Karavaanarin keskustelufoorumi
Tekniikkakeskustelut => Matkailuautot => Projektit => Aiheen aloitti: kankuu - 17.08.2015 kello on 20:35
-
Hei vaan kaikille.
Olen täällä ihan uusi ja kyseinen matkailuauto projekti on elämäni ensimmäinen.
(http://karavaanari.org/kuvat/1439835189.jpg)
Kyseessä on Sitikan keulalla oleva Piccolo Transcamp 650 vuosimallia -90. Tämä oli juuri sellainen mitä haeskelinkin, eli ihan rehdisti mätä. Sellainen minkä saa ihan ite putsata kuntoon ja sitten sen tietää että on kuiva ja hyvä :).
Noh ensi ajatukseni oli että perän ja katon uusimalla päästään pitkälle, ehkä muutama puu seinistäkin pitää uusia. Mutta paikanpäällä huomasin, että menee kaikki seinät uusiksi ja myös katto, mutta lattia tuntui hyvältä. Nyt kun olen sisustan purkanut ja lattia mattoa repinyt niin selvisi, että lattian molemmat kylkipuut ovat myös mädät. Siis pitää aukoa lattiakin.
Tänään aloin sitten pohtimaan, että pitäisikö vaan rohkeasti purkaa katto ja seinät kokonaan pois päältä jotta olisi helpompi korjata lattia kuntoon? Vai yrittää parsia kasaan seinät paikoillaan. Irtonaisina olisi varmaan seinätkin mukavampi tallissa rakentaa ja nostaa vain valmiina paikoilleen.
Olisi mukava kuulla miten olette korjailleet tälläisiä mistä on kaikki pinnat lahoja. Ja muutenkin kaikki vinkit ja mielipiteet ovat tervetulleita.
(http://karavaanari.org/kuvat/1439835248.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1439835265.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1439835282.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1439835298.jpg)
-
Jaahas. En onnistunut kuvien lisäyksessä :D
-
Jaahas. En onnistunut kuvien lisäyksessä :D
http://karavaanari.org/index.php/topic,8164.msg141972.html#msg141972
-
Kiitoksia.
Nyt näyttää toimivan.
-
Kyllähän tuo jo kannattaa kokonaan purkaa ja tehdä uusiksi. Kovatöinen savotta nitkutella pala kerrallaan ja saada vielä siistiä jälkeä.
-
Irroittelet vielä ikkunat ja luukut ja otat seinät sapluunaksi. Tulisko uudet seinät helpoiten levystä jotä käytetään umpiperäkärryjen teossa vai liimaatko rimasta?
-
Ajattelin kyllä vanhat seinäpellit käyttää. Rimottaa ja eristää vain uudestaan.
Onkohan tuo minkä hintaista toi valmis levy ja mistä sitä saa?
Ja tota kattoa oon miettinyt et siihen hommais uuden ulkokuoren, niin mikä mahtais olla edullisin vaihtoehto? alumiini- tai lasikuitulevy?
-
Edullisin lienee muovipäällysteinen sinkitty pelti. Mitä käytetään ikkunapelleissä tms.
-
Irroittelet vielä ikkunat ja luukut ja otat seinät sapluunaksi. Tulisko uudet seinät helpoiten levystä jotä käytetään umpiperäkärryjen teossa vai liimaatko rimasta?
Eikö jostakin saa valmista pinnoiutettua seinämateriaalia jossa on eriste valmiina. Jos löytyisi tuuman vahvuisena, silloin hyvä. Ainakin paksumpana on.
-
Tarkoitin juurikin uretaanilevyä mistä esim eurowagon tehdään.
-
Noniin.
En ole suinkaan vielä luovuttanut vaikkei ole mitään kuulunutkaan. Piti vain alkaa rakentaa sää suojaa sitikalle kun seuraavaksi pitäisi alkaa katto purkamaan pois. Pitkän aikaan pohdin millaisen tekisin vai ostaisiko jonkun halvan hyvän. Mutta melko kalliita näytti kaikki muut vaihtoehdot olevan paitsi tämä minkä löysin joltain venefoorumilta. Eikä ollut mikään mahdottoman iso töinenkään. Aikaa meni vain kohtuuttoman kauan kun olin välissä kipeänä ja töiden puolesta ei ole joutanut. Mutta tänään sain auton vihdoin ajettua sisään. Vähän siinä vielä fiksaamista on, mutta kyllä se jo sateelta suojaa.
(http://karavaanari.org/kuvat/1442177414.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1442177430.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1442177464.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1442177477.jpg)
-
Toihan on hyvä. Siis teitkö itse vai oliko jokin tee-itse sarja meinaan kun tuo pressu näyttäisi istuvan niin hyvin? Jos tilasit pressun+ohjeet niin mistä?
-
Ihan on itte tehty. Ei mitään sen ihmeellisempiä ohjeita. SketchUp:lla vain piirtelin sopivat kaaret, ohjurikapulat paikoilleen ja ruuvaamaan. Pressu on paikallaan leikattu niin siksi istuu hyvin :) se on vanhaa romahtanutta kuplahallia, eli paksuutta riittää. Kiinnitin pressun suoraan kaariin peltikattoruuveilla .
-
Mitä noista kuvista hallin kaaria näkee, niin eiköhän ne piccolonkin ruodot kuntoon tule tuolla taidolla.
-
Onnea ja sitkeyttä projektille. Thumb Thumb
Hyvä riittävän iso tasainen pöytä sulla varmaan tarpeen?
Täällä on ollut videoita kun ne tehtaassa tekee seiniä, en vain löytänyt ensimmäistäkään. Niistä saisi vihjeitä, ei tosin samaan nopeuteen harrastajan tarvii päästä.
Ootko lukenut?
http://karavaanari.org/index.php/topic,8001.45.html -- Alaosa
http://karavaanari.org/index.php/topic,9527.0.html
http://karavaanari.org/index.php?topic=9392.0
-
Mitä noista kuvista hallin kaaria näkee, niin eiköhän ne piccolonkin ruodot kuntoon tule tuolla taidolla.
