Huoh.. Tuollaiset jutut vetää mielen mustaksi. Ja turha kai on sanoa, että kyllä se siitä kun lompakko kärsii jokatapauksessa.
Siksi jotenkin kolahti kun itse viikko takaperin ruttasin vaunua parkkipaikalla (sullahan syy ei ollut toki oma) mutta kun pienet kolhut tuli ja silti hintaa kertyy. Pelkkä uusi ikkuna veskiin 559€. Kasko kärsii ja omavastuu on iso joten koko homma ottaa kupoliin.
Pieni herpaantuminen liikkeelle lähtiessä kun piti samalla muksua huomioida niin heti liikennemerkissä! Tuhannen tohelo.
Mutta toisaalta, niin kauan kuin rahalla selviää, ollaan paremmalla puolella.
..ja minä pyörin stadiumilla nimellä tuRboman
Kyllä tässä hermoja eilen koeteltiin. Toisesta tapauksesta tulee 2500 € lasku ja toisesta ei edes liike ole uskaltanut ottaa yhteyttä. Sain muiden ottamat kuvatkin vielä. Saas nähdä kuinka asian kanssa toimivat.
Se vaan harmittaa ettei minulla ole osaa eikä arpaa kummankaan asian kanssa mutta minä maksan ja kärsin.
Nimimerkkisi olen yhdistänyt. Samaa käytät muistaakseni vagillakin.










Ja se heidän pintavahansa sitten kultakorkkiakin paremmin 
