Onhan se toki hyvä, että direktiiviä piisaa. Monta asiaa on vielä hoitamattakin.
Ikkunat pitää direktiivistää. Työtiloissa ne on vedettävä katonrajaan. Muutenorjat työläiset vain möllötävät päivät pitkät ulos ikkunoista eivätkä tee töitä. Varsinkin suomessa, jossa 1 työtätekevä saa kohta kantaakseen 99 kiinaan viedyn teollisuuden työttömäksi jättämää, turha taivaalletuijottelu on maanpetos.
Ei ole laskettu optimaalisia kulmia ihmisen nivelille, kun pyyhkii hanurinsa. Kun poskien välissä ei liipata komissaarien kulmilla, kuluu aikaa, rahaa ja paperia (toki vessapaperi alkaa olla arvokkaampaa, kuin euro. Onhan sillä sentään vielä oikeata käyttöarvoa).
Samalla direktiivillä voitaisiin myös ohjailla ravistamista. Kukapa sitä osaisi pitää viimeisen tipan poissa housuistaan ilman EU:n auttavaa kättä? Kuka uskaltaa edes arvailla, kuinka monesti on eu jäänyt pelastumatta, kun ihminen on - kuningasideoimisen sijaan - keskittynyt räpeltämään tonkerostaan uriinit veks?
Ei olla kellotettu energiataloudellise sti parasta vaihtoehtoa parittelun kestolle. Olen varma, että tuossakin hommassa naatiskellaan ihan liikaa, tuhlataan kallista ruokaa ja nipistetään tällä tavoin taas pieni summa pois mahdollisesta tuesta euroopan suursijoittajille (vieläkö Sinä kuvittelit, että verorahoillasi tuettiin Kreikkaa?). Poistakaamme samalla naisen orgasmit tavoitelistaltamme. Turhan ajantuhlauksen lisäksi, ne pakottavat rakentamaan vielä paperia paksummat väliseinät helsinkiläisen cityvihreän kuvitelmaan luonnonmukaisesta asumisesta (ts betonilähiössä, kanakopin kokoisessa kaksiossa kitumiseen). Nopeammin, paremmin ja korkeammalle (hirteen) eu:n avulla!
Ylipäätään on unohdettu, että karvattoman apinan arjessa on aamusta alkaen kymmenittäin vaiheita, joita ei direktiivi vielä ohjaa. Tiedeyhteisö on asiasta kuultuna ilmoittanut olevansa kauhuissaan. Miljoonia vuosia evoluutiota on hoitunut aivan päin hornan hepoisen huikeaa hanuria, kun jokaista atomin puolikkaankin 0,0000000000000000000000000000000000000001mm:n liikahdusta ei olla direktiivein valvottu.
Nimeonomaan nuo pienet ja mitättömät asiathan ne pitää saada järjestykseen. Miksi huolehtia eu:n ulkorajoista, miksi estellä kansainvälisen ammattirikollisuude n liikkuminen? On turhuutta yrittää pelastaa tämä ainoa valuutaksi väitetty keksintömme muuttumasta pörssipelureiden pelimerkiksi, kun tämä vessanvetoasiakin on vielä kesken.
Kaiken kaikkiaan kansalainen: Kun talosi palaa, huolehdi siitä että kulmakarvasi ovat siististi nypityt, kun soitat hätäkeskukseen. Viimeisimmän direktiivin mukaan sinut voidaan hirttää ruseliineistasi, jos tuhlaat kallista energiaa estämällä ylimääräisin ihokarvoin auringonvalon lämmittävän vaikutuksen. Ne aiemmin isoina pidetyt asiat - koirasi, kakaroidesi, uistimiesi ja akkasi pelastamiset - on todettu tarpeettomiksi.
Aivan kuten suurin osa ihmisistäkin.
Ikkunat pitää direktiivistää. Työtiloissa ne on vedettävä katonrajaan. Muuten