Olen samaa mielta, alkusuoritus oli jo 10:pin arvoinen. Thumb
-
No nuo kaaret nyt varmasti onnistuu jokaiselta joka vaan lähtee yrittämään Thumb . Oli oikeasti todella simppeli rakenne tehdä. Huomattavasti kovempi saavutus oli saada tuo pressu tuonne päälle (painoi1,5kg/m2) ja erittäin määrätietoista, eli ei halunut millään suoristua rypyt vaikka kuinka nätisti pyysi tai raivolla repi. Lopuksi nostettiin mettäkouralla, kun ei muu enää auttanut.
Nyt pitäis vielä piha siivota rakennus puuhista ja sitten alkaisi se katon ja seinien purku. Nyt on paljon mukavampi aloittaa purkaminen, kun on pinnat ollu kuukauden auki, niin ei enää vanerit ja puut litisekkään vaan tuntuvat varsin kuivalta.
Nyt oon huomannut että seinä pelleissä on sellaista pientä hapettumaa kauttaaltaan ja niitä rapsuttamalla paljastuu pienen pieni reikä :( . Sitä tässä pohdiskellu että saako niitä järkevästi ja siististi siitä paikattua, vai pitääkö kylki pellitkin uusia?
Niin ja vielä noista linkeistä. Olen kyllä lähes kaikki aiheeseen liittyvät jutut kahlannut pika puolin läpi ja niiden kautta luonut itselleni toivoa.. Jos ranskalaiset on aikanaan ton osannu rakentaa niin kai se minäkin siihen pystyn. :laugh:
-
Nyt oon huomannut että seinä pelleissä on sellaista pientä hapettumaa kauttaaltaan ja niitä rapsuttamalla paljastuu pienen pieni reikä :( . Sitä tässä pohdiskellu että saako niitä järkevästi ja siististi siitä paikattua, vai pitääkö kylki pellitkin uusia?
Riippuu siitä, mikä kelpaa sinulle. Suola on kova poika syömään alumiinia ja reikiä tulee ennenpitkää, jos maalissa on vikaa. Paklaamalla ja maalaamallahan ne saa peittoon.... ::)
Jos reiät on kaikki tyyppiä 'nuppineula', voi pelkkä maalauskin onnistua.
-
Reijät on tyyppiä nuppineula, mutta aattelin vain varmistella ettei sitten sitä kautta mätäne taas uudestaan :D
Mahtaisko tulla paras jos takakautta laittais jotain valkoista massaa?mitä?
-
Ehkäpä liima+tiivistemassa hyvin puhdistettuun alumiiniin olisi hyvä. Ehkä alumiinipellin palat 100% (ettei jää ilmataskuja joihin kondensoituu vettä, ja jäätyminen irroittaa pellit toisistaan) liimauksella parempi?
Eipä taida monilla olla kokemuksia asiasta vuosikymmenten ajalta, jolloin selviäisi paras menetelmä?
-
Telaa takapuoli vedeneristeellä. 2k aineella.
-
Telaa takapuoli vedeneristeellä. 2k aineella.
Tuota ajattelin ehdottaa minäkin. Aloin tutkimaan eri vesieristeiden ominaisuuksia ja jätin sikseen. Jo löytyy aine joka tarttuu hyvin sekä alumiiniin, että liimaan/foamiin niin tuo toimii.
-
Tuohan oli hyvä idea. Riittäiskö vain reikien alalta vai varmuudeksi kokonaan pellit toiselta puolelta?
-
Onko reiät suunnilleen samalla korkeudella? silloin niistä molempiin suuntiin, ylös ja alas reilulla marginaalilla tai sitten koko alue.
Edellisessä kisjoitin jo vaikka tarkoitus oli kirjoittaa jos
-
Noniin
Taas on viikko sairasteltu ja tänään uskaltauduin jo alkaa töitäkin tekemään. Ja etenikin heti vauhdilla. Sain kaikki ikkuna ja luukut irroitettua. Vauhtiin kun pääsi niin aloin heti samaan syssyyn kattoa purkamaan ja kohta huomasin että ei ollut enää seinätkään paikallaan. Seuraavaksi pitäisi alkaa lattiaa parsimaan ja näytti pikaisesti katsottuna siltä että menee sekin kokonaan uusiksi, mutta mietin nyt vielä yön yli ainakin.
Tässä hieman kuvia.
(http://karavaanari.org/kuvat/1443374743.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1443375145.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1443375210.jpg)
-
Tuota ajattelin ehdottaa minäkin. Aloin tutkimaan eri vesieristeiden ominaisuuksia ja jätin sikseen. Jo löytyy aine joka tarttuu hyvin sekä alumiiniin, että liimaan/foamiin niin tuo toimii.
Ainakin Ardexin 2k aine vaikuttaa pomminkestävältä.
-
Kertokaapas nyt viisaammat, että mikä levy tulisi laittaa pohjimmaiseksi?
Moneen uuteen näyttää tulevan ihan lasikuitulevy pohjalle ja runkokin on ilman puuta. Itse ajattelin ensin laittaa ihan 6,5mm maatilavaneria, mutta lueskelin jostain että pitäisi päästä hengittämään pohjalevyn kautta kun päälle tulee muovimatto?!? Alkuperäisesti tuolla on joku sekavaneri tms. levy ilman mitään maalia tai myrkkyjä. Eli jos laittaa puuta niin mitä?
-
Vesivaneria
-
Ensin vaihtasin ton alusta vanerin kokonaan . Tilalle vesivaneri 18mm- 25 mm pohjapuolen vesiohehteista alustamassa käsittely ennen kiinitystä telalla reilusti . Sen jälkeen Haponkestävät rosteri pulteilla pulttaisin kiinni . Sen pälle Finnfoam 25mm tai 35mm ja liimalla kiinni molemminpuolin lopuksi 10mm koivuvaneri. Kun tehdään suomen oloihin matkailuauto lämpöeristeet aivan ehdoton pohjaan. Tiedän kun olen itse rakentanut Lcm 566 matkailuauton uusiksi. :D
-
Kestää siellä koivu/havu vanerikin seuraavat 15 vuotta :(
-
Ensin vaihtasin ton alusta vanerin kokonaan . Tilalle vesivaneri 18mm- 25 mm pohjapuolen alustamassa käsittely ennen kiintystä telalla reilusti. Sen jälkeen Haponkestävät rosteri pulteilla pulttaisin kiinni . Sen pälle Finnfoam 25mm tai 35mm ja liimalla kiinni molemminpuolin lopuksi 10mm koivuvaneri. Kun tehdään suomen oloihin matkailuauto lämpöeristeet aivan ehdoton pohjaan. Tiedän kun olen itse rakentanut Lcm 566 matkailuauton uusiksi. :D
Eipä taida sulla olla painot ongelma? :o
Vai onko vaan isot varmuuskertoimet? ;D
-
Joo nyt on melko tuhdin kuuloista!
