Kirjoittaja
Aihe: Raha (Luettu 21019 kertaa)
« Vastaus #46 : 26.07.2013 kello on 23:47 »
Jos minä muutaman tonnin kulkimella elämän polkua ratsastava, tapaisin leirissä osakehuoneiston hintaisen maantieristeiliän kanssa liikkuvan. Mitä meillä olisi yhteistä, muuta kun paripyörät kulkimissa. Mitä me keskustelisimme. Keskustelisimmekö työasoista, harrasastuksista, vai mistä ottasimme yhteisen lystin leirissä. Ehkä kaveri viihtyisi, jos jaksaisin kuunnella hänen isoja kokemuksiaan, mutta mitä minä kertoisin. 
No vaikka siitä että miksi olette reissussa ja nyhjötä kotona tai puskaparkissa missä ei ole muita ihmisiä.  Miksi ei voisi kysellä älyttömän isoa mantieristeilijän hintaa ja miksi moinen on hankittu.Monellehan se on mökin korvike ,ainakin Ruottissa.  . Ja kun verotus suosii ja palkat on ruhtinaalliset Suomeen verrattuna. 
« Vastaus #47 : 26.07.2013 kello on 23:51 »
No vaikka siitä että miksi olette reissussa ja nyhjötä kotona tai puskaparkissa missä ei ole muita ihmisiä.  Miksi ei voisi kysellä älyttömän isoa mantieristeilijän hintaa ja miksi moinen on hankittu.
Niin, tai sitten kehuisin hänen komiaa ja huoliteltua eukkoa, kuitenkin pitäen käteni kurissa (eukosta). 
« Vastaus #48 : 27.07.2013 kello on 00:00 »
Jos kaksi ihmistä toisensa reissun päällä kphtaa, niin miten ihmeessä niillä ei SEN takia olisi mitään keskusteltavaa, että niillä on erihintaiset kulkimet?  Haiseeko niiden nenään heinä eri lailla, näyttäytyykö auringonlasku eri tapaan eri hintaisten kulkuneuvojen omistajille vai mistä hmeestä on kysymys? Maailman kauneusko näyttäytyy eri lailla kaluston kalleuden mukaan??? t.Kaarina
« Vastaus #49 : 27.07.2013 kello on 00:06 »
Minusta ei kannata alkaa luokkasotaa tässä tilaisuudessa vain siksi, että jollakulla huonosti viinansa kestävällä on livennyt mopo käsistä postailuissa. Yllättävän paljon jutunjuurta löytyy erilaisilla tulotasoilla, jos vain rupattelunhalua piisaa. Tässä jupakassahan ei ole oikeasti kyse siitä, saako rahasta puhua, vaikka se sellaiseksi on väännetty. Kyse on siitä, saako käyttäytyä kuin apina, jonka peräpää on ommeltu umpeen, vai ei.
Toivotan huikean hienoa elämää kaikille rahansa ansainneille ja jopa vahingossa voittaneille.
« Vastaus #50 : 27.07.2013 kello on 00:11 »
Jos kaksi ihmistä toisensa reissun päällä kphtaa, niin miten ihmeessä niillä ei SEN takia olisi mitään keskusteltavaa, että niillä on erihintaiset kulkimet? Haiseeko niiden nenään heinä eri lailla, näyttäytyykö auringonlasku eri tapaan eri hintaisten kulkuneuvojen omistajille vai mistä hmeestä on kysymys? Maailman kauneusko näyttäytyy eri lailla kaluston kalleuden mukaan???
t.Kaarina
Juu eikun se maailma näyttäytyy sellaisena kun olet sinne reissuun lähteny.Sillä kalustolla ja sillä mielialalla.Maailma on ihmeen iso paikka ja niin reuhakkaa ja isoa vaunua ei ole rakennettu että siitä ei kuvaa saisi.
« Vastaus #51 : 27.07.2013 kello on 00:13 »
Jos kaksi ihmistä toisensa reissun päällä kphtaa, niin miten ihmeessä niillä ei SEN takia olisi mitään keskusteltavaa, että niillä on erihintaiset kulkimet? Haiseeko niiden nenään heinä eri lailla, näyttäytyykö auringonlasku eri tapaan eri hintaisten kulkuneuvojen omistajille vai mistä hmeestä on kysymys? Maailman kauneusko näyttäytyy eri lailla kaluston kalleuden mukaan???
t.Kaarina
Voi, voi. Olen kohdannut näitä niin monta. Minun on tyhjä sanoa, kuinka kaunis oli aurigon lasku Rymättylässä, kun toinen laittaa tyhjäksi, kuinka kaunis oli Marokossa tai Alpeilla. Meikäläisen tykkäämä ja näkemä maailman kaikkeus, on kevyttä keittoa, niiden rinnalla jotka on käynyt kaikki maailman paikat.  P.S. Ehkä ilmavaivoista ja niiden äänistä voisin mainita, mutta se olisikin rahvaan omaista ja sivistymätöntä. 
« Vastaus #52 : 27.07.2013 kello on 00:17 »
...P.S. Ehkä ilmavaivoista ja niiden äänistä voisin mainita, mutta se olisikin rahvaan omaista ja sivistymätöntä. 
Huussi se on Concorde bussissakin. En usko että ne siellä sulaa kultaa siihen valuttavat.
