Karavaanarin keskustelufoorumi
Matkailukeskustelut => Matkailu ulkomailla => Aiheen aloitti: K.E.V - 1.11.2015 kello on 21:12
-
Onkos kenelläkään mitään mielessä tarkemmin. Kulkimella maailmalle asian suhteen ?
-
Ei sen enempää kuin "mennä pitäisi".
-
Välivuosi ajatuksissa. Ehkä viikon Baltian reissu ja ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen kesäloma muulle kuin matkailulle. Kertaluonteinen ratkaisu.
Tuskin pitää, mutta katotaan. Finnlinesin Trave-Hki -reitti saa ainakin viettää välivuoden.
2017 on jo mielessä, yksi pitkään suunniteltu reissu on tekemättä. Suunnittelu alkoi äsken, kun tässä on yksi orgilainen kylässä.
-
Loppukesän aluevaltaus - retkiveneily (m-autolla vetäen) muuttaa ehkä ensivuoden osaltaan ainakin uutuuttaan ulkomaanmatkailun ehkä uloimmillaan (ulko)saaristomatkailuksi .. kansallispuistoja, luontoretkeilyä samalla. Vähäistä kanavatekniikkaa sisävesissä pitää myös katsoa tuolta pinnantasolta..
-
Tonnehan sitä pitäisi rymytä, taas kerran.
-
Taitaa tulla välivuosi 'teknisistä syistä' pidempiin ulkomaanreissuihin 2016, normi Baltian pistoja lukuunottamatta. Kotomaata täältä pohjoiseen päin, mennessä ehkä idän kautta koukaten. Jos lompsa kestää, niin Pohjois-Norjaan asti.
Jos ei realiteetteja tars huomioida, niin Italiaan, Epsanjaan tai Kroatiaan pitäis mennä. Ranskassakaan ei oo liikaa tullu vietettyä aikaa.
-
Pohjoiseen Norjaa autolla ja sitten veneellä vielä vähän pohjoisemmaksi.
-
Pohjoiseen Norjaa autolla ja sitten veneellä vielä vähän pohjoisemmaksi.
Tuu tänne, 78 North.
-
Vuono-Norja olisi ensikesänä vuorossa. Pohjoista on kierretty ja nyt tarkoitus käydä katsomassa menoa etelämpänä. Pitää kait sitä lapissakin käydä, vaikka syksyllä. Muuten tulee kierrettyä Suomen luonto-/retkeilykohteita kävely ja kalastus mielessä.
-
Uusi vuosi menee Espanjassa, talviloma menee Ranskassa, pääsiäinen ainakin tänään tuleen sp:n mukaan Englannin etelä-osassa, kesäloma Raateentien suunnalla ja syyslomaan on sen verran aikaa että ei vielä arvaa lukkoon löydä. Ja siinä pidempien reissujen välillä vähän Ranskan maailman sotien hautuumaita ihmetellessä niin Normandiassa kuin Ardeeneilla. Ja jossain välissä varmaan myös pikkaisen kotimaan matkailua, jos vaikka kävisi Iperin kauniila lastpost paikalla katsomassa iltasoiton http://www.lastpost.be/en/home
-
Toden näkösesti Viro...
-
Meillä on edessä täysin epänormaali tilanne, eli ensi vuoden matkakohteet ovat olleet jo kuukauden ajan tiedossa :)
Mutta tähän on hyvä syy: olen työstämässä uutta matka/opaskirjaa ja sen työnimenä on "Löytöretkellä Baltian luonnossa" ja elättelen toiveita sen julkaisusta tammikuussa 2017. Elikä tulemme koluamaan kaiken ykköstyöstä yli jäävän ajan Viron, Latvian ja Liettuan mielenkiintoisia luontokohteita, luonnosta löytyviä erikoisuuksia ja luontoretkikohteita . Ja koluaminen on jo aloitettu. Toivon itsekkäästi lumetonta talvea noille seuduille :)
Ai niin, jännityksen aikaansaamiseksi aikomuksena on hakea vuosivisumia Venäjälle, ja mennä Baltian maihin silloin tällöin Venäjän kautta.
t.Kaarina
-
Me menemme joko Balkanille tai Englantiin.
