Ainoastaan navigaattori.
|
*****
Minulla ei ole juuri tuota ohjelmaa läppärissä, mutta muu on. Ja sekin vaatii GPS-vastaanottimen. Eihän se karttaohjelma voi muuten tietää, missä mennään. Eli hankkimaan GPS-laite läppäriin.
No niin tässä vähän syrjään kuusan,matin aiheesta, mutta huomenna lähdetään ja kenties käydään Prahassa maistelemassa urguelia tuota maailman mainiointa olutta,,onko kukaan sillä päin käynyt ja mitä piditte siis tsekistä eikä pelkästään oluesta.
Onko suosituksia lähellä Prahaa olevista leirintä alueista..siinä 20 km säteellä on noin 15 kipaletta johonkin niistä? Kaupunkiin kumminkin täytyy tutustua on sen verran kulttuuri mesta että ei sitä yhdessä yössä läpi kahlaa, joten saattaa vierähtää useampikin päivä, ans kattoo ny kun tästä ensin reisun päälle pääsee. Tuossa kuvassa on Camping mitä itse olemme useasti käyttäneet. Siitä campingilta menee vene jolla pääsee raitiovaunupysäkill e. Ei tartte sillan kautta kiertää jos ja kun lähtee jalkamiehenä liikkeelle.
Puola ja Tsekki oli tälläkertaa vähän läpiajokohteina kun piti tuolla perillä keretä enemmän.
Tsekissä kyllä näkemistä on varmaan vaikka koko kuukaudeksi, eikä tule kalliiksi Uruguel Pilssin nautiskelu hyvän ruoan kanssa Sinne vois suunnitella/haaveilla reissua, ei olis niin pitkästi ajamistakaan.Nuo leiripaikkojen vinkit on kyllä hyväksi! Uskon, että sieltä löytyy vieranvaraisia paikkoja. Terveisiä Konsesta täällä valmistellaan 10 vuotis vuotisjuhlia on kokonainen härkä grillissä ja muuta mukavaa ohjelmaa,juhlat 2 päiväiset..laulun sanoin täällä on niin mukavaa voi jospa olisitte ollut mukanaa..
Voihan Jeeveli! Nauttikaahan siellä Konsessa! Kateltiin mainoksia sillon 2-3vkoa sitten, että juhlat on tulossa ja siellähän sitä osataan juhlia! Hyvää matkaa kaikille teille!
Noniin nyt on juhlat ohi ja täytyy sanoa että isäntäväki oli tehnyt kaikkensa että vieraat viihtyisivät ja siinä olivat onnistuneet 100% kiitos Konsen isäntäväelle
Tällä hetkellä Klapeidan Nivassa (lämpöä n.26) mahtava paikka tosin hintava 2 yötä 263Lt + lauttamaku 121 Lt + luonnonsuojelumaksu 70 Lt johan siinä matkakukkaro keveni, mutta biitsi ja näkymät tällä alueella (Liettua) parhaat mahdolliset..Kaunak sessakin piipahdettiin matkalla pohjoiseen mutta ei kyllä siinä asvaltti kentällä viihdytty kuin yksi yö, toki turvallinen aidattu alue mutta kallis, euroissa 26 johon oli myös hinnoiteltu koirat? no hyvää oli uimaallas keskellä kenttää.
-Tällä hetkellä siemaillaan paikallista bisseä olisko 2€ tuoppi ja hyvää on. Jos nyt oikein muistan niin taitaa liettuan euro kurssi olla jotain 3,5 joten siitä voinee laskeskella.. Huomenna noustaan ylöspäin kohti Rigaa ja siellä menemme City kämpingiin josta on lyhyt kävelymatka vanhaan kaupunkiin joka viimme käynnillä kuhisi elämää- (tosin vettä satoi kuin aisaa)-..oli blues soittajaa ja kansaa kuin pipoa ja kaikilla iloinen mieli. Matka sujunut tähän asti ongelmitta ja ihmiset olleet ystävällisisä mutta nyt menen muun perheen perässä aaltoja murtamaan.. Siellähän on lämmintä! Mutta tänne Kouvolanseudullekki n ennustaa huomiseksi hellettä, saas nähdä?
Klapeidastahan on lyhyt siihen Venäjän suikaleeseen Kalinigradin rajalle n 20km. Sinne ei ilman Viisumia pääse. Mikäs se Campingin nimi? Naatiskelkaa virvokkeista ja lämmöstä! Klapeidassa on Nidos niminen paikka siellä hiekkasärkän puolessa välissä ja nyt ihan täynnä kannattaa käydä jos täällä
päin liikkuu tässä osoite.. leirintäalue Nidos Kempingas Taikos 45A 93121 Neringa/Nida Liettua +370 469-52045 +370 469-52045 Lähetä sähköpostiviesti tälle leirintäalueelle Reittikartta N 55°17'55" E 20°58'58" Nida, Neringa (Klaipedan läänissä) - ei siis Klaipedassa (kaupungissa). Hieno paikka tuo Kuurinkynnäs!
http://maps.google.com/maps?q=Nida,+Neringan+kunta,+Klaip%C4%97dan+l%C3%A4%C3%A4ni,+Liettua&hl=fi&ie=UTF8&ll=55.302802,20.975088&spn=0.005472,0.01177&sll=58.483937,15.527877&sspn=0.005025,0.01177&oq=nida&hnear=Nida,+Neringan+kunta,+Klaip%C4%97dan+l%C3%A4%C3%A4ni,+Liettua&t=m&z=17&layer=c&cbll=55.302802,20.975088&cbp=12,0,,0,0&photoid=po-41906382 Vuonna 2008 tuli oltua tuolla ja dyyneillä useita päiviä. Lauttayhteys Klaipedasta, tai tietä myöten Kaliningradin puolelta.. Läheltä mentiin kesäkuussa. Tuohan pitää laittaa matkahaaveisiin, on ihan kohtuumatkan päässä.
Google löytää juttuja. http://www.google.com/search?hl=en&q=kuurinkynn%C3%A4s |