|
*****
Vaunun kanssa pääsee niin halvalla etten oo autojen suhteen asiaa pohtinut. Ajatteli asiaa about miltä kantilta tahansa, vaunu on edullisempi hankkia, ylläpitää, huollattaa, vakuuttaa, katsastaa... eikä siitä makseta sen paremmin auto- kuin ajoneuvoverojakaan. Ja kaiken lisäksi jos vertaat kahta saman mittaista as.osaa, on vaunu tilavampi koska siinä ei ole sitä tilaa syövää ohjaamoa lainkaan. Näin myös mm. säilytystilaa on vaunussa ihan toiseen malliin ![]() Joissain matkailuautoissa on päästöpohjainen vero, ei se retkuiluautojen yksinoikeus ole. Kulut putoaa kummasti, jos en väärin muista niin n. 60% painopohjaisesta. Pojat on kertoneet, että retkeilyautossa kuluu kaasua ja saattaa olla viileää. Nämä ovat eri lajeja. Vaunun kanssa reissaaminen vaatii vaivansa ja on ihan toisenlaista. Ei voi minusta edes verrata.Ei voitane sanoa, että reissaaminen vaunulla ja m.autolla on eri lajeja kaikissa tapauksissa. Minun luontomatkailuun käy hyvin molemmat. Retkivaunusta vain takatukijalat lasketaan alas yöksi (sähkäpora) ja vaunu jätetään kiinni autoon. Eikä katsastusvapaassa ole juuri mitään huoltokustannuksia Ajatteli asiaa about miltä kantilta tahansa, vaunu on edullisempi hankkia, ylläpitää, huollattaa, vakuuttaa, katsastaa... eikä siitä makseta sen paremmin auto- kuin ajoneuvoverojakaan. Ja kaiken lisäksi jos vertaat kahta saman mittaista as.osaa, on vaunu tilavampi koska siinä ei ole sitä tilaa syövää ohjaamoa lainkaan. Näin myös mm. säilytystilaa on vaunussa ihan toiseen malliinetpä ota perään sitten muuta kuin vaunun. Autolla saa hinattu veneet sun vermeet helpommin pelipaikoille. Auto on kyllä enemmän aktiivi harrastelijan kulkine sano ![]() Vaunun, ison tai pienen pito on reilusti halvempaa, mutta ne piirtää kellä liitua riittää. Joissain matkailuautoissa on päästöpohjainen vero, ei se retkuiluautojen yksinoikeus ole Taitavat harvassa olla...? Auto on kyllä enemmän aktiivi harrastelijan kulkine sano Toki, as.auto on kuin tehty liikkuvaan matkailuun. Tukijalat ylös ja vermes on valmis siirtymään seuraavaan mestaan. Paskassa kelissä jos tarttee yöpyä, niin jättää ne jalatkin laskemati ja näin pääsee auton ulkopuolella edes piipahtamatta, kuivana ja hyttysen purematta ajosta nukkumaan. Tai joku motocross/jokkis touhu, niin harrastusvälieet vaan as.auton perään trailerille ja menox, as.auto taukotupana on suorastaan loistava. Myös esim. muksujen fudis-turnauksissa yms. as.autossa kylmät juotavat eväsleipineen odottaa jääkaapissa jne Jos taasen tuo reissaaminen on kesämökkeilyä muistuttavaa, enempi paikallaan oloa tai ihan jopa kausipaikkailua, niin as.vaunu sopii tähän täydellisesti. Toki myös as.vaunuilun budjettikin on usein selvästi pienempi, joten tähän pääsee helpommin käsiksi ja uusia kasvoja tulee harrastuksen pariin Toki, as.auto on kuin tehty liikkuvaan matkailuun. Tukijalat ylös ja vermes on valmis siirtymään seuraavaan mestaan. Paskassa kelissä jos tarttee yöpyä, niin jättää ne jalatkin laskemati ja näin pääsee auton ulkopuolella edes piipahtamatta, kuivana ja hyttysen purematta ajosta nukkumaan. Tai joku motocross/jokkis touhu, niin harrastusvälieet vaan as.auton perään trailerille ja menox, as.auto taukotupana on suorastaan loistava. Myös esim. muksujen fudis-turnauksissa yms. as.autossa kylmät juotavat eväsleipineen odottaa jääkaapissa jnekomsii komsaa ![]() itse en ole edes ajatellut että siinä on mitään radikaalia eroa, mutta asumismukavuudessa oikea matkailuauto voittaa mennen tullen peltikuoriset. Arvonaleminen on euroissa on sitä kovempaa, mitä kalliimpi auto on uutena ollut, kun prosenteissa lasku lienee suurinpiirtein samaa kaavaa? Taitavat harvassa olla...? Mulla on pihassa ja ainakin Ihaalla oli. |