Hoidettiin aamupäivästä kämppärin maksut toiseksi viikoksi. Nyt on jemmattuna pari polettia pyykkikonetta varten. Jos vaikka saisi jonain päivänä aikaiseksi pestä suosikkivaatteita!

Oltiin vissiin nelisen tuntia liikenteessä tuon pikkukäkkänän kanssa. Ajeltiin "jonnekin" (mulle edelleen ilmansuunnat täällä ihan sekaisin)
Käytiin mm alueen suurimmassa ostoskeskuksessa. Olin kyllä hiukan hapan, kun mut sinne vietiin, mutta se olikin ihan mahtava: siellä kävellään koko ajan ulkosalla ja liikkeitä, ravintoloita, pieniä hupipaikkoja lapsille jne on siinä katujen varsilla.
Yhdessä eläinliikkeessä käytiin. Valitettavasti. Siellä oli 4 koiranpentua kukin omassa "terraariossaan" sanomalehtisilpun päällä. Ainoana virikkeenä valo katossa ja vesiputki, josta juoda. Mun teki niin mieli ostaa ainakin se yorkshiren terrieri, joka on syntynyt 7.3. Eikö sen kuuluisi olla vielä äidin luona? 775€.
Mun tuli niin paha mieli, että teki mieli itkeä. Vai voisko siellä järjestää jonkun kohtauksen ja huutaa niille päin naamaa (millä kielellä?) mitä olen mieltä tuollaisesta eläintenpidosta?
Toivottavasti ne pääsee edes illoiksi ja öiksi jonnekin, missä saavat kontaktia ihmisiin.
Kaksi niistä mussukoista oli rotikoita. Eikös ne varsinkin tarvis ohjausta ja koulutusta pennusta asti, kun niistä tulee isoja jötkäleitä?
Kuvaaminen siellä oli luonnollisesti kielletty.
En tietenkään vakavissani edes ajattelis ottaa koiraa vastuulleni ja Pasi totesikin mulle, että jos yhden sieltä ostaisin, sen tilalla olisi huomenna uusi pentu.
Mua suututtaa!

No, ei tuollaiselle voi mitään.

Rautakaupasta haettiin ruuveja. Meille kävi edellisessä paikassa vahinko, kun otettiin kaadupullo ulos grillaamista varten ja ylös aukeava kotelon ovi putosi tuulessa pullon päälle. Taas niiiin omaa tyhmyyttä oleva vahinko että harmittaa. Pitäis saada se oven alaosa pysymään jollain kiinni kotiin asti, ettei tuuli vie. Pasi yrittää hiukan pidemmillä ruuveilla kuin ne edelliset, jotka olivat antaneet periksi.
Aurinko polttaa niskaa. Lihapata-ainekset odottaa, että kohta aletaan puuhastella. Paprikalihapataa, sipulilla, valkosipulilla ja perunoilla. Nam!