Saapa nähä ;)
-
Me kierrellään kotimaassa ja ehkä pohjois-Norjassa.
-
Balkan ja Skotlanti meitäkin kiehtoo, ja jos ei tuota uutta kirjaprojektia olisi, olisimme jatkaneet fillareilla Wigrystä Mustallemerelle tai Albaniaan mutta saas nähdä siirtyykö se sitten sitä seuraavalle kesälle.
t.Kaarina
-
Viro ja kenties Baltia laajemminkin on ensi kesän suunnitelmissa, kesällä sen sitten näkee mistä itsensä löytää.
-
Tuu tänne, 78 North.
Jos Valassaaria tarkoitat, niin se ol liian kaukana, ainakin ensi kesänä.
-
Ketjusta 3 viestiä siirretty osioon http://karavaanari.org/index.php/topic,13915.0.html
Yritetään tähän otsikon mukaista.
-
Ajatus olisi mennä taas Keski-Norjaan, kun oli välivuosi ja tuli vieroitusoireita...
Hieman pienempiä retkuilureittejä olisi Turunmaan saaristo Ahvenanmaa mukaan lukien. Eestin voisi myös kiertää taas kertaalleen. Varsinkin itäinen Eesti rauhassa kierrellen olisi suunnitteilla.
-
Jossain tuolla päin jotenkin (https://www.google.fi/maps/dir/Skoganvarre,+Norja/982+60+Porjus,+Ruotsi/Junkerdal,+Norja/Narvik,+Norja/Alta,+Norja/Å+i+Lofoten,+Norja/@67.9478169,14.7672241,6z/data=!3m1!4b1!4m38!4m37!1m5!1m1!1s0x45cebf8feb59391b:0x4db150f6bf1e1df3!2m2!1d25.0782489!2d69.8397908!1m5!1m1!1s0x45d70a34b8a5dd21:0xa03450954ed6f80!2m2!1d19.8217729!2d66.9592437!1m5!1m1!1s0x45d8affcce8a17bd:0x9b0b86dccc02d7d!2m2!1d15.5718307!2d66.8113371!1m5!1m1!1s0x45db9587c5e41fff:0x7c38e735ee9ff68d!2m2!1d17.4272612!2d68.4384984!1m5!1m1!1s0x45cf1470ea806115:0xb7031db51607bfb3!2m2!1d23.2715496!2d69.9687376!1m5!1m1!1s0x45de24d039ef789b:0xce1dd0796b6ca657!2m2!1d12.9840238!2d67.8795145!3e0?hl=fi).
Tekis vaan niin mieli lähteä vaikka heti :-X
-
Just tuolta syyskuussa tulimme.
http://ramberg-gjestegard.no/ siinä hyvä tukikohta parikyt kilsaa ennen Å:ta . Johon voi mennä veturillakin.
Onhan siellä muutakin
(http://karavaanari.org/kuvat/1446647598.jpg)
http://www.lofotr.no/
-
Og dän kan vi se hyr fåglarna fyger (http://www.campercontact.com/en/norway/nordland/henningsvær/23027/motorhome-parking-henningsvær-turistinformasjon.aspx) under taivaankannen ja pitävät helvetinmoista meteliä ^-^
-
Katsotaan missä päin on hyvät ilimat! Kaikki awoinna ja suunta alkaa hahmottua vuoden vaihteen jälkeen vasta, 8)
-
En ole suunnitellu. Vielä.
-
Og dän kan vi se hyr fåglarna fyger (http://www.campercontact.com/en/norway/nordland/henningsvær/23027/motorhome-parking-henningsvær-turistinformasjon.aspx) under taivaankannen ja pitävät helvetinmoista meteliä ^-^
Tuollakin olimme, tuo kuvassa näkyvä paikka on hyvin lähellä. Omaten oleskelutiloja, hyvät suihkut , keittiö , pesukone jne, NorskiCaravanin paikka, halapa.
plus tosi nätti ranta
(http://karavaanari.org/kuvat/1446653845.jpg)
Tässä se Rambergin ranta
(http://karavaanari.org/kuvat/1446653728.jpg)
-
Nyt sitten lopetetaan Lofoottien kuvien laitto ???