Koivua en ainakaan viitsi laittaa kun tahtoo jo varstossa ottaa pilkut päälle parissa päivässä, mutta tuota havua mietin, jos sen vielä jollain puunsuojalla käsittelis.
Eli omat ajatukset oli joko 6,5mm vesivaneri tai 9mm havu pohjalle. Sitten 40mm eristettä ja tietty runkopuut ja päälle 9mm havu.
-
Tervamaali voisi olla parempi, kun (pahalle)haiseva/myrkyllinen puunsuoja.
-
Puuvenepuolelta voisi kysellä käsittelystä, jos laittaa käsittelettömän vanerin. Ite en enää muista niitä tärpättien sekoitussuhteita. http://www.puuvene.net/keskustelu/
Paljonkohan lienee painonlisä tuossa Velun rakenteessa? On ainakin luja ja lämmin, mutta rakennuspuolen pohjalta arvelisin, että ohuemmat vaneritkin riittää.
-
Totakai voi laittaa ohuemmasta , mutta kannattaa oikeasti se kostunnut entinen pohjavaneri poistaa alta. Erikoisvesivaneri pohjalle ja eristeet poppelivaneri päälle jos sellaista saat hankittua . Lcm matkailuautossa oli käsitelty pohjavaneri 13-16mm ja tehtaanlaittama eriste 25mm ja 4-7mm poppeli lopuksi.
talvella tosi kylmä silti :) Tosin eristeen paksuus ratkaisee. Kylmä siltoja kannattaa vältää , siksi mahdolisiman isoina kokonaisuuksina
lähtisin tekemään .Mieli pide eroja varmasti toteutuksessa löytyy.
Todelliset painot tulee kaikista tavaroista mitä kannat autoon.Minulla esimerk 2 lavaa kaljaa ja rouvan 3kg läskisoosi pannu :D
Keranikin saa hyvän keskustelu härdellin aikaan. ;D
-
Ensin vaihtasin ton alusta vanerin kokonaan . Tilalle vesivaneri 18mm- 25 mm pohjapuolen alustamassa käsittely ennen kiintystä telalla reilusti. Sen jälkeen Haponkestävät rosteri pulteilla pulttaisin kiinni . Sen pälle Finnfoam 25mm tai 35mm ja liimalla kiinni molemminpuolin lopuksi 10mm koivuvaneri. Kun tehdään suomen oloihin matkailuauto lämpöeristeet aivan ehdoton pohjaan. Tiedän kun olen itse rakentanut Lcm 566 matkailuauton uusiksi. :D
jos pohja tehään kasettina niinku alkuperänen mihi helvataan tarttetaan noin vahvoja levyjä mitkäpainaa ku synti...
-
Tässä piccolossa oli alkuperäisesti joku 6,5mm poppeli tms pohjalla ja 30mm eristettä/runkoa ja 9mm sekavaneri pällinmäisenä. Ja juu kaikki on tarkoitus ottaa pois ja tehdä ihan uudestaan.
-
Ja vesikiertonen lattialämmitys samalla. :) Eristeiden yläpintaan ura ja putkisto sinne.
-
Joo se on ollut tarkoituksena myös tehdä samalla. Vielä en olekkaan siitä mitään sen tarkemmin kysellyt, kun ei siellä asti vielä olla. Mutta tarkoitus olisi siis jättää vanhat patterit pois kokonaan. Ainoastaan ne putket jää mitkä nousevat alkoviin, kun alkoviin en muutenkaan koske. Kuinka lämmintä vettä muuten siellä patteriverkossa on kiertää, että voiko sen suoraan vaan liittää lattiakiertoon vai pitääkö siihen laittaa suntti väliin?
-
auton lattiasta on paljaana niin vähän että en uskolämmityksen riittävän pelkällä lattia lämmityksellä, joilmanvaihdon takia lämmitys tarve on aika suuri..
laita vaan ne patterit suosiollasinne seinille ilmasolien kanssa ni saat tasasen ja mukavan lämmön, se lattialämpö tekee mukavuutta ja tasaa huonelämpöö hyvästi..
-
Miten kuumaa se patterivesi on? Onkohan se sellaisenaan vähän liian kuumaa lattiakiertoon? Ei ainakaan palele varpaita.
-
Ihan mukavaa se jaloissa tekee. En ottaisi kulkinetta mistä puuttuu nestekiertoinen lattialämmitys. No jos pakko niin kesällä pärjää etelän reissuilla ilmankin ;D
Eikä se patterivesi liian kuumaa ole lattiaan.
-
Kuinka lämmintä vettä muuten siellä patteriverkossa on kiertää, että voiko sen suoraan vaan liittää lattiakiertoon vai pitääkö siihen laittaa suntti väliin?
Siihen varmaankin pätee yleissääntö: Mitä enemmän patteripinta-alaa, sitä viileämmällä patterivedellä pärjätään.
Puulattia lämmityksessä yleisesti käytetään lämpöä johtavia levyjä (aluumiini ehkä kupari). Lattialämmityksessä hän on eduksi paksu eriste, koska lämpötila ero on suurempi kuin tavallisessa lattiassa.
Ohuetkin vaneerit lattiassa kestänee, sikäl ku liimaus onnistuu lähes 100%:sti.
-
Vesivaneria
Filmi-vesi-maatila- viira vaneerit mitä mineä nyt käytetäänkin, ovat yleensä pinnoitettu molemmin puolin? Pinnoitettuun vaneeriin on vaikea löytää kunnolla tarttuvaa liimaa, ei ainakaan ne mitä olen kokeillut, eivät ole tarttuneet kunnolla.