« Vastaus #53 : 27.07.2013 kello on 00:18 »
Minusta ei kannata alkaa luokkasotaa tässä tilaisuudessa vain siksi, että jollakulla huonosti viinansa kestävällä on livennyt mopo käsistä postailuissa. Yllättävän paljon jutunjuurta löytyy erilaisilla tulotasoilla, jos vain rupattelunhalua piisaa. Tässä jupakassahan ei ole oikeasti kyse siitä, saako rahasta puhua, vaikka se sellaiseksi on väännetty. Kyse on siitä, saako käyttäytyä kuin apina, jonka peräpää on ommeltu umpeen, vai ei.
Toivotan huikean hienoa elämää kaikille rahansa ansainneille ja jopa vahingossa voittaneille.
Tähän Mulli sellainen sanonta että sama mitä puhutaan kunhan puhutaan. Meth ollaan kuitenkin ihan varmasti puhutuin karavaanari netti saitti ihan koko suomalaisessa netissä. Ylilyöntejä tapahtuu tietty mutta sitä varten meillä on modet ihan sen takia kun me ollaan huomattu entisvanhaan mitä siitä seuraa kun ei mitenkään moderoida. Meillä sitä tehdään ja tehdään jatkossakin ja varsinii allekirjoittaneen takia.. Mutta siitä meillä on pääadminin kanssa erillissopimus.. 
« Vastaus #54 : 27.07.2013 kello on 00:22 »
Huussi se on Concorde bussissakin. En usko että ne siellä sulaa kultaa siihen valuttavat.

« Vastaus #55 : 27.07.2013 kello on 00:28 »
Voi voi, en ole älynnytkään, että kaikki Piikkiössä kotipihalta katsellut jokailtaiset auringonlaskut ovat laihaa kamaa, kun olen nähnyt auringonlaskuja Marokossa ja Alpeillakin......    Jos joku haluaa omat kokemuksena mitätöidä kun kuvittelee muiden ihmisten kokemusten olevan hienompia niin siitä vaan, elämänasenteensa saa vapaasti valita. Mutta turha tulla väittämään, että joku MUU on hänen kokemuksensa mitätöinyt. Minä istuskelen parasta aikaa omalla pihalla nuotion ääressä blogia kirjoittamassa ja nautin tästä nuotiosta valtavan paljon, vaikka joku muu nyt samaan aikaan istuukin nuotiolla Alaskan erämaissa tai vähintään lapin suurissa selkosissa, ja joku jakinlantatulilla Tiibetissäkin:) t.Kaarina
« Vastaus #56 : 27.07.2013 kello on 08:08 »
Eiköhän se auringon lasku ole kaikkialla yhtä kaunis, riippuu siitä millä mielellä ja asentella sitä katselee. Elämän kauneus on katsojan silmissä.  Meidän jokaisen tarinat toisillemme ovat niitä yhtä arvokkaita asioita, joita ei rahalla osteta, vaan niitä saadaa olemalla ihminen ihmiselle. Toinen tietää toisesta asiasta kun taas toinen toisesta. Joiden pitäisi rikastuttavat meidän jokaisen elämää, kun ne oikein otetaan ja kohdataan. Niihin ei pitäisi kuulua negatiivisiä ajatuksia, vaan iloitsemista ja myötäelämistä, jota sitäkään ei rahalla osteta. Ei onnellisuutta osteta rahalla, vaan sen on jokaisen itse tetävä itsensä sisällä. Onnellinen on se ihminen, joka osaa nauttia pienistä asioista, arkipäiväisistä tapahtumista auringonpaisteesta, linnuista langoilla, aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta, aamun lehdestä postilaatikossa, vastaantulevasta ystävästä - Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja menemällä niiden ohitse. -Tommy Tabermann-
« Vastaus #57 : 27.07.2013 kello on 08:25 »
Onnellinen on se ihminen, joka osaa nauttia pienistä asioista, arkipäiväisistä tapahtumista auringonpaisteesta, linnuista langoilla, aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta, aamun lehdestä postilaatikossa, vastaantulevasta ystävästä - Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja menemällä niiden ohitse. -Tommy Tabermann-

« Vastaus #58 : 27.07.2013 kello on 08:39 »
sieltä se tuli Tabermannin sanoin  ei siihen ole lisättävää  ja kohta merenäärelle kenties vaikka merelle toisten ah niin rakkaalla paatilla mutta nautinnollista viikonloppua itsekullekkin säädylle  ja muistakaa ,että myöskin se rikas sairastuu ja kaikkeen ei rahakaan auta niin eiköhän met olla jokainen omallatasollaan rikkaita  jotta nautitaan näistä mitä meillä on ja hymyillään niin rikkaille ,kuin köyhillekkin  itse en osaa ketään luokitella rahan vuoksi mutta ne ovatkin ne henkiset avut jotka nostan korkealle ei maallinen mammona ja ne käden taidot saa hattuni nousemaan vieläkin korkeammalle  ps. joita täälläkin orgissa on monen moista taitajaa ja se on iso rikkaus , jos mikä 
« Vastaus #59 : 27.07.2013 kello on 09:52 »
Niettä tämmösiinkin se rahasta puhuminen joskus johtaa, muihin yhtä hyviin aiheisiin.
|