Mun piti jo edellisen reissun kuvat kahlata taas läpitte :-X :-X
-
Ok ;D
-
Yksin pääsisi aika halvalla yli, kun lähtee toukokuun puolella. 284 euroa, +ruuat. Hmmm.
http://www.finnlines.com/laivamatkat/content/view/full/11754
Halvimmat matkat myytäneen nyt, ellei sitten matkamessujen aikaan tule vielä jotain erikoisempaa tarjousta.
-
On suunnitteilla, etelää kohti.
Määränpää vielä tuntematon, mahd. taas Italiaan, mutta Normandian kautta Epsanjaan kummittelee suunnitelmissa.
-
Paluu arkeen (töihin) kesäkuun alussa, eli Bysse pitää saada täältä Espanjasta kotiin siihen mennessä.
Tarkoitus on täälläkin tehdä pikkureissuja sen kanssa. Fuengirolassa se oli mukana. Kunhan nyt toivutaan Fugefestin reissusta (flunssaa, kuumetta, ripulia) niin katsellaan sitten.
Meidän pikkuinen koira on paljon rennompi as.autossa kuin henkilöautossa. Siitä on tullut karavaanari?
-
No ei ole muuta suunnitelmaa kuin se,että jossakin käydään :laugh:.Me tosin pysytään rajojen sisäpuolella.Kaikki tieten riippuu siitä,saanko vaunun valmiiksi kesän rientoihin :o >:(.Pari kuukautta ollut hommat jäissä,kun tuota tärkeämpää tekemistä tuntuu löytyvän.No,eiköhän tuo kesäksi valmistu.
-
Jos kävis ajelemassa Alpit päästä päähän... ::)
-
Ranskaan, Italiaan ja Alpeille voisin lähteä koska vaan, en ole kerennyt kyllästyä.
Nyt on tarkoitus selvitä kohtuullisilla matkoilla, siksi Hollantia ja Normandiaa. Pitää paikata muutama yleissivistyspuute ajamalla mutkin Pohjois-Ranskan halki (vähän sampanjaa ym.) Heidelbergiin, sitten siitä ylös. Aikaa enää vuoden loppuun hyödyntää Finnlinesin tarjous, paluumatkan osalta. Menohan on jo varattu.
--------------------
Me tosin pysytään rajojen sisäpuolella.
Miksi noin pitää tehdä? Nykyään on helppoa mennä mihin tykkää, ja sullakin on rajalle lyhyt matka, ei pitkä seuraavallekaan. Thumb
-
--------------------
Miksi noin pitää tehdä? Nykyään on helppoa mennä mihin tykkää, ja sullakin on rajalle lyhyt matka, ei pitkä seuraavallekaan. Thumb
Toki on asia noinkin,mutta ei vielä ole "iskenyt"tuo vaunuilu ulkomailla ohjelmaan,kotimaassakin on vielä niin paljon näkemättä.Meillä esim.on koko Lappi,eli Rovaniemeltä ylöspäin kokematta.Ulkomaill e mennään sitten "siivillä".
-
Se on hyvä asia sekin, kotimaassa reissaaminen
Lisää siitä http://karavaanari.org/index.php/board,9.0.html
Kuten vaikka muullakin kuin vaunulla/autolla ulkomaille, sillekin on oma osionsa.
http://karavaanari.org/index.php/topic,13915.0.html
-
Tänä vuonna ei välttämättä pääse lukitsemaan suunnitelmia kuin lähempänä kesää ja lomaa. Kauemmaksi lähtemisen edellytys on 4 viikon reissu.
Kokeneimmille kysymykset:
Miten Finnlinesille on saatavissa paikkoja lähempänä lähtöä/heinäkuuta ja miten tuo vaikuttaa hintatasoon (nousee vai onko ns. äkkilähtöhintoja)?