-
Joo se on ollut tarkoituksena myös tehdä samalla. Vielä en olekkaan siitä mitään sen tarkemmin kysellyt, kun ei siellä asti vielä olla. Mutta tarkoitus olisi siis jättää vanhat patterit pois kokonaan. Ainoastaan ne putket jää mitkä nousevat alkoviin, kun alkoviin en muutenkaan koske. Kuinka lämmintä vettä muuten siellä patteriverkossa on kiertää, että voiko sen suoraan vaan liittää lattiakiertoon vai pitääkö siihen laittaa suntti väliin?
Ennustan, pelkällä lattialämmöllä ilman pattereita ikkunoiden alla, tulee kylmä ja vetoisen tuntoinen. Todennäköisesti ikkunat sisältä märkänä ja jäässä.
-
Lattialämmitys on lattian lämmitys kulkimessa. On haaleassa lattiassa mukava avojaloin käpeksiä. Mutta sisätilaa se ei lämmitä. Mitä korkeampi lämpötila vedessä, sitä enempi menee pannun kautta harakoille.
-
Mitä korkeampi lämpötila vedessä, sitä enempi menee pannun kautta harakoille.
..., mikäli pannu on ulkotiloissa kuten Primus. Aldet ovat sisätiloissa ja hukkaan menee vain palokaasujen mukana energiaa.
-
Kyllä osa primuksistakin on ihan sisätilassa ;D
-
..., mikäli pannu on ulkotiloissa kuten Primus. Aldet ovat sisätiloissa ja hukkaan menee vain palokaasujen mukana energiaa.
Mitä korkeampi nesteen lämpötila, sitä enempi menee harakoille palokaasujen mukana ja Primus pannussa vielä säteilemällä.
Aldessa siirretään palokaasujen lämpöä paloilmaan.
-
Alden kattila on tässä.
Tänään sain purettua lattian loppuun ja pestyä rungon. Oli kyllä uskomattoman hyvässä kunnossa runko tossa. Muutamia ruostetäpliä siellä täällä, mutta ei mitään vakavaa. Attelin tohon jonkun massan laittaa nyt päälle ja muutenkin fiksata alustasta kaiken kuntoon ennenkuin lattiaa alan päälle rakentaa.
Kertokaas että mikä se on tämä akseliin tulevan tangon idea mikä liittyy jarruihin jollain tapaa?
(http://karavaanari.org/kuvat/1444583051.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1444583127.jpg)
Taitaa olla niin et pitää laittaa leveemmät sisälokasuojat suosiolla kun kolme sivua jo korjattu vanhoista lokareista. Se on rengas päässy hinkuttamaan ne puhki, kun ei näytä olevan mitään sivuttais tukea akselilla, eli pelkästään lehtijousien varassa sivuttain.
(http://karavaanari.org/kuvat/1444583483.jpg)
-
Onko muuten miten yleistä noi lokarien kulumiset asuntoautoissa, vai onkohan tässä vaan sattunut joku äksidentti?
-
Kertokaas että mikä se on tämä akseliin tulevan tangon idea mikä liittyy jarruihin jollain tapaa?
Se tanko ohjaa venttiiliä joka säätää taka-akselin jarruvoimaa kuorman mukaan. Enemmän lastia --> enemmän jarruvoimaa.
-
OK. No mistä sen tietää mihin se säädetään? Vai tarviiko sitä koskaan säätää?
-
Onko muuten miten yleistä noi lokarien kulumiset asuntoautoissa, vai onkohan tässä vaan sattunut joku äksidentti?
Eipä se lokari muuten kulu jollei siihen rengas hankaa . Olisko ollut liian isot kumit ja raskas lasti päällä.....vai olisko joku hakenut parempaa pitoa peräpäähän lumiketjuilla :-X
-
OK. No mistä sen tietää mihin se säädetään? Vai tarviiko sitä koskaan säätää?
ei tarvitse koskea mikäli toimii, ja katsastusmies kyllä kertoo onko jumissa, ovat hyvin kiinnostuneita noista.
Mollukka on viralliselta nimeltään "kuorman tunteva jarruvoiman säädin".
Nyt on kyllä tossa niin hyvin näkösällä että ainakin kannattaa crc:tä tai vastaavaa ruikkia kaikkiin liikkuviin osiin. Ja vaikka pyydät jonkun asiaan perehtyneen tsekkaamaan toiminnan, hylky tulee leimalla jos ei toimi.
-
Nuo alb venttiilit yleensä toimii riittävästi, tälläisessä vakiokuormalla olevassa melko turhia, voisi olla jarruteho aina täysillä. Eri juttu jossain avolavassa jossa kuorma vaihtelee suuresti.
Oisko jousille tarvetta käyttää pajassa, niin ei raappisi lokareihin? Tosin saattaa tulla ongelma että perä on liian korkealla, siitä joku kirjoitti aikoinaan?
Pattereista oli aiemmin juttua, ehkä kantsii miettiä lisäämistä--eikä vähentämistä?
-
Nuo alb venttiilit yleensä toimii riittävästi, tälläisessä vakiokuormalla olevassa melko turhia, voisi olla jarruteho aina täysillä. Eri juttu jossain avolavassa jossa kuorma vaihtelee suuresti.
Oisko jousille tarvetta käyttää pajassa, niin ei raappisi lokareihin? Tosin saattaa tulla ongelma että perä on liian korkealla, siitä joku kirjoitti aikoinaan?
Pattereista oli aiemmin juttua, ehkä kantsii miettiä lisäämistä--eikä vähentämistä?
ALB- venttiili löytyy ilmajarruista.
-
Niin autoon oli asennettu lisailmajouset mutta ne on jo irti noissa kuvissa, kun pitää vähän pajailla niiden tukia kun oli päässyt vääntymään. Sitten kun siinä on nuo lisäilmajouset paikallaan niin eikö ne hyvin pitkälti kumoa tuon venttiilin toiminnan? Mitenkä ne tuon venttiillin testaa katsastukessa?
-
Niin autoon oli asennettu lisailmajouset mutta ne on jo irti noissa kuvissa, kun pitää vähän pajailla niiden tukia kun oli päässyt vääntymään. Sitten kun siinä on nuo lisäilmajouset paikallaan niin eikö ne hyvin pitkälti kumoa tuon venttiilin toiminnan? Mitenkä ne tuon venttiillin testaa katsastukessa?
