vaihtoon. Oli hyvä ratkaisu, kun olosuhteiden pakosta jouduin usein yöpymään työn takia.
Taloudessa on ollut koko ajan toinen kuljin rouvan käytössä, mutta sillä kävin töissä vain satunnaisesti.
« Vastaus #48 : 6.10.2014 kello on 06:52 »
Kilometrejä kertyi n. 40 tkm/a ja viiden vuoden välein auto meni vaihtoon.
Miten näkyi noin huikea ajomäärä vaihtohyvityksessä, 200 tkm katsottaneen nyt, 10 vuotta ja saatikka 20 vuotta sitten automyyjän silmissä "kilometrivikaiseksi" matkailuautoksi.
« Vastaus #49 : 6.10.2014 kello on 09:23 »
Oli hyvä ratkaisu, kun olosuhteiden pakosta jouduin usein yöpymään työn takia. Vähän toinen juttu, kun näin. Eihän se silloin ole kulkineen puhdasta työmatkakäyttöä, vaan käyttöä varsinaiseen tarkoitukseensa. Kuten Rollillakin.
« Vastaus #50 : 6.10.2014 kello on 09:42 »
200 tkm katsottaneen nyt, 10 vuotta ja saatikka 20 vuotta sitten automyyjän silmissä "kilometrivikaiseksi" matkailuautoksi.
Jota tuo "vika" ei todellakaan tarkoita että se olisi ko. kulkineen end-of-life. Itselläkin tällä hetkellä talossa lähes 270tkm ajettu C5 farkku -09 ja 90tkm ajettu Honda Silverwing maxi-skode -02. Molemmat siis uponnevat tuohon "vikasarjaan" luokassaan, joten eipä noista paljoa maksettukaan kun ne taloon hommattiin. Samaten ex. Grand Scenic oli jo 200tkm kelattu -08, mutta eipä tuostakaan ollut pahaa sanottavaa koko aikana kun se talossa oli. Vaan vielä pitäisi jostain löytää sopivasti tuollainen "kilometrivikainen" as.auto, mutta ei ole sitä oikeaa yksilöä kohdalle osunut - vielä 
« Vastaus #51 : 6.10.2014 kello on 09:45 »
Tarkoitin lähinnä sitä että keskimäärin matkailuautoilla ajetaan 10tkm per vuosi niin tuollainen 40tkm vuoteen kiinnittänee jo myyjänkin huomion ja siten myös siihen hyvitykseen.
« Vastaus #52 : 6.10.2014 kello on 10:01 »
^ Eipä siinä, jos on ostanut kilometrivikaisen (halvalla), ja jos siihen vähän kilometrejä kerää, niin pois myydessä ei välttämättä paljoa häviä.. onko se (häviö) isompi / pienempi kuin vähempi ajettuun (kallimpaan) samat kilometrilisäykset. Eipä ne paljon ajetut liikkeissäkään niitä kysytympiä ole - hinnassahan sen pitää näkyä.. Kyllähän se auto kuluu vain ajamalla (tietyt "palikat" toki myös ikääntymällä). 300tkm vatkattuun kerkeää kertymään monta korjausta, saati pirssikäytössä vielä niitä "kosketuksia" kopassa kuin alustassakin.. ja niitä vajaita sisäsiivouksia kun matot ja penkit purkaa. Vähän sama juttu vanhojen bussien penkkien ja lattiamattojen kanssa - kuka niistä m-autoa haluaa sellaisenaan kutoa.. En kyllä kirpparilta ostas käytettyjä kenkiäkää.. 
« Vastaus #53 : 6.10.2014 kello on 10:33 »
Oma on ilmeisti sitten km vikainen, kun sillä on nyt ajettu 78 000 km ja joulukuun 23 päivä tulee neljä vuotta täytteen. Ja matkailukäytössä kaikki km ajettu, mutta tarpeeseenhan tuo hommattiin, ei haudottavaksi.  P.s. Tuo km määrä vehjettä vaihtaessa ei ole koskaan kovin merkittävä asia kun uuteen vaihtaa.
« Vastaus #54 : 6.10.2014 kello on 10:44 »
Ja matkailukäytössä kaikki km ajettu, mutta tarpeeseenhan tuo hommattiin, ei haudottavaksi. 
Täytyy sanoa että hyvin on aikaa muiden harrastusten ja työn lomassa, meillä nuo muut harrastukset eivät sido matkailuautoa vaan ne voi vallan mainiosti hoitaa henkilöautollakin. Ja onhan sieltä Belgiasta eri kiva lähteä viikonlopuksi itään, täällä Suomessa tuonne itään ei juuri halua kukaan.
« Vastaus #55 : 6.10.2014 kello on 11:38 »
Kukin tyylillään.Minulle ei enään melkein 200t ajettu laite enään kelpaa.Katselin tossa just yli 300t ajettua -10 vuosimallin meseä josta pyysivät yli 20t e.  Loppuuna ajettu lintta taxi käytöstä,en ottas kuin ehkä jos ilman sais.  Olen viimeiset 10v vaihtanut kulkuneuvoa kun mittarissa on 160t km.Voidaan sanoa että olen ajanut kalliit kilometrit pois,mutta oma käsitys on että tuon kilometrilukeman jälkeen ne vasta kalliiksi tulee.Minulla on ollut onni mukana ja autoihin on vaihdettu vain öljyjä ja pakolliset huolto-ohjelman vaatimat osat. 
« Vastaus #56 : 6.10.2014 kello on 11:52 »
Katselin tossa just yli 300t ajettua -10 vuosimallin meseä josta pyysivät yli 20t e. 
Tuolla rahalla saisi jo 2kpl näitä meikäläisen harrastamia "kilometrivikaisia" ranskalaisia 
« Vastaus #57 : 6.10.2014 kello on 15:58 »
Kukin tyylillään.Minulle ei enään melkein 200t ajettu laite enään kelpaa.Katselin tossa just yli 300t ajettua -10 vuosimallin meseä josta pyysivät yli 20t e. Loppuuna ajettu lintta taxi käytöstä,en ottas kuin ehkä jos ilman sais. Olen viimeiset 10v vaihtanut kulkuneuvoa kun mittarissa on 160t km.Voidaan sanoa että olen ajanut kalliit kilometrit pois,mutta oma käsitys on että tuon kilometrilukeman jälkeen ne vasta kalliiksi tulee.Minulla on ollut onni mukana ja autoihin on vaihdettu vain öljyjä ja pakolliset huolto-ohjelman vaatimat osat. 
niin mikä mersu ?? Meillä oli 2000 mallinen Väyrynen joka saatiin 230000 ajettuna meille ja ajoimme sen 400000:n asti erittäin pienillä remonteilla ja auto pelasi ko kello heti kun tulee minun budjetille sopivaksi niin laitan tuollaisen ainuaksi pirssikksemme 
« Vastaus #58 : 6.10.2014 kello on 16:52 »
heti kun tulee minun budjetille sopivaksi niin laitantuollaisen ainuaksi pirssikksemme 
Vähäämpä olet tyytyväinen.....
« Vastaus #59 : 6.10.2014 kello on 16:56 »
Vähäämpä olet tyytyväinen.....
kunhan nyt oottelemma kymmenenkin vuotta niin tulee minun budjetille  mutta olisi monikäyttöinen pirssi tuossa
|