Via Baltica voisi olla toinen vaihtoehto. Helsinki - Tallinna välille lippujen saanti lähellä lähtöä/heinäkuuta? Ja mitä yhdistelmän kanssa on odotettavissa jos tuota kautta suuntaa esim. Alpeille? Omat kokemukset tuolta reitiltä on vuodelta 2003 ja nekin kaksipyöräisellä...
Ruotsin kautta on sahattu viimeiset 3 kesää ja se ei oikein jaksaisi kiinnostaa.
-
Nuo laivaliput kannattaa joka yhteydelle, myyvät eioota myöhemmin.
Oli sitten Eesti tai Saksa
-
Tänä vuonna ei välttämättä pääse lukitsemaan suunnitelmia kuin lähempänä kesää ja lomaa. Kauemmaksi lähtemisen edellytys on 4 viikon reissu.
Kokeneimmille kysymykset:
Miten Finnlinesille on saatavissa paikkoja lähempänä lähtöä/heinäkuuta ja miten tuo vaikuttaa hintatasoon (nousee vai onko ns. äkkilähtöhintoja)?
Via Baltica voisi olla toinen vaihtoehto. Helsinki - Tallinna välille lippujen saanti lähellä lähtöä/heinäkuuta? Ja mitä yhdistelmän kanssa on odotettavissa jos tuota kautta suuntaa esim. Alpeille? Omat kokemukset tuolta reitiltä on vuodelta 2003 ja nekin kaksipyöräisellä...
Ruotsin kautta on sahattu viimeiset 3 kesää ja se ei oikein jaksaisi kiinnostaa.
Veikkaan että et saa paikkaa tai ainakin siitä joutuu maksamaan niin suolaisen hinnan, että kirvelee pitkään.
Kesällä on sesonkiaika, eikä mitkään laivayhtiöt myy ns. äkkilähtöjä, vaan paikat on täynnä ja tulijoita on yleensä enemmän kuin laivaan mahtuu, sinulla vielä kun on pitkä yhdistelmä, niin senkin tilan löytäminen laivasta voi olla haasteellista.
-
Eipä moneen vuoteen ollut paikoista pula finnlinessilla, pari päivää peli vara niin pari päivää ennen onnistuu.
Ja tarjouksia tulee jopa heinäkuussa. Ja jos kuukautta ennen on liikkeellä niin varsinkin saksan välillä saa paikan.
Ja hinnathan on jo kolme neljä vuotta laskeneet.
Meidän porukka neljä vuotta sitten reipas tonni sivu, nykyisin pikkasen paksu 500 sivu.
Auto 7,5 m, 3 ihmistä ja 2 koiraa.
Ja koskaan ei osteta puoltatoista kuukautta ennnen lähtöä.
Ja noin kerran vuodessa kuljetaan, millin talvella, milloin kesällä.
-
^
Ai 13 metrin yhdistelmälle, siinähän voi tulla tyhjä vetäjän käteen :D
No kukin tavallaan
-
Ei kannata juhannuksen kahta puolen yrittää, eikä koulujen kesälomain alkamisaikaan. Viikolla varmaan helpompaa.
Hinta on melko varmasti kalliimpi kuin juuri päättyneessä kampanjassa tai matkamessujen aikaan, toinen asia on, että hinnat tosiaan on laskeneet. Sesonkivaihtelut hinnoissa näkyy Finnlinesin sivuilta.
Ateriapaketti on minusta hyvä Suomesta mennessä, muttei välttämättä palatessa, kun Suomi aamun aamupala on melko tarpeeton.
-
Kiitokset jo tulleista kommenteista. Täytyy yrittää lukita lomat ja suunnitelmat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Esikoisen koulun aloitus saattaa vaan tuoda haasteita ensi kesään...
Btw. Kommentit tuosta Via Baltica reitistä edelleen tervetulleita. Huomioiden että ollaan vaunun kanssa liikenteessä.
