Kirjoittaja
Aihe: Matkailuautojen verotus (Luettu 169454 kertaa)
« Vastaus #691 : 25.01.2025 kello on 09:43 »
^ Tuosta veroasiasta ajattelen pitkälti samalla tavalla. Kuten jo edellisessä viestissänä perustelin, käyttövoimaveron korotus on parempi kuin alun perin ehdotettu autoveron nosto, siitäkin huolimatta että saatan kuulua tämän uuden mallin häviäjiin. Viesti löytyy eiliseltä päivältä, jos joku ei ole lukenut. Paras olisi ollut tuo kaksinkertaistamine n, jolla olisi luultavasti saavutettu lähes yhtä suuri verohyöty.
Entäs sitten SFC? Jäsenyys on katkolla maaliskuussa. Vuosi sitten olin jo päättänyt erota, mutta unohdin hoitaa asian ajoissa. Maksoin kiltisti. Minua todella ärsyttää se, että SFC on pelkkä puutarhaleirien etujärjestö ja vähät välittää liikkuvien vaanarien eduista. Ja suhtautuminen puskailuun se vasta ärsyttävää onkin. Mielestäni Suomeen tarvittaisiin uusi karavanaarijärjestö, joka ajaa kaikkien etua. Itse en ole kyllä valmis tekemään asian eteen muuta kuin korkeintaan maksamaan jäsenmaksun. Liittyisin heti, jos joku polkaisisi tällaisen järjestön käyntiin.
Tämä verojupakka pisti minut miettimään uudestaan suhtautumista SFC:hen kaikesta ärsytyksestä huolimatta. Luin läpi lausunnot, mitä SFC yhdessä muiden tahojen kanssa lain valmistelun yhteydessä laati. Minusta ne oli hyvin perusteltuja ja huolella laadittuja. Vaikkei homma mennyt täysin maaliin, lopputulos oli kuitenkin parempi kuin ministeriön alkuperäinen ehdotus. Yrityksen puutteesta ei SFC:tä voi syyttää.
Aloin siis keilailemaan, pitäisikö kaikesta ärsytyksestä huolimatta jatkaa jäsenyyttä. Jatkossakin saattaa tulla tilanteita, joissa vain riittävän iso etujärjestö saa äänensä kuuluviin, eikä muutakaan järjestöä nyt ole tarjolla. Somessa kouhkaamalla ei päättäjiin vaikuteta.
En tiedä. Kuukausi aikaa miettiä. Luultavasti eroan, mutta tuumin vielä.
« Vastaus #692 : 25.01.2025 kello on 10:11 »
En tiedä. Kuukausi aikaa miettiä. Luultavasti eroan, mutta tuumin vielä.
Ei kai tuosta niin dramaattista tarvi tehdä... Jättää vaan jäsenmaksun pois, niin sillähän se ero astuu voimaan. Itse aikoinani hölmöilin, kun tunnollisena ilmoitin eroavani maksukauden päättyessä. Ero astui voimaan seuraavana päivänä ja tunnukset poistettiin. Ilmoitin että, ei mennyt eropäivä ihan niin, kuin olin ilmoittanut. Lupasivat korjata, mutta totesin, jotta antaa olla. Silloin syy ei ollut tämä verojuttu, vaan törkeät kirjoitukset SFC foorumilla. Vaihdoin tilalle AL jäsenyyden.
« Vastaus #693 : 25.01.2025 kello on 10:22 »
Kuten jo edellisessä viestissänä perustelin, käyttövoimaveron korotus on parempi kuin alun perin ehdotettu autoveron nosto, siitäkin huolimatta että saatan kuulua tämän uuden mallin häviäjiin.
Sekä että olisi ollut järkevintä, JOS jotain oli pakko tehdä.
« Vastaus #694 : 25.01.2025 kello on 10:42 »
Kalliita on suomen fasisti caravaanareiden porkkanapenkit matkailuautoilijall e.
No sfc ei ole edelleenkään nostanut verotusta. Kyllä ne on persekoksut jotka hoitivst
« Vastaus #695 : 25.01.2025 kello on 10:43 »
^ Tuosta veroasiasta ajattelen pitkälti samalla tavalla. Kuten jo edellisessä viestissänä perustelin, käyttövoimaveron korotus on parempi kuin alun perin ehdotettu autoveron nosto, siitäkin huolimatta että saatan kuulua tämän uuden mallin häviäjiin. Viesti löytyy eiliseltä päivältä, jos joku ei ole lukenut. Paras olisi ollut tuo kaksinkertaistamine n, jolla olisi luultavasti saavutettu lähes yhtä suuri verohyöty.
Entäs sitten SFC? Jäsenyys on katkolla maaliskuussa. Vuosi sitten olin jo päättänyt erota, mutta unohdin hoitaa asian ajoissa. Maksoin kiltisti. Minua todella ärsyttää se, että SFC on pelkkä puutarhaleirien etujärjestö ja vähät välittää liikkuvien vaanarien eduista. Ja suhtautuminen puskailuun se vasta ärsyttävää onkin. Mielestäni Suomeen tarvittaisiin uusi karavanaarijärjestö, joka ajaa kaikkien etua. Itse en ole kyllä valmis tekemään asian eteen muuta kuin korkeintaan maksamaan jäsenmaksun. Liittyisin heti, jos joku polkaisisi tällaisen järjestön käyntiin.
