|
*****
http://getingarydscamping.se/ ![]() Jos vaikka oikein virossa pääsisi käymään vaunu perässä tänä kesänä. ![]() Keski-Eurooppaan ei nykyään enää tule lähdettyä kulkimella, syynä on yksikertaisesti aika. Jos olisi esim kolme viikkoa mahdollista yhtäsoittoa lomailla, niin sitten tulisi kulkimella lähdettyä eurooppaan. Viikossa ei oikein ehdi kuin maistiaisiin, jos omalla kulkimella meinaa eurooppaan lähteä. Siksi tuo fly-drive on meidän perheen juttu nykyään ulkomaan matkailussa. Ja Grännan rantoja seurailee kaunis kävelytie. t.Kaarina http://grennahamn.se/?page_id=14 Taitaa kuitenkin olla niin että leirintäalueelle päästäkseen tarvitsee sen määrätyn leirintäaluekortin? Ja matkaprkkiin ei, ja sinne voi mennä mihin kellon aikaan vain. Tuota huoltiksen aluetta en tarkoittanut yöpymiseen vaan päivä-tauolle, mielestäni se kuuluu alueisiin, jossa autoja kerrotaan rosvotun. Alueella ei kuitenkaan näkynyt viime viikolla mitään mainintaa tai varoitusta asiaaa koskien. t.Kaarina Tämän osion tarkoitus on keskustella matkailusta ja oman viestini kirjoitin juurikin harrastusta aloittaville, että on olemassa toisenlainenkin tapa. Jos haluaa kilometreissä säästää ja on halvalla kuljetettava kalusto ja osallistujat, niin Finnlines on yhä hyvä vaihtoehto. "Toki jos ajaminen on periaate siinä missä mahdollisesti moni muukin vaikeamman kautta reissaaminen, niin oma valinta." Minusta tuo lauseesi ei kunnioita harrastusta aloittavia karavaanareita. t.Kaarina Taitaa kuitenkin olla niin että leirintäalueelle päästäkseen tarvitsee sen määrätyn leirintäaluekortin? Ja matkaparkkiin ei, ja sinne voi mennä mihin kellon aikaan vain.Olen käyttänyt tuota linkkaamaani paikkaa -80 luvulta saakka, sinne EI tarvitse mitään korttia tai paperia , no jos viilataan niin ruotsin seteli on se paperi. Eurotkin kelpaa ![]() Edit: Taitaa siellä olla sen CKE:n lappukin näkyvillä. Eivät kuitenkaan vaadi sitä. Ruotsin läpiajo on lomaa parhaimmillaan, jos asenne on kunnossa. Ei ole pakko ajaa sitä yhtä ja ainutta linjaa pitkin, voi valita mielenkiintoisia reittejä, joilta löytyy aina uusia mielenkiintoisia paikkoja.Kulkijalla voi olla x-määrä aikaa lomalla. Heidän pääkohde voi olla alue jossain muualla päin eurooppaa. Tällöin ei ole aikaa, eikä kiinnostusta lähteä kiertämään siirtymätaipaleella kaikkia vaihtoehtoja. Eri asia mennä tutustumaan vaikka Ruotsiin erikseen tai muun kohteen ohessa. Näin on tehty montakertaa ja tullaan tekemään. Itsekin olen mennyt vaikka laivalla Saksaan josta matkattu johonkin, takaisin tullessa tultu Tanskan kautta Ruotsiin ja kierrelty eripuolilla Ruotsia mielenkiintoisissa paikoissa. Siirsin autonkorjaukset omaan ketjuun. http://karavaanari.org/index.php/topic,15954.0.html Jos nyt keskitytään lomien suunnitteluun ja reissujen väsäämiseen. Ettei tarvitse poistella. Mutta jos lomat yhdistää autonkorjausreissui hin |