Edit: Via Balticasta näyttää löytyvän tekstiä kun viitsii vähän hakua käyttää... Sorry
-
Jep, haulla löytää Via Balticasta paljonkin , kysele yksityiskohtia jos osuu. Olen ajanut tuon moneen kertaan vaunun kanssa.
vähän eri kautta vielä Puolan osuus menty muutamalla kerralla
-
Tarkoitus olisi mennä tuonne Vuono-Norjaan, eli Jotunheimen, Geiranger ja Trollstigen kiikarissa.
-
Kiitokset jo tulleista kommenteista. Täytyy yrittää lukita lomat ja suunnitelmat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Esikoisen koulun aloitus saattaa vaan tuoda haasteita ensi kesään...
Btw. Kommentit tuosta Via Baltica reitistä edelleen tervetulleita. Huomioiden että ollaan vaunun kanssa liikenteessä.
Edit: Via Balticasta näyttää löytyvän tekstiä kun viitsii vähän hakua käyttää... Sorry
Via Baltica on minun mielestä aivan ok. Olen ajanut kyseistä reittiä monta vuotta, vuosittain.
Ei ole kuin "laskea" menemään. Thumb
https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=zogRzoTTQNBU.kTHUyG_oNKyc
http://fi.eurocampings.net/
-
Jos kävis ajelemassa Alpit päästä päähän... ::)
Samaa suunnittelen ^-^
Tuleepi varmaan painopiste enskesän matkailussa muuttumaan .
Voipi olla että etelänmatkakin muuttuu moottoripyöräreissu ksi ^-^
-
Koillis-Norjaa ja Varangin niemimaata ollaan vähän haikailtu mamman kanssa, jos tuolla saisi 2-3 viikkoa menemään (ja onnistuuhan se, kun panee onnistumaan)
-
Venäjälle pitäisi kulkimella lähteä, nyt olisi diesel ja rupla halpaa. Thumb
Mutta ei vaan kertakaikkiaan viitsi tällä porukalla lähteä sinne vaunua hinaamaan.
Joten taitaa olla paras vaihtoehto mennä vaunulla Huhtiniemeen ja risteily saimaan kanavalla.
-
Olemme alkaneet suunnitella Euroopan reissu Espanjaan ja Kroatiaan.
-
Vaimo heitti "hurjan" vaihdoehdon, mentäis Peikkotie ja Geiranger uudelleen ja nyt toiste päi Thumb
-
Syksyllä tuli auto hankittua ja kyllähän se reissaamaan mieli tekisi. Minkäslaiset päivämatkat on realistisiä? Me ei missään leirintäalueella juuri viihdytä, yöt siellä päivällä liikutaan tai katellaan muuten ympärillensä.
Ajatuksena, että jossain ranskan etelälaidalla voisi olla kiva käydä ja ehkä toiseen suuntaan sitten sveitsin yli tai jostain vähän vuoristomaisemaakin . Matkalla tulisi olemaan myös koirat matkassa. Ne asettaa omia rajoituksia mm. laivamatkoihin esim. siljan laivoilla näkyi lukevan max 3 koiraa/hytti, meillä on neljä jos kaikki otetaan matkaan. Viime kesänä kolmen koiran kanssa oltiin norjassa, se meni ihan kivuttomasti....
Voihan sitä toki kiertää tornion kautta. Pidentää jonkin verran matkaa vaan... Pikaisesti google mapsia selailin ja tuonne ranskan etelärannikolle ja poispäin sitten sveitsin yli tornion kautta, niin matkaa tulisi vajaa 9000km. Jos kolme viikkoa olisi nii reilu 400km/vrk, ei nyt ihan mahottomalta äkkiseltään kuulosta, mutta mites kokeneempien korvaan?
Ajanjaksokin vähän vielä hakusessa, minkähänlaista tuolla olisi alkukesästä ehkä jopa toukokuun lopulla kesäkuun alulla?
-
3 viikkoa ja JOKA päivä 400km. Milloin sitä lomaa pidetään?

Äkkiä tulis heitettyä, että liikaa kilsoja tohon aikaan.
Mutta ei ole mitään ainoaa oikeaa tapaa, kukin saa reissata omalla tyylillään, omien mieltymystensä mukaan.