Joo kyllähän nuo pussit vähentää perän liikettä , mutta esim kovassa jarrutuksessa sen venttiilin pitäisi hillitä takapyörien lukkiutumista perän keventyessä... Ehkä ne venttiilit uutena voi toimiakin siten kuin on suunniteltu mutta tuskin enää vuosien kura- ja suolakylvyn jälkeen.
Noita venttiileitä on monen montaa mallia, lienee joka automerkillä omansa... joidenkin toimintaa ei pysty edes tarkistamaan silmämääräisesti/käsikopelolla.
Kuten Yrjö kirjoitti, mokoman venttiilin tarpeellisuudesta näissä vehkeissä voi olla montaa mieltä kun kuorma kuitenkin on yleensä melko vakio.
Mutta jos katsuri sen tarkastaa niin toimiva pitää olla.
Tuossa mun ducatossa se kuulemma toimi, en osaa sanoa onko samanlainen kuin sinulla.
Joissain säätimissä tuntuu pientä liikettä kun painaa jarrua, esim. Hiacen venttiili oli semmonen ja taisi audissakin olla vastaava. -Ainakin audissa oli 2 pienen pientä jousikuormitteista mäntää suojakumien alla jotka piti joka leimalle herkistellä nokkapihtien ja crc:n kanssa.
-
Attelin tohon jonkun massan laittaa nyt päälle ja muutenkin fiksata alustasta kaiken kuntoon ennenkuin lattiaa alan päälle rakentaa.
Sen kerran kun pääsisi vaihtelemaan alustan jarruputkia oikein
juhlavasta työasennosta niin ne onkin sitten noin liioitellun hyvät.
Eikö tämä jo lähentele vääryyttä......
Itselläni on tapana, kun valmistaudun alustan tai koripeltienkin
ruostesuojaukseen, tarjota moottoriöljyä kaikenlaisiin rakosiin etenemään.
Kotelosuojat, ohuetkin, tulee sitten aikanaan perästä. Syynä on se että
niillä on (tarkoituksella) rajallinen aika ennen sitkostumista. Aivan
erityisesti tämä koskee koripeltien sikkauksia mutta muualtakin löytyy
vastaavia paikkoja.
Itse olen kaikenlaisten massojen suhteen sieltä kitsaimmasta
päästä. Jälki voi olla komeaa mutta alla pääsee yllätys muhimaan. Massaa
levitän lähinnä vain aivan välittömän hiekkasuihkun alueille. (Enkä
tietenkään koskaan ruostesuojaamattoma an pintaan) Tähän menettelyyn on
paljolti vaikuttanut havainto siitä miten hyvin pelkkä kotelosuoja
selviää auton alustassa.
-
Eikös muuten kotelosuojaa kannata laittaa sen massauksenkin alle? Sillä aikaa kun vie kotelosuoja aineen pois on liuottimet jo haihtuneet ja voi vetää masan päälle. ;)
-
Eikös muuten kotelosuojaa kannata laittaa sen massauksenkin alle? Sillä aikaa kun vie kotelosuoja aineen pois on liuottimet jo haihtuneet ja voi vetää masan päälle. ;)
Näinhän se menee. Ohuempi, hyvin tunkeutuva kotelosuoja-aine sen kirotun korroosion estää ja pysäyttää(tai ainakin hidastaa).
Paksumpi kivisuoja sitten suojaa koteloainekalvon ulkoapäin tulevalta mekaaniselta rasitukselta ja kulutukselta kuten hiekka, suolavesi ym.
Palkit ja kotelot kannattaa ainakin paineilmalla puhaltaa hiekasta ja savesta tyhjiksi jollei pesu- ja kuivatusmahdollisuu tta ole.
-
Eli painepesurilla oon nyt koko rungon pessy ja kotelot myös sisältä.
Nyt ois ajatuksena laittaa kotelojen sisään kotelosuojaa. Rapsutella irtonainen maali/ruoste pois (ehkä vähän hiekkapuhaltaa)ja siihen päälle tota noveroxia ku löyty tallista iso pänikkä. Ja siihen päälle ihan vaan 1 komponentti maali. Eli aattelin ko näin pitkään säilynyt noin hyvänä pelkällä maalilla niin varmaan se sen lopun ikänsäkin säilyy :D
Oon nyt yrittäny metsästää halpoja ilmapusseja noitten vanhojen tilaalle, kun olivat sen verran pahan näköiset jo vanhat. Vaikkakin ilmat pysy hyvin sisällä, mutta aivan täynnä sellaista isoa halkeemaa. Ja oli melko vinotkin, kun ylätuki oli päässyt vääntymään. Mutta eipä niitä vaan tahdo kovin halvalla mistään löytyä.
-
Eli painepesurilla oon nyt koko rungon pessy ja kotelot myös sisältä.
Nyt ois ajatuksena laittaa kotelojen sisään kotelosuojaa. Rapsutella irtonainen maali/ruoste pois (ehkä vähän hiekkapuhaltaa)ja siihen päälle tota noveroxia ku löyty tallista iso pänikkä. Ja siihen päälle ihan vaan 1 komponentti maali. Eli aattelin ko näin pitkään säilynyt noin hyvänä pelkällä maalilla niin varmaan se sen lopun ikänsäkin säilyy :D
Oon nyt yrittäny metsästää halpoja ilmapusseja noitten vanhojen tilaalle, kun olivat sen verran pahan näköiset jo vanhat. Vaikkakin ilmat pysy hyvin sisällä, mutta aivan täynnä sellaista isoa halkeemaa. Ja oli melko vinotkin, kun ylätuki oli päässyt vääntymään. Mutta eipä niitä vaan tahdo kovin halvalla mistään löytyä.
Kysyppä Keskipinta oy:stä Turengista noita pusseja, Valmistivat joskus noita. Kannattaa ainakin kysyä!
-
Pussihommat on nyt hoidossa. Ostin pelkät makkarapalkeet ja teen niihin uudet päätylaipat.
Tänään kun menin käväseen kajuutan puolella pitkästä aikaa niin vastassa olikin ikävä näky. Ratin pintaan ja turvavöihin oli alkanut tulla hometta. Mitäköhän pitäis nyt asialle alkaa tekee. Kosteuttahan tuolla on nyt melkolailla, kun on ihan kylmä pressuhalli maapohjalla. Varmaan ois otsonoinnin paikka kajuutan osaalta vai onko jotain muuta tapaa päästä itiöistä eroon? Mahtaiskohan niillä suola ämpäreillä saada ton kosteuden poistumaan?
