Kirjoittaja
Aihe: Autoveron poistaminen (Luettu 62341 kertaa)
« Vastaus #136 : 22.01.2017 kello on 17:59 »
Jopa alkaa Live asiassa todellinen totuus pikkuhiljaa paljastua sumutuksen hälvettyä. Suomella vaikuttaa olevan krooninen alijäämä ja velkataakka. Saman aikaan eu painostaa Suomea pienetämään hiilijalanjälkeään esi. vähentämällä liikenteen päästöjä. No herrat erään rouvan suosiolisella avustuksella päättivät Kepun pienessä piirissä koplata nämä asiat yhteen ja tehdä uuden selvityksen väyläverkoston irrottamisesta valtion budjettirahoitukses ta. Ensimmäisenä askeleena tehtäisiin valtion omistama liikenneyhtiö Live, jonne koko väyläroska pistettäisiin. Jotta kansalaisilta saataisiin hankkeeseen hyväksyntä, täkyksi ehdotetaan autoveron poistoa ja polttoaineveron laskemista. Nämä verot peritäisiin yhtiön perimillä käyttömaksuilla. Maksumiehiksi kaavailtiin vanhojen ja isojen bensa- ja dieselhotojen omistajia. Näin saataisiin autokantaakin uusittua ja päästöjä pienennettyä, mikä onkin ainoa hyvä asia hankeessa, sekä eu:n vaatimukset täytettyä. Jo tässä vaihessa järjestelmän ulkopuolelle kaavailtiin toistaiseksi jätettäväksi maatalouden ja yritysten traktorit ja työkoneet, mönkijät mopot jne. kevyet moottorikäyttöiset kulkupelit. Yritysten ja tulevaisuudessa maatilojen (yritysten) käytössä olevien verollisten ja käyttömaksullisten ajoneuvojen maksuthan voidaan vähentää yrityksen voitosta, joten tavallinen veronmaksaja nekin loppupelissä maksaisi ja Kepu on suojellut kannattajakuntansa. Tämä ei kuitenkaan vielä riittäisi valtion budejettinalijäämän ja velkataseen siistimiseen, koska eu ei sitä hyväksyisi. Seuraava askel hankkeessa olisi tämän live oy:n yksityistäminen, jolloin Suomen valtion budjetin velka ja alijäämä taakkaa rasitavat väyläverkkojen investoinnit olisi siivottu rasittamasta valtion budjettia ja Suomen talousluvut näyttäisivät paremmilta ulospäin, jolloin eu:n talousherrat ja luottoluokitajat olisivat tyytyväisiä. Saisimme maahamme uuden Karunan. Ongelmana on myös tulevan maakuntahallinnon rahoitus, joka osaltaan ratkeaisi osakkuudella live:ssä, josta saataisiin tarvittavaa rahaa hallinnon käyttöön, joka olisi suuressa osin maata Kepun käsissä. Suunniteltu mootoripyörä- ja vevevero yritetään kovalla kiirellä sada jo täksi kesäksi, jolloin se olisi sopivasti siirrettäväksi Live:n huomaan tulevaisuudessa. Nyt vain kävi niin, että noviisikansanedusta jat/ ministerit ryssivät homman varomattomasti kohkaamalla autoveroasialla ja saivat autokaupan sekaisin ties kuinka pitkäksi aikaa. Kuntavaalien lähestyessä ja galluppituloksien pelossa persut ja kokkareet päättivät livetä hankkeesta äänestäjien kaikkoamisesta pelossa. Onhan jo mp- ja veneväessä vähintäin 200 000 kansalaista, joiden äänet vaikuttavat jo vaalitulokseen. Autoporukkaa on sitäkin enemmän. Orpo koettaa toppuutella, mutta lieköhän enää auttaa. 
en sanoisi että ryssivät homman kun ottivat autoveron poiston heti mukaan. enemmin sanoisin että laskelmoitu riski. nyt heillä on esittää malli, millä saadaan tilanne hallintaan. muilla puolueilla ei ole mitään ja ei ole oikein aikaa kehittää uutta mallia. asialla kun on kiire, autokauppa ei voi olla pitkään pysähdyksissä kun on isoista rahoista kyse. bernerin ja sipilän ottama riski on siinä että liikennekaari menee läpi heidän tavalla. jos ei mene, käytännössä joutuvat eroamaan. muuten autokauppa ei palaudu normaaliksi jos he jatkavat.
