Kirjoittaja
Aihe: Mitäs tänään tehty? (Luettu 9918746 kertaa)
« Vastaus #28426 : 11.08.2015 kello on 10:04 »
Eivät onnistu enää.
Pakkohan näitä muutamia hyvänpäivänjuttuja sisältäviä ketjuja ei ole lukea, eli periaatteessa ihan ok kirjoitella pieniäkin kuulumisia. Kunhan tyyli ei siirry sinne, missä sitä ei kaivata. Näin foorumilla on mahdollisuus viihtyä kaikilla, tiukkoja asiakirjoittajia myöten.
Vaihtoehtoihin voi käydä tutustumassa Suomi24:ssä ja Etuteltassa, etenkin jäsenkeskustelussa. Varsin mukavasti on niille ominainen tyyli pysynyt orgista poissa.
Mielenkiinnolla jään odottamaan tikkakoskelaisen jatkokertomusta. Sehän kiinnostaa aina kun on kyse mahdollisesta pikkukonfliktista. Muutenkin mukava pitkästä aikaa nähdä täällä orgissakin jotakin arkikeskusteluntapa ista.
« Vastaus #28427 : 11.08.2015 kello on 10:07 »
Mielenkiinnolla jään odottamaan tikkakoskelaisen jatkokertomusta. Sehän kiinnostaa aina kun on kyse mahdollisesta pikkukonfliktista.
Just nämä konfliktit ja niiden hoitaminen kertoo paljolti siitä millainen itsekunkin alueen hallitus on ja millaisia ovat niiden alueiden asukit. Harvoin tällaisia juttuja näkee täällä, jo sen takia avautuminen olisi suotavaa. 
« Vastaus #28428 : 11.08.2015 kello on 11:35 »
Eivät onnistu enää.
Pakkohan näitä muutamia hyvänpäivänjuttuja sisältäviä ketjuja ei ole lukea, eli periaatteessa ihan ok kirjoitella pieniäkin kuulumisia. Kunhan tyyli ei siirry sinne, missä sitä ei kaivata. Näin foorumilla on mahdollisuus viihtyä kaikilla, tiukkoja asiakirjoittajia myöten.
Vaihtoehtoihin voi käydä tutustumassa Suomi24:ssä ja Etuteltassa, etenkin jäsenkeskustelussa. Varsin mukavasti on niille ominainen tyyli pysynyt orgista poissa.
Ilman muuta tämän tyyppisiä ketjuja tarvitaan. Mukavahan se on kuulla, mitä ihmiset touhaa. Kun tekemiset on vielä kuvitettu vaikkapa Ihaan tyyliin niin kertoo paljon. Jos tämä(kin) jaksaisi vielä kehittyä pelkästä tekemis-luettelosta keskustelevampaan tyyliin niin aina parempi. Etuteltasta kuvittelen minulla olevan kokemusta jonkin verran. Juuri tällä hetkellä ei ole itselleni oikea paikka, mutta puolensa siinäkin.
« Vastaus #28429 : 11.08.2015 kello on 11:57 »
Just nämä konfliktit ja niiden hoitaminen kertoo paljolti siitä millainen itsekunkin alueen hallitus on ja millaisia ovat niiden alueiden asukit.
Pitäisi saada myös toisen osapuolen näkemys asiasta. Tästä (kään) asiasta tuskin saadaan
« Vastaus #28430 : 11.08.2015 kello on 12:07 »
Ostettu elämäni ensimmäiset VIP - liput, RunniRock here we come. 
« Vastaus #28431 : 11.08.2015 kello on 12:24 »
Kun tekemiset on vielä kuvitettu vaikkapa Ihaan tyyliin niin kertoo paljon.
Kiitti huomiosta mutta kunnia kuuluu edesmenneelle Dorotealle, häneltä opin sen infossa aikanaan että kun lisää kuvan tekstiin niin se kertoo huomattavasti enemmän kuin pelkkä kuiva teksti. Ja täällä jos missä milloin on puhetta tekniikasta niin kuva olisi tervetullut, jokaisellahan lie jo kamera puhelimessaan, mun vanhemmillakin on joten sen myötä uskallan väittää että aika monelta löytyy.
« Vastaus #28432 : 11.08.2015 kello on 16:25 »
Ei mitään,ja taas vaunu väärällä paikalla 
« Vastaus #28433 : 11.08.2015 kello on 16:30 »
Ei mitään,ja taas vaunu väärällä paikalla 
Mutta, lueppa muutama aiempi viesti, täällä ollaan malttamattomina.
« Vastaus #28434 : 11.08.2015 kello on 16:44 »
Ei mitään,ja taas vaunu väärällä paikalla 
Oisko Lintulahti mitään?
« Vastaus #28435 : 11.08.2015 kello on 16:45 »
Mutta, lueppa muutama aiempi viesti, täällä ollaan malttamattomina.
Kaveri lähtee torstaina käymään multialla jos sieltä sais paikan,ja missä nykyään on vaunu,niin pitäs siirtää pois,koska lumet kasataan tänne,ja minun vieressä reuna paikalla vaunu kanssa!  
« Vastaus #28436 : 11.08.2015 kello on 16:46 »
Oisko Lintulahti mitään?
Iso tie liian lähellä 
« Vastaus #28437 : 11.08.2015 kello on 17:52 »
Istuttu puhelimessa, siivoiltu pihaa, paikattu uima-allasta, pesty pyykkiä, roikuttu netissä ja ihailtu tulevaa syksyn satoa. Tosin pihasta huolehtia ei ole ollut oikein multasormi ja nyppinyt rosvoja kurpitsasta pois kasvuvoimaa viemästä. Kahdeksan oli alkuja myös hedelmälle, suurin noin neljä kiloa ja pienin peukalon pään kokoinen. Pitänee neljä pienintä poistaa, niin isommat kasvaa paremmin  
« Vastaus #28438 : 11.08.2015 kello on 17:57 »
Taas yksi hupipuolen Exide on kaput. Puuilosta 80Ah:n akku tilalle.
« Vastaus #28439 : 11.08.2015 kello on 20:00 »
Töitä, piti kaivella yksi tonttiliitos esille vaa eihän se onnistunu. Huomenna on sitten iloista vasarointia luvassa. Kävin iltalenkillä kynkelillä, hiukan reilu 35 Kilometriä jaksoi. Ny saunaan.
|