Vähän oudosti kyllä nuo homeen alut vaan noilla pinnoilla. Penkeissä tai makuualkovin verhoiluissa ei näy mitään.
Lähetetty minun GT-P5210 laitteesta Tapatalkilla
-
(http://karavaanari.org/kuvat/1445693987.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1445694005.jpg)
-
tolla hoituu kyseinen ongelma. http://www.vapaa-aika.com/kosteudenpoistaja-ilmankuivaaja-maksimi-50-m-tilaan.html
-
Se on ihmishiki ollut ruokaa homeelle - siksi ei muualla näy.. Ihan normi Tolulla pesien noista pääsee.
Pintojen pesu ennen talviseisontaa on yhtä tärkeää kuin kosteuden poistajat. Pressutallin päädyissä (ylhäällä) pitäisi olla suurehkot ilmanvaihto reiät - mieluummin 1 iso (~20cm) reikä molemmissa päädyissä. Helmojen alta ei auringon lämmittämä ilma vaihdu.
-
Joo on kunnon tuuletus ritilät molemmiss päädyissä ylhäällä, mutta silti vaan tiivistyy kosteutta pressun sisäpintaan joka päivä.
Mutta ei siis pidä ahdistua sen enempää? Pesen tolulla näkyvät homeet pois ja koitan saada kosteutta pienemmäksi. Sit jos hoitais sen otsonoinnin vielä kun saa kopinkin kuntoon.
Lähetetty minun GT-P5210 laitteesta Tapatalkilla
-
Ehkä pressulattia ja isommat ilmanvaihtoaukot, myös alhaallla, auttaisi?
-
Pussihommat on nyt hoidossa. Ostin pelkät makkarapalkeet ja teen niihin uudet päätylaipat.
Ja mistä ostit?
-
Semmosesta kun kabus.fi. Myy linja-autojen varaosia. Noi oli jostain 60-luvun volvosta poistohinta 10e kpl plus kuljetus, eli yht. 36e 2kpl. Nyt näytti olevan torilla asennus sarjoineen uudet pussit muistaakseni 250e.
Lähetetty minun GT-P5210 laitteesta Tapatalkilla
-
Projekti etenee ihmeen mutkattomasti. Kosteusongelmien osaalta toivon, että on nyt kunnossa, kun avasin helmat kautaaltaan laittamalla tollaset putket pressujen väliin. Viikonloppuna ajattelin peittää lattian vielä muovilla.
(http://karavaanari.org/kuvat/1446055444.jpg)
Ja hommasin lämmittimen, joka on kyllä melkosen mukava laite :D
(http://karavaanari.org/kuvat/1446055500.jpg)
Nyt on autokin sitten purettu peräpään osaalta niin pieniin osiin kun voi. Nyt pitäis alkaa hiekkapuhaltelee ja maalaa kaikki osat uudelleen ja sit alkais se pitkään ooteltu kasaus ja uuden tekeminen.
(http://karavaanari.org/kuvat/1446055635.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1446055643.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1446055650.jpg)
-
Käytä runko sinkki kylyvyssä. Silleeen se saattas vielä jaksaa kun aikanaan koppi taas lahoaa ;D :-*
Edit: ja samallahan ne sinkkaa nuo pienemmät osasetkin
-
..., mikäli pannu on ulkotiloissa kuten Primus. Aldet ovat sisätiloissa ja hukkaan menee vain palokaasujen mukana energiaa.
Ruotsissa tehtiin 80-luvun lämppäri testi ,pysty Alde vastaan Primus 2480.
- koe paikka armeijan kylmähuone -20astetta.
-kaksi samanlaista Kabe vaunua ,joihin oli asennettu useita lämpö antureita .
-kaasu lämmityksellä ei mainittavia eroja.
-sähkölämmityksessä oli aikamoinen ero Primuksen hyväksi ,jonka kerrottiin johtuvan siitä, että Alden lämppärin sisällä savupiippuilmiö jäähdytti nestettä enemmän kuin Primuksen "savupiippu".
-
Ruotsissa tehtiin 80-luvun lämppäri testi ,pysty Alde vastaan Primus 2480.
- koe paikka armeijan kylmähuone -20astetta.
-kaksi samanlaista Kabe vaunua ,joihin oli asennettu useita lämpö antureita .
-kaasu lämmityksellä ei mainittavia eroja.
-sähkölämmityksessä oli aikamoinen ero Primuksen hyväksi ,jonka kerrottiin johtuvan siitä, että Alden lämppärin sisällä savupiippuilmiö jäähdytti nestettä enemmän kuin Primuksen "savupiippu".
Paljonko noita pystyaldeja on enää käytössä?
-
Paljonko noita pystyaldeja on enää käytössä?
Voi olla hiukan vähemän kuin primuksia !
-
On kuitenkin hyvä lämmitin joita saa vielä uutenakin. Thumb
-
No mulla nyt ei ole vielä mitään kokemusta tuosta aldesta, mutta kyllä se takasin paikoilleen tulee, kun on sen aika. Siihen kyllä menee vielä melko tovi.
Sinkkikylpyyn en ole kyllä viemässä runkoa, kun en ajatellut etupäälle tehdä mitään, kun on senverran siistin näköinen. Eikä olisi mikään pikku operaatio purkaa etupäätä!
Hiekkapuhallellut oon nyt melkein kaikki osat. Rummut ja jouset puuttuu vielä, niin sitten ois kaikki. Jonkin verran myös rungon puhallus vielä kesken. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa...
Vuorasin nyt lattian vihdoin kennolevyillä ja viimein taitaa kosteus ongelmat olla eilistä päivää.
(http://karavaanari.org/kuvat/1448018286.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1448018294.jpg)
Hiukan ko kopsutteli noita taaempia jousitukia niin eihän niissä ollu peltiä jäljellä nimeksikään, niin taitoin kokonaan uudet pellistä.
(http://karavaanari.org/kuvat/1448018414.jpg)
Kyllä ootan niin innolla että pääsen kasailemaan näitä puhallettuja palikoita takas paikalleen
(http://karavaanari.org/kuvat/1448018504.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1448018560.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1448018568.jpg)
Asiasta neljänteen.