« Vastaus #137 : 22.01.2017 kello on 18:19 »

väärin laskelmoitua riskiä voi hyvin kutsua ryssimiseksi. Onhan edelleen olemassa nykymalli joka toimii erinomaisesti ja johon ovat muut puolueet viitanneet. Tämä b malli vain tulee tolkuttoman kalliiksi autoilijoille ja tarkoitusperät ovat ihan muuta mitä esitetään. Suomessa tuo eroamisen riski koskee vain naisia ja miehet tekee se vapaasta tahdostaan jos paine menee liian kovaksi kuten on aiemmin nähty.
« Vastaus #138 : 22.01.2017 kello on 18:42 »
väärin laskelmoitua riskiä voi hyvin kutsua ryssimiseksi. Onhan edelleen olemassa nykymalli joka toimii erinomaisesti ja johon ovat muut puolueet viitanneet. Tämä b malli vain tulee tolkuttoman kalliiksi autoilijoille ja tarkoitusperät ovat ihan muuta mitä esitetään. Suomessa tuo eroamisen riski koskee vain naisia ja miehet tekee se vapaasta tahdostaan jos paine menee liian kovaksi kuten on aiemmin nähty.
eihän me vielä tiedetä kannattiko se riskin otto, selviää ehkä muutaman viikon sisällä. en kannata yhtiöittämistä. yksi on tainnut onnistu, finavia taitaa olla ainoa ja sekin sen takia kun on ulkopuolisia käyttäjiä. yle on maksanut Digitalle enemmän maksuja kuin valtio sai myynti voittoa, carunasta ei varmaan kukaan tiedä onko suomalaiset jo maksaneet sinne enemmän kuin valtio sai voittoa. SOTE:sta ei kukaan tiedä miten sen kanssa käy.
« Vastaus #139 : 22.01.2017 kello on 19:06 »
muuten autokauppa ei palaudu normaaliksi jos he jatkavat.
Miksi autokaupan pitäisi palata entiselleen? Ympäristön kannalta olisi järkevämpää ajaa autot loppuun ja vasta sitten uusia ne.
« Vastaus #140 : 22.01.2017 kello on 19:15 »
Miksi autokaupan pitäisi palata entiselleen? Ympäristön kannalta olisi järkevämpää ajaa autot loppuun ja vasta sitten uusia ne.
Kun kauppa loppuu, tulee kaiken näkösiin verotuloihin iso lovi ja kaiken näköisiin avustuksiin iso lisäys.
« Vastaus #141 : 22.01.2017 kello on 19:25 »
Miksi autokaupan pitäisi palata entiselleen? Ympäristön kannalta olisi järkevämpää ajaa autot loppuun ja vasta sitten uusia ne.
bavaria vastasi jo mitä se tekee taloudelle. tavallaan kyllä olet oikeassa, kun puhutaan liikenteen päästöjen vähentämisestä uusimalla autokantaa niin onko siinä huomioitu uusien autojen valmistumisesta tulevat päästöt. tietenkin lopputulos riippuu siitä kuka laske ja miten haluaa asian esille tuoda.
« Vastaus #142 : 22.01.2017 kello on 19:38 »
eihän me vielä tiedetä kannattiko se riskin otto, selviää ehkä muutaman viikon sisällä. en kannata yhtiöittämistä. yksi on tainnut onnistu, finavia taitaa olla ainoa ja sekin sen takia kun on ulkopuolisia käyttäjiä. yle on maksanut Digitalle enemmän maksuja kuin valtio sai myynti voittoa, carunasta ei varmaan kukaan tiedä onko suomalaiset jo maksaneet sinne enemmän kuin valtio sai voittoa. SOTE:sta ei kukaan tiedä miten sen kanssa käy.
Digitaa ei suinkaan myynyt valtio vaan yle.
« Vastaus #143 : 22.01.2017 kello on 19:57 »
Digitaa ei suinkaan myynyt valtio vaan yle.
eikö se ole sama asia? no lopputulos ei ollut hyvä. kerätään yle veroa ja maksetaan Digitalle. ja nykyään digitan omistaa joku ulkomainen sijoitusyhtiö. ei mikään ihme ettei kohta vero rahat riitä. liikennekaaressakin epäilyttää kun sanotaan ettei mitään myydä, miten on asian laita muutaman vuoden päästä?
« Vastaus #144 : 22.01.2017 kello on 20:13 »
Miksi autokaupan pitäisi palata entiselleen? Ympäristön kannalta olisi järkevämpää ajaa autot loppuun ja vasta sitten uusia ne.
Kyllä ne kaikki autot joku ajaa loppuun. Venäjälle mahtuu vielä paljon romuautoja.
