Kirjoittaja
Aihe: Matkailuauton lukitus (Luettu 51680 kertaa)
« Vastaus #91 : 23.12.2012 kello on 06:23 »
Minä tässä tunnen olevani ikäänkuin altavastaajan ja puolustelijan asemassa. Etenkin kun itse satun olemaan sekä HaukkuCD:n keksijä, toteuttaja ja/mutta myös sen ainut markkinoilla oleva myyjä. Ihan sama pätee tuohon turvaketjuun siinä muodossa josta kuvat kertovat. Ite sen kehittelin semmoseksi kuin se kuvissa on, ei ole kopioitu tuote sekään. Alan on oivaltanut kummankin tsydeemin ytimen, aiheen aloittaja ja moni muu taas ei. Senkun jänkäät cowboy ja moni muu. Nämä ovat esteitä varkaille, jotka ovat kyllin viisaita valitsemaan kulkuneuvon, jossa ei ole mitään näkyvää tai kuuluvaa estettä. Näitä kaupittelemalla en juurikaan saa edes päivittäisiä muutamia Larsen/kaffepullarahoja, mutta pyrin antamaan konsteja ryöstöjen estoon. Jos on niin kova tarve mollata, niin siittä vaan. HaukkuCD on miksattu studiossa, siinä kuuluu monenlaisia ääniä, murinaa , ärinää, haukkua, haukahtelua eri sävyissä, liikeääniä ja jopa kaulaketjun kalinaa. Vaikeata on ymmärtää näiden tuomitsijoita. Kehittele ite cowboy hinta/laatusuhteiltaan parempia esteitä ryöväyksille. Tee, toteuta, ja markkinoi. Iisibiisi, eiks jeps cowboy ? Edes kuuntelisit sen CD:n tai koittaisit revästä sen ketjun ihan ite poikkirikki, siis tietty senjälkeen kun olet ensteks tiirikoinut lukon auki ... On se helppoa arvostella vaikkei mitään todellista älyä , ymmärrystä tai omaa minkäänlaista kokemusta tahi täsmätietoa kummastakaan.  kuitenkin oukkidoukki ?
« Viimeksi muokattu: 23.12.2012 kello on 06:39 »
« Vastaus #92 : 23.12.2012 kello on 07:18 »
Ottaa vihasen Anopin matkaan,niin muuta ei tartte 
« Vastaus #93 : 23.12.2012 kello on 08:41 »
Ottaa vihasen Anopin matkaan,niin muuta ei tartte 
Se toimii, kun muistaa jättää sen näkyviin vaunulle. Ehkä anopin ääntä sisältävä nauhoitekin riittää.  ...satun olemaan sekä HaukkuCD:n keksijä, toteuttaja ja/mutta myös sen ainut markkinoilla oleva myyjä.
Laitan tilauksen, kun tässä joulusta päästään. 
« Vastaus #94 : 23.12.2012 kello on 08:46 »
Se toimii, kun muistaa jättää sen näkyviin vaunulle. Ehkä anopin ääntä sisältävä nauhoitekin riittää. 
Siinä vaan voi käydä niin, ettei aina pääse ittekään sisälle.
« Vastaus #95 : 23.12.2012 kello on 12:00 »
« Vastaus #96 : 23.12.2012 kello on 13:08 »
Epäilemättä kunnon hurtta on paras varashälytin, toinen juttu sitten on, viittiikö hankkia sellaista yksin ko. tarkoitukseen. Terve maalaisjärkikään ei aina riitä; itse esimerkiksi reissaan välillä myös yksin, jolloin kaupassa on käytävä ja auto jätettävä parkkiin alueelle, jossa joutuminen varkaiden kohteeksi on mahdollista. Oletko sä Alan ihan vakavissasi sitä mieltä, että kaupparekisteriin merkitty ammattimainen kauppias voi käyttää tätä forumia vapaasti omien tuotteittensa myyntiin, mielenkiintoista?    
Tiedätkö ylipäätään, että olet nyt yksityishenkilön eli 99:n ylläpitämällä täysin riippumattomalla ja ei-kaupallisella foorumilla, et SFC:n tai jonkun muun yhdistyksen. Täällä tiedottaa kaupallisista pyrkimyksistään myös esimerkiksi Moniala 49 eli Rokker, ja muutama pyyteetön harrastajakin saattaa auttaa karavaanaria mäessä jokseenkin tai kokonaan omakustannushintaan . Ei sinultakaan ole kielletty arvostelemasta kaupallista toimijaa, mutta silloin pitäisi perustella väitteensä. Kerroin vaan vapaaehtoistyötä tekevänä moderaattorina, mitkä ovat suurinpiirtein toimintaperiaatteet täällä, ylläpitäjä voi tarkentaa kunhan kerkiää. Hyvää joulua sinullekin, ja turvallisia reissuja. 