Aloin purkaa vanhoista seinistä eristeitä ja puita pellistä irti kaatamalla seinät maahan ja petkeleellä peltiä vasten työnnellen. Kaikki näytti menevän varsin hyvin ja pelti irtosi melko mukavasti. Kun huomma oli valmis ja käänsin pellit ympäri, niin ei enää hymyilyttänytkään. Olin murjonut ne täyteen pikku patteja, eikä näytä oikeen siltä että noista vaikuttais alkaa yrittääkkään seiniä tehä. Eli kysymys kuulluu mistäs uudet pinnat? Tilaamalla tietty sais varmasti hyvät, mutta kalliit kerroslevy seinät. Oon yrittäny netistä metsästää sellasta lasikuitulevyä rullatavarana mutta ei tunnu mistään löytyvän. Ja sellastakin oon miettinyt et onko kukaan koskaan kuiduttanu koppaa päältä umpeen? Voisko niin tehdä? mietin et siten sais ainakin saumattomat nurkat ja vois laminoida kiinni alkoviin, kun sekin on lasikuitua, niin ei tulis katollekaan saumaa. Ideoikaahan mulle nyt vähän miten sais SIISTIN, EDULLISEN ja KESTÄVÄN seinä/kattorakenteen!
-
^Maalaa sitten paksulti, kun näet sen puhaltamisen vaivan. Joskus maalasin yhen rungon ja osat pariin kertaan epoksi pohjalla ja pariin kertann epoksi pintamaalilla pensselillä. Kivet kyllä jonkin verran pystyivät 10 v. aikana.Ainakin 10 v. sillä muut ajaneet, eikä vieläkään ole romutettu.
Kuidutus helppo homma, kunhan pinta tehdään sellaiseksi ettei hartsi "polta", esim. hyvällä lateksimaalilla. Sileä pinta vaatiikin sitten paklausta ja hiontaa, tietenkin pohjan pitää olla suora. Peilaamaton kiiltävä pinta on vaikea tehdä.
Mulla on luulo että lämmitinkeskustelu lähti liikkeelle tuosta sun halli lämmittimestä?
-
Kuidutuksen periaate on yleensä tehdä se näkyvä pinta ensin gelcoatilla muottiin ja kuiduttaa sitten sinne näkymättömälle puolelle. Toisinpäin - kuten Yrjö jo kirjoitti - on todella iso työ saada nätti pinta.
-
Kannatta laitaa uuttapeltiä.Tuolla yksi vaihtoehto ,varmasti on muitakin tarjolla. http://www.nettivaraosa.com/matkailuautojen-varaosat-ja-tarvikkeet/1876640
Neuvottele sopiva hinta tosta osoitteesta , koko tarve määrälle. Leikkaavat varmaa tarkalleen sopivat mitat vanhoista saat hyvät sapluunat, tulee siisti ja hyvä lopputulos Eikä tarve lähteä turaammaan. Eristee on varmempi liimata puhtalle pellille .
-
Kuidutuksen periaate on yleensä tehdä se näkyvä pinta ensin gelcoatilla muottiin ja kuiduttaa sitten sinne näkymättömälle puolelle.
Sillä tavalla tulee niin hyvä, kun on muottikin. En tunne tapausta, pitäisikö olla 2-seinä--perä--kattomuottit. Seinä/kaatoliitos voisi olla katonpuolella, perä/seinä liitos pitäisi peittää kulmalistalla, samoin seinä/alkovi liitos suoralla listalla.
Jos taas lamidoidaan riittävän isot suorat levyt joista sahataan tarvittavat palat, tulee peitettäviä liitoksia enemmän.
Tuon suoran riittävän ison tasonkin löytäminen/tekeminen saatta olla vaikeaa? Saatikka oikean muotin teko?
Tämä on täysin mielikuvituksen tuotetta, oon tehnyt muutamia, yleensä alle 1 m 2 himmeleitä eikä nekään mitään koriste-esineitä.
-
Kannatta laitaa uuttapeltiä.http://www.nettivaraosa.com/matkailuautojen-varaosat-ja-tarvikkeet/1876640
Neuvottele sopiva hinta tosta osoitteesta , koko tarve määrälle. Leikkaavat varmaa tarkalleen sopivat mitat vanhoista saat hyvät sapluunat, tulee siisti ja hyvä lopputulos Eikä tarve lähteä turaammaan. Eristee on varmempi liimata puhtalle pellille .
Onpa järjettömän hintaista, 100€/ neliö! Ja saumojakin tulee paljon kun rainan leveys on vain 800mm.
Peräkärryvalmistaja t käyttää seinärakenteissa ainakin muovipinnoitettua vaneria sekä puristettua kovapintaista pvc-vaahtolevyä, noiden hinnoista en tosin osaa mitään sanoa mutta tuskin ainakaan ylittää tuota 100€/neliö!
-
Joo olen kyllä noi pellit jo tuolla nettivaraosassa huomannut, mutta on senverran suolaiset hinnat etten ole vaihtoehtona pitäny.
Tota kuidutus meinasin kysästä paikallisesta lasikuitu firmasta, eli jos tekisin itte vaneri pinnalle ja paklais. Ammattilainen sit kuidutuksen. Lähinnä mietityttää että voiko olla tollanen umpirakenne, eli että olis ympäri kuidutettu. Ja mitenkä toi kerros rakenne? Voisko se olla ulkoapäin lasikuitu,vaneri,eriste/runko, vaneri?
Lähetetty minun GT-P5210 laitteesta Tapatalkilla
-
tuota karavaanipeltiä löytyy kyllä huomattavasti halvemmallakin ja leveyskin oli jotain luokkaa 1200mm, jossain enemmänkin. Olisko ollut 30-40€ neliöhinnalla,(arvokasta silti) ei ole kovin pitkää aikaa kun sitä etsiskelin mutta enpähän muista myyjän nimeä.
Kysyppä esim. Metehe oy Joutsenosta mitä peltivaihtoehtoja heillä on tarjota, valikoima on ainakin laaja.
-
^^ Kyllä lasikuitua vedetään eristeen päälle, kunhan on maalattu kunnolla lateksilla. Suoran ja kauniin saaminen sitten toinen juttu, vaikka vaneerinkin pistää. Ulkoa tiivitähän mämä kaikki ovat--toivottavasti.
