Jotain sovitaan, se pidetään ja jos soittaja lipsuu, niin pas2 sitä itsekään tarttee sopparista kiinni pitää. Tosiostaja soittaa hyvissä ajoin ja varmistaa että olet paikalla, niistä muista satunnaisista renkaanpotkijoista ei niin väliä 
Näin olen itsekin aina toiminut, enkä varaa mitään kellekään ellei raha ensin liiku. Sen verran monta oharia sitä on itsellekin vuosien varrella tehty että enää ei jaksa. Ostaja tulee jos tulee, kunhan sen verran katsoo että jos on sopinut päivän X ja ennakkosoitto esim. 1h ennen, niin on sitten sen max. 1h päässä kotoa tuon päivän. Toki päiväkin sitten sen mukaan sovittu ettei itsellä ole tuolloin menoja tiedossa muutenkaan

Ja samanlaisesta tapauksesta kuulin pojan tyttöystävän aikanaan myyneestä autosta. Piti kuulemma hakea jo häirintä-syytekin ostajalle ennen kuin tajusi lopettaa kiusaamisen 
Ostaja laiminlyö kaupan kohteen tarkistamisen totaalisesti, ei edes koeajolla käy ja koko kauppatilanne keskittyy siihen paljonko hän kykenee hintapyynnistä tinkaamaan. Merkillistä toimintaa
,niin täysin viileästi ja totesin tälle lakimiehelle että et todella tajuakkaan kuinka paljon menetit tässä kaupassa sillä yritit kusettaa vanhaa ystävääsi jonka todellakin voit mainita menneessä aikamuodossa ja joka on aina pyyteettömästi auttanut sinua kaikissa vaikeissakin hankkeissa ja joka on nyt tajunnut koko rehellisyytesi mädännäisyyden ja joka ei todellakaan voi enää arvostaa lakimiesten rehellisyyttä.
siskolle 