Peukalonpään tikkaus kun tuntoherkkä paikka ei puudu.
Tuo onkin ihan wänkää touhua, tuli junnuna kokeiltua tuotakin, tosin puudutettuna toki.
Oltiin vanhempien mukana as.vaunureissulla joskus 70-luvun puolivälin kieppeillä muistaakseni Padasjoen leirintäalueella ja just saatiin pikkuveikan kanssa ihan uudet linkkarit. No kauaa kestänyt kun jo oli pikkuveikalla reikä peukalossa, jota sitten laastaroitiin kiinni. Minä siinä naureskelin veikan moista töppäilyä ja läksin ulos vuoleskelemaan kalikoita. Vaan kuinka ollakaan kun piti veitsi saada takaisin kiinni, niin jotenkin vasurilla sitä huolimattomasti käänsin ja terän jousi sitten napsauttikin sen peukaloa vasten. No hetihän siitä haava tietty tuli, vasurilla peukusta kiinni ja mökin taakse piiloon, jotta pahastiko. No hiukka nolonahan sitä olisi sitten vaunulle vaan käveltävä, tiputteleva verivana seuraten. Mutsi huutaa kurkku suorana, hyvä että tajuissaan edes pysyy, mutta jonkun talouspaperitupon saa sentään mulle annettua ja siitä autoon, faijan kanssa kohti Vääksyä. Vääksyssä oli tuohon aikaan ainut auki oleva terkkari, joten sinne siis. No tohtorin luona sitten otettiin tuppoa pois ja pääsin itsekin peukkuani uudelleen vilkaisemaan, niin se terän perhana oli avannut koko peukun pitkittäin, kynnestä aina ekaan niveleen saakka, nahka vaan roikkui kynsipuolella kun peukun sisältö tuosta haavasta ulos kurkki, wänkän näköinen. Tohtori sitten tuikkasi piikin tahi pari peukun juureen ja aloitti ompelutyöt, tuossahan tuo arpi vielä tänäkin päivänä peukussa paistaa. Ne linkkarit sitten jotenkin vaan "hävisi" tuon keikan jälkeen eikä sen koomin vanhemmat meille teräaseita enää ojennelleet