« Vastaus #145 : 22.01.2017 kello on 20:38 »
eikö se ole sama asia? no lopputulos ei ollut hyvä. kerätään yle veroa ja maksetaan Digitalle. ja nykyään digitan omistaa joku ulkomainen sijoitusyhtiö. ei mikään ihme ettei kohta vero rahat riitä. liikennekaaressakin epäilyttää kun sanotaan ettei mitään myydä, miten on asian laita muutaman vuoden päästä?
Ei se ihan sama asia ole. Virhehän se myynti oli, jonka yle rahapulassaan teki. Hyödyn vei Ranskalainen teleyhtiö TDF vaiheessa, kun samanaikaisesti lähetettiin analogista ja digitv kuvaa.Sittemmin TDF möi Digitan Aussien sijoitusyhtiölle, joka omistaa useita infrafirmoja ympäri maailmaa. Digitaa eikä muitakaan teleyhtiöitä voi verrata suunniteltuun liveen. Vaikka Digita oli pitkään ns. luonnollinen monopoli tv-ja radiojakelussa viestintävirasto suitsi sitä tiukasti ja vaati siltä läpinäkyvyyttä bisneksen hoidossa. Liikevoitto oli määritelty muistaakseni enintään 8%. jos joku muistaa paremmin niin oikaiskoon. Nykyään Tv- ja radiojakelu jakaantuu digitan lisäksi tele-, kaapeli- ja satelliittiyhtiöill e, sekä enenevissä määrin nettiin. Digita vuokraa eri ohjelmayhtiöille maanpäällista antennitekniikkaan perustuvaa jakelutekniikkaa kilpailutilanteessa muiden teleyhtiöiden kanssa. Dna, sonera ( Telia) ja Elisa ovat rakentaneet kilpailevia jakelureittejä, kun taas mahdollisessa livessä kilpailevia tieverkkoja tuskin rakennetaan. Paremminkin sitä voi verrrata sähkönjakeluverkkoo n ja sitä myöten malli löytyy lähempää carunasta, joka on noussut otsikoihin surullisen kuuluisista siirtohintojen nostoista. 
« Vastaus #146 : 22.01.2017 kello on 21:04 »
Vaikka Digita oli pitkään ns. luonnollinen monopoli tv-ja radiojakelussa viestintävirasto suitsi sitä tiukasti ja vaati siltä läpinäkyvyyttä bisneksen hoidossa. Minulla on sellainen kuva asiasta, että kaupalliset/kilpailevat yhtiöt väittivät, että YLE saa liikaa etua omistaessaan Digitan. Toki yhtäaikaa tuotantotekniikan ja jakelutekniikan digitalisoiminen vaati paljon rahaa.
« Vastaus #147 : 22.01.2017 kello on 21:11 »
eduskunta kumminkin päättää ylen rahoituksesta, en nyt sanoisi että yle myi. mutta asiaan. kova tyttö se Berner on, viikonlopun aikana taikoi jostain 100 miljoonaa vauhdittamaan autokauppaa http://yle.fi/uutiset/3-9417505  mahtaa orpo olla taas tyytyväinen.
« Vastaus #148 : 22.01.2017 kello on 21:28 »
Minulla on sellainen kuva asiasta, että kaupalliset/kilpailevat yhtiöt väittivät, että YLE saa liikaa etua omistaessaan Digitan. Toki yhtäaikaa tuotantotekniikan ja jakelutekniikan digitalisoiminen vaati paljon rahaa.
Alunperin digita oli Ylen jakelutekninen osasto, joka sai yleltä budjettirahaa toimintaansa. Ylellä oli valtakunnalisessa tv-ja radiojakelussa käytännössä monopoli, mutta myös jakeluvelvoite koko maahan. Ennen vuosituhannen vaihdetta yle tarvitsi rahaa 16/9 kuvaformaatti tuotantoon ja tarvitsi rahaa. Mykkäsen johtama selvitys johti jakelutekniikan yhtiöittämiseen digitaksi ja kohta se myytiin Ranskalaiselle TDF:lle aluksi ylen enemmistöomisteisen a ja myöhemmin kokonaan. Tämä operaatio oli käsittääkseni ennalta suunniteltu eikä niinkään muiden painostuksesta. Kaupalliset yhtiöt valittivat tavan takaa digitan perivän liian korkeita verkkovuokramaksuja . Näistä käytiin oikeutta, jotka Digita kaikki voitti. Digitan jakelutekniikan digitalisointi tapahtui vaiheessa, kun yhtiö irtaantui Ylestä ja Yle digitalisoi tuotantonsa kaupoista saamillaan rahoilla. Ylestä tuli Digitalle samanlainen vuokralainen kuin muistakin ohjelmayhtiöista MTV, nelonen ym.ym.
« Vastaus #149 : 22.01.2017 kello on 21:32 »
|