« Vastaus #97 : 23.12.2012 kello on 13:26 »
Tässä on joitain mitä vorot käyttää ja jokainen voi noita ostaa http://www.koneita.com/lock1/index.html ja oppivaa kaukosäädintä. Vanhemmat hälyt aukee noilla oppivilla kaukosäätimillä ja ne tarrat jotka tulee hälyjen mukana niin helpottaa voroa siinä mielessä että sekin tietää mitkä hälyt on sit autossa. Uudemmat hälyt joissa toi koodi muuttuu joka kerta niin niihin on myös purkauslaite tehty että se niistä hälyistä. Paras häly on semmonen jossa ei ole kaukoohjausta esim: avaat oven niin sulla on vaikka 10-20sekuntia aikaa pistää hälyt pois päältä ennen kuin rupee hälyttää, huom: katkasia sellaseen kohtaan mistä voro ei osaa ettiä  Ammattivarkaat odottaa että kohde tulee paikalle, ja sit kohde lähtee vaikka kauppaan, jolloin yksi voroista seuraa kohdetta ja toiset tyhjentää auton kaikessa rauhassa koska tietää missä kohde liikkuu. Tosta turvaketjusta vielä yhden kerran jos siinä ovessa on liikevaraa sen jälkeen kun lukko on avattu, niin sen saa helposti murrettua koska oven väliin saa laitettu vipuvartta jolla vääntää ketjunkiinnikkeet rikki. Jos joku haluu nähdä tän turvaketjun rikkomisen niin voin näyttää sun autoosi kun nopeasti toi käy ( en korvaa vaurioita ) Captainkidd johan totesin tossa aikasemmin että jokainen hidaste on parempi kuin ei mitään, mut mut ammattivoro osaa asiansa eikä pelkää ketjuja tai muutakaan asiaa.
« Vastaus #98 : 23.12.2012 kello on 13:52 »
« Vastaus #99 : 23.12.2012 kello on 14:00 »
Ammattivaras joka päättää mennä autoon tappaa sen koiran. Taas on työskentelyrauha. 
« Vastaus #100 : 23.12.2012 kello on 14:16 »
Mulla on niin vaatimaton köyhän näköinen auto, jotta ei siihen varmaan yksikään huippuvaras iske. Joku narkkari voisi murtautua, mutta ei sillä varmaan mitään elektronisia paljastimia olisi matkassa.
« Vastaus #101 : 23.12.2012 kello on 16:51 »
Vihasen anopin vai? 
En. Ei sovi autoon, kun on vain neljälle rekisteröity, eli omalla ryhmällä kiintiö täyttyy.
« Vastaus #102 : 24.12.2012 kello on 10:12 »
« Vastaus #103 : 24.12.2012 kello on 11:48 »
Hmm.. Ihan kuin jotain olisi sensuroitu??
« Vastaus #104 : 24.12.2012 kello on 20:20 »
Hmm.. Ihan kuin jotain olisi sensuroitu??
Sensurointi oli aiheesta, - tai siis että sensuroidut tekstit oli niiin paljon varsinaisen aiheen vierestä että paras kaikille noin. Aiheena matkailuauton lukitus on pohjimmiltaan kiinnostava, mutta kun mennään vähän niille linjoille että lukijalle tulee pelon sekainen tunne siitä että pitäisiköhän minunkin turvallisuuteni vuoksi tosiaankin hommata kaikki nuo ja nämä turvalaitteet, ja jättää silti vielä lähtemättä kokonaan. Ja olenkohan siltikään turvassa. Silloin mennään mielestäni vähän hakoteille. Ja kaikenlainen (henkilökohtainen) panettelu tuskin on rakentavaa. Lienee terve järki ja hyvät vakuutukset paras mielen rauhoittaja. Kaikenlaiset lukitukset jotka ei ennaltaehkäise ryöstön yritystä, on sikäli turhia että vahinkoa sattuu aina kun ryöstöä tehdään/yritetään. Mitä tukevammat systeemit, sitä suuremmat vahingot sen lisäksi että todennäköisesti irtain katoaa jos on kadotakseen. Ja saattaapa olla että lisälukituksilla varustettu ajokki lisää vain kiinnostusta.
|