Jäänyt päivitykset laittamatta.
Keulaan asti vaihdettavaa. Välillä jopa koko korkeudelta eristeitä uusiksi.
Lattian etuosa oli ihme kyllä hyvässä kunnossa, mutta keulan alaosaa irrottaessa sekin sai siipeensä, niin pikkusen joutui uutta rimaa sinnekkin värkkäämään.

Keulamoduulin maalasin epoksilla pohjat polyuretaania pintaan mohairtelalla.
Keulan alaosa tehty kokonaan uusiksi kun vanhasta ei ollut mitään järkeä enää yrittää ja peltikin niin tiukassa ettei ehjänä irronnut niin 0,7mm paksua uutta alumiinia tilalle.


Sisältä tuli vielä syksyllä kasailtua suurimmalta osin kaikki paikoilleen. sekä ulkopuoli siihen malliin että uskalti jättää talveksi.
Tässä välissä sitten talviunilla jotka venähti kesäkuun puoleen väliin ennen jatkamista.
Kattoa tuli suihkittua ruiskulla kokeeksi. Taas epoksi alle polyuretaani pintaan. Just ja just huomaa eron maalatun ja maalaamattoman välillä




Vielä pitäisi kaasupullokotelo kokeilla paikkailla ja lattia tehdä siihen uusiksi. Vanha oli aika laho.