Vahvistanut en ole, mutta porasin reiät levyyn kahta puolen kierrettä ja samoihin kohtiin rungon peltiin, popniiteillä kiinni. Aika hyvin pysynyt, viime reissussa korkkasi yksi niitti, neljän vai viiden vuoden jälkeen.
Mekin hankittu ja kokeiltu pari kertaa kevättalvella. Asia hiukan OT mutta voisiko joku laittaa kuvan miten on vahvistanut ruuvattavien jalkojen kohdan? Kierrettä tosiaan olemattoman vähän. Haaveissa olisi päästä lomareissuun heinäkuun lopulla ja silloin kiva crameria käyttää. Hyvä grilli minusta.
Mulla on kestänyt ne kierteet 10v , ei mitään ongelmaa. Kunhan muistaa ruuvata oikealle kierteelle Käytän sitä reissuillakin miltei päivittäin. Aika moneen kertaan purettu ja kasattu
Mulla on kestänyt ne kierteet 10v , ei mitään ongelmaa. Kunhan muistaa ruuvata oikealle kierteelle Käytän sitä reissuillakin miltei päivittäin. Aika moneen kertaan purettu ja kasattu
Minustakin tuntuu että kestää mutterit hyvinkin mutta on aika helppo yrittää lähtemään väärälle kierteelle. Sojottaa tuo jalka niin epämääräiseen suuntaan. On muuten kokoisekseen yllättävän nohevan oloinen peli. Hommasin samalla tuon grillikorin ja vartaan pyörittäjän mallia paristo/220 v. Hyvää tuli lohesta ja porukoillekin kelpasi. Tuon etupellin ajattelin rosterista näpräillä varustuksiin mukaan. Käyttöä tulee olemaan varmasti. Täällä näyttää olevan paljon hyviä käyttövinkkejä ja ruokareseptejä juuri Cramerin käyttöön. Kiitos siitä kehittäjille
Sitäkun on tottunut ruuvaamaan kierteet oikein, muuten olisi tullut kallista harrastusta. Enkä tarkoita crameria Lauantaina viimeksi sillä lohta täräytin. Sillä grillikorilla saa maukkaan broiskun kun tunnin verran pyörittää siinä. Käytän tuoretta broiskua ja mausteita pintaan kunnolla.
Löytyy täältäkin puikko- ja mig kone. Kuitenkin yritän pitää nuo kierteet ehjinä mahdollisimman pitkään. Vävystä en mene takuuseen
kyll määki noit garmerin jengoja oon katellu, ja mieles ollu vetää poppareilla kiinni ne jott ois helpompi jalat pyörittää.. mutt käyny myös mieless ne siin yhteyess vaihtaa tukevampiin... mutt jos tovereill kestää kakskyt vuotta ni miks ei mulla.. eli näin alkuun popparit kehiin..
Meilläkin on crameri tuolla takahodlarissa kerran on käytetty tuskin toista kertaa tulee. Helpommalla pääsee kun laittaa oikeeseen grilliin tulen ja grillaa sillä saa oikeet aromit kaupan päälle. Tosin kait nuo grametit on kehittyneet vuosien saatossa,nimittäin tuo meidän värkki on jostain 70 luvulta