Tuo kuulavasaroitu pelti antaa hiukan anteeksi, myös sopiva matta väri?
Onko sulla painossa paljonkin varaa "lihoa", tuo "ylimääräinenkin" vaneeri kun painaa?
-
No painosta sen verran että varmasti tulee tippumaan melko paljon kun vertaa noihin entisiin likomärkiin vanereihin :laugh:
..mutta oikeasti en ole vielä paljoa mietiskellyt loppuun asti kunhan vain pyörittelen ideoita mielessä ja täällä. Ja sitä samaa teiltäkin toivon :D jospa keksittäisiin joku aivan uusi näkökulma miten saada SIISTI, EDULLINEN ja KESTÄVÄN seinä/kattorakenne. Esim. kattoon mietiskelin ainakin jossain vaiheessa laittaa vanerin päälle liimalla paksua pvc-kangasta. Ne näyttävät käyttävän sitä ainakin ameriikassa as.autojen kattoremonteissa.
-
mitä jos ostais vanhan jalkalava kontin, joka on tarkoitettu kuorma-autoon. niitä on eristettynä ja ilman eristystä, pituudet taitaa olla 6m-7.2m. olisi valmis sieleä pinta ja neliöt riittäisi matkamökin seinien tekoon. ja en tarkoita mitään merikonttia.
-
http://www.tuulissuonrautavarasto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=flypage_new.tpl&product_id=353&category_id=121&option=com_virtuemart&Itemid=90 (http://www.tuulissuonrautavarasto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=flypage_new.tpl&product_id=353&category_id=121&option=com_virtuemart&Itemid=90)
Eikö nuo levyt kannata selvittää ensin ennenkuin tekee uusia sovellutuksia
-
http://www.tuulissuonrautavarasto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=flypage_new.tpl&product_id=353&category_id=121&option=com_virtuemart&Itemid=90 (http://www.tuulissuonrautavarasto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=flypage_new.tpl&product_id=353&category_id=121&option=com_virtuemart&Itemid=90)
Eikö nuo levyt kannata selvittää ensin ennenkuin tekee uusia sovellutuksia
Toki, ja 1,5x3 arkilla pääsee jo kohtuuvähillä saumoilla. Mutta tuohan on sileää joten peilailee varmaan reilusti valmiissa seinässä.
-
No painosta sen verran että varmasti tulee tippumaan melko paljon kun vertaa noihin entisiin likomärkiin vanereihin :laugh:
Painoa pitää verrata alkuperäiseen kuivaan rakenteeseen. Jos tekee auton kanssa noin ison homman, eikö olisi hyvä jos auto olisi edelleen oikeasti tieliikennekelpoine n. ;)
-
Olen Oulan kanssa samaa mieltä, Esimerk. Cloun, Counliner , Arto ja Nisenman on alumiini pinnoilla tehty todella laadukkaita ja arvostettuja matkailuautoja saksata .
Toi lasikuidutus ja materiaali ja ulkopuolinen työ alkaa sitten maksamaan, veikkaisin että tulee kalliimmaksi kun alumiini pinnalla itse toteutettu. ::)
-
Olen Oulan kanssa samaa mieltä, Esimerk. Cloun, Counliner , Arto ja Nisenman on alumiini pinnoilla tehty todella laadukkaita ja arvostettuja matkailuautoja saksata .
Toi lasikuidutus ja materiaali ja ulkopuolinen työ alkaa sitten maksamaan, veikkaisin että tulee kalliimmaksi kun alumiini pinnalla itse toteutettu. ::)
Maalaa ainakin osittan puolihimmeällä maalilla .
Kyllähän nuo pullistelee ja peilailee uudemmatki autot .
Ja tarvitseeko siitä ikuista tehdä siitä autosta .
Sellaista kun ei tahdo olla .
-
Ei ikuista ole tarkoituskaan tehdä, mutta ei myöskään heti kiinnosta alkaa samaa hommaa tekemään. ;) Noi oulaan ehdottamat pellit vaan on pituudeltaankin jo lyhyet :/
Tätä hommaa kun olin aloittelemassa näin torilla myynnissä 2mm lasikuitulevyä 2m leveä ja 30m pitkä rulla ja kun sitä aloin kyselemään niin oli jo myyty. Nyt oon yrittänyt samanlaista metsästää, mut ei oo näkyny. Tollaista kun löytäis jostain järkihintaan niin vois olla mukava tehdä. Tai sit voishan se alumiiniakin olla jos 2m rullassa löytäis?!
-
Kaikkia terpeellista on nykyisin kun vain löytää.
Tarpeetonta vielä enempi :o
-
Kannattaisiko kysellä noilta erilaisia kylmäkoreja valmistavilta firmoilta ?
Eli Närkö, Vak ja mitä niitä onkaan.
-
Kysäise www.prcaravan.fi
-
Kannattaisiko kysellä noilta erilaisia kylmäkoreja valmistavilta firmoilta ?
Eli Närkö, Vak ja mitä niitä onkaan.
Ekeri myös
-
Ja näin savolaisena Kome valmistaa kanssa..
-
Onkos löytyny lasikuitulevyä? Tai valmista sandwich levyä?
-
Pojan töissä käytetään tehdastekoista lasikuitulevyä. Ehkä saa sopivan levyistä sopivan pätkän? Jos kiinnostaa, laita yv..
-
Täältä löytyy elementtiä halutuilla spekseillä, myös osina eli levyt ja eristeet erikseen jne..
http://www.kerroslevy.net/
-
Noniin...
Täällä taas. Eihän tässä ollut vuottakaan taukoa :D
Oli tälläinen luova tauko tässä välissä, kun piti taloakin rakentaa vähän.
Mutta mutta. Nyt on runko hiekkapuhallettu ja maalattu. Tänään sain akselinkin asennettua loppuun, eli homma on lähtenyt taas virallisesti käyntiin.
Täässä hiukan kuvia.
(https://karavaanari.org/kuvat/1475080225.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1475079593.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1475079659.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1475079709.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1475080325.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1475079743.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1475079799.jpg)
(https://karavaanari.org/kuvat/1475080294.jpg)
Eli tästä se taas lähtee ja tulen häiritsemään teitä kaikilla erikoisilla kysymyksillä ja ajatuksilla.
Hyvää syksyä vaan kaikille.