Tämä verojupakka pisti minut miettimään uudestaan suhtautumista SFC:hen kaikesta ärsytyksestä huolimatta. Luin läpi lausunnot, mitä SFC yhdessä muiden tahojen kanssa lain valmistelun yhteydessä laati. Minusta ne oli hyvin perusteltuja ja huolella laadittuja. Vaikkei homma mennyt täysin maaliin, lopputulos oli kuitenkin parempi kuin ministeriön alkuperäinen ehdotus. Yrityksen puutteesta ei SFC:tä voi syyttää.
Aloin siis keilailemaan, pitäisikö kaikesta ärsytyksestä huolimatta jatkaa jäsenyyttä. Jatkossakin saattaa tulla tilanteita, joissa vain riittävän iso etujärjestö saa äänensä kuuluviin, eikä muutakaan järjestöä nyt ole tarjolla. Somessa kouhkaamalla ei päättäjiin vaikuteta.
En tiedä. Kuukausi aikaa miettiä. Luultavasti eroan, mutta tuumin vielä.
Onhan tuommoinen https://www.autocaravanfinland.fi/ Taitaa tosin olla kuoleva yhdistys.
« Vastaus #696 : 25.01.2025 kello on 10:59 »
Taitaa tosin olla kuoleva yhdistys.
Vaivaa muuten aika montaakin yhdistystä nykyisin todella laajasti. Nuoret ei vain ehkä ole niin järjestöinnokkaita nykyisin kun some korvaa hyvin pitkälle saman henkisen tarpeen, jutella ja pähkiä samanmielisten ihmisten kanssa erilaisista asioista. Ja tuon voi vieläpä tehdä todella helposti, vaikka kotisohvalla istuksien ilman mitään jäsenmaksuja, tilikirjanpitoja, hallituksen kokouksia yms. ry-toiminnan lakimääräistä humppaa. Ja kun nuoria ei enää saa innostumaan, niin yhdistys surkastuu pelkäksi wanhojen partojen turinapoppooksi, jonka luonto sitten aikanaan poistaa historiaan yhdistyksen kuollessa jäsenkatoon.
« Vastaus #697 : 25.01.2025 kello on 11:32 »
No sfc ei ole edelleenkään nostanut verotusta. Kyllä ne on persekoksut jotka hoitivst
Et ole lukenut laittamaani lainsäätöjärjestyst ä.
« Vastaus #698 : 25.01.2025 kello on 23:10 »
Nykyisellä menotahdilla tarvitaan rahaa ja vaihtoehdot on joko kiristää veroja tai pienentää menoja, uskon että monella on ollut mielessä kiristää muiden maksamia veroja ja/tai tinkiä verovaroin tuotetusta palvelusta jota ei itse tarvitse  Tietysti on se velaksi elämisen vaihtoehtokin , senkin maksaa sitten joskus se kuuluisa jokumuu.
« Vastaus #699 : 26.01.2025 kello on 09:35 »
No sfc ei ole edelleenkään nostanut verotusta. Kyllä ne on persekoksut jotka hoitivst
Ei kovin ponnekkaasti vastustanutkaan. Jopa itse ehdotti mukavan kokoista korotusta. Joka tosin sitten olikin lähtökohtana, jonka ehdottaja on valmis maksamaan.
« Vastaus #700 : 26.01.2025 kello on 10:25 »
Ei kovin ponnekkaasti vastustanutkaan. Jopa itse ehdotti mukavan kokoista korotusta. Joka tosin sitten olikin lähtökohtana, jonka ehdottaja on valmis maksamaan.
Ehdotti 0.9 nostoa 1.8 tasolle vastaiskuna autoveron tulolle. Taas nämä joittenkin äänestysvirheet nostivat sen 5.9. Eli taas saadaan taloutta alaspäin kuten heidän muullakin toiminnallaan.
« Vastaus #701 : 26.01.2025 kello on 10:51 »
Ehdotti 0.9 nostoa 1.8 tasolle vastaiskuna autoveron tulolle. Taas nämä joittenkin äänestysvirheet nostivat sen 5.9. Eli taas saadaan taloutta alaspäin kuten heidän muullakin toiminnallaan.
Tekikö taloudelle hyvää sosialistitytöt jaellessaan velkarahaa. Niitä velkoja nyt maksetaan. Lisävelan tarve oli jo tiedossa tyttelihallituksen aikana. Näemmä sosialistit saivat ainakin yhden äänestäjän tyytyväiseksi. Ja Marin on osoittanut että sosialismi on rahalla pois pestävissä.
« Vastaus #702 : 26.01.2025 kello on 11:12 »
Ehdotti 0.9 nostoa 1.8 tasolle vastaiskuna autoveron tulolle.
Olisivat ehdottaneet nostoa molempiin, se olisi ollut hyvä kompromissi.
« Vastaus #703 : 26.01.2025 kello on 11:14 »
Tekikö taloudelle hyvää sosialistitytöt jaellessaan velkarahaa. Niitä velkoja nyt maksetaan. Lisävelan tarve oli jo tiedossa tyttelihallituksen aikana.
Jotkut vaan tuijottaa sitä, kuka sen velan joutuu ottamaan. Ja nostamaan kulkimien veroja.
« Vastaus #704 : 26.01.2025 kello on 11:39 »
Tekikö taloudelle hyvää sosialistitytöt jaellessaan velkarahaa. Niitä velkoja nyt maksetaan. Lisävelan tarve oli jo tiedossa tyttelihallituksen aikana. Näemmä sosialistit saivat ainakin yhden äänestäjän tyytyväiseksi. Ja Marin on osoittanut että sosialismi on rahalla pois pestävissä.
Ja joka kerta varmaan pili värähtää kun pääsee sanomaan tytteli😁😁
|