Meille olis liikaa kilometrejä 3 viikkoon, vaikka liikkuvaisia olemmekin.
Sinuna miettisin reittiä uudelleen , kilometrit olisi ehkä hyvä puolittaa..., mutta tämä on vain minun mielipiteeni ;D.
E: Laivassa auto kohtuu edullista vielä toukokuussa.
-
Ite huomannut, että ajamattomat päivät olleet monesti reissun parhaita. Kannattaa kokeilla.
400-500 km menee yksittäisinä ajopäivinä ihan hyvin, enemmänkin jos sen jälkeen on tarkoitus pitää ajamaton päivä.
Miksi Tornion kautta, jos Via Balticaa pääsee? Onko kaikilla laivayhtiöillä samat rajoitukset? Esim. kaikilla Tallinnan laivoilla tai Finnlinesilla Naantali-Kapellskär??
Tein ensimmäisen pitkän matkailuautoreissun 2002, jolloin ajettiin 8700 km, aikaa viikonloppu ja kolme viikkoa. Ruotsin kautta Normandiaan, sieltä Ranskan halki Loiren linnojen ja Mont Sant Michelin kautta Provenceen, Roomaan (jossa kolme yötä), Toscanan kautta Venetsiaan (kolme yötä), Kotkanpesälle ja Ruotsin kautta pois. Aivan järjetön veto. Aikaa olisi pitänyt olla tuplat tai ainakin 2 viikkoa enemmän. Ei kannata tehdä samanlaista virhettä, vielä koirien kanssa.

Itse olen sen 5-6 viikkoa noilla kilsoilla. Ei pelkkää ajoa. Välillä pitkä ajopäivä ja sitten, lomailua
-
Jos Via Balticaa käyttää, kuten me yleensä, niin ainakin viime kesänä sai Eckeröllä lemmikit jättää autoon. Eihän se matka kestä kuin 2,5-3 tuntia. Muut ovat hiljalleen kiristäneet määräyksiä.
-
Jos Via Balticaa käyttää, kuten me yleensä, niin ainakin viime kesänä sai Eckeröllä lemmikit jättää autoon. Eihän se matka kestä kuin 2,5-3 tuntia. Muut ovat hiljalleen kiristäneet määräyksiä.
Onko Viking-Line poistanut tuon mahdollisuuden. Ainakin aikaisemmin eläimet on saanut matkustaa autossa, viimeksi kesällä 2014 me mentiin.
-
Onko Viking-Line poistanut tuon mahdollisuuden. Ainakin aikaisemmin eläimet on saanut matkustaa autossa, viimeksi kesällä 2014 me mentiin.
Lemmikkieläimet saavat matkustaa mukana reittimatkoilla, ei risteilyillä.
Matkustaminen eläimen kanssa
Tiedot tarvittavista eläinten matkustusasiakirjoi sta:
Suomessa Elintarviketurvalli suusvirasto Evira, www.evira.fi.
Ruotsissa Jordbruksverket, www.jordbruksverket .se.
Laivalla lemmikkieläimet saavat oleskella hytissä (ei kuitenkaan vuoteissa) mikäli omistaja on lunastanut käyttöönsä koko hytin. Opas- ja avustajakoiria lukuunottamatta eläimiä ei saa tuoda ravintoloihin.
Omistaja on vastuussa eläimestään. Koirien aina tulee olla talutushihnassa ollessaan hytin ulkopuolella, ja niitä saa ulkoiluttaa ainoastaan ulkokannella.
Hintatiedot online-järjestelmästä.
Eläimet autokannella lyhyillä reiteillä
Eläimiä ei saa jättää matkan ajaksi autoon muutoin kuin Helsinki–Tallinna-reitin lyhyillä (2,5 h) vuoroilla 1.10.–30.4. Autossa kuljetettavasta lemmikkieläimestä ei veloiteta mitään, mutta paikka on varattava ennakkoon. Lemmikkieläimet matkustavat autossa/autokannella omistajan vastuulla. Joissakin olosuhteissa (esim. kylmyyden tai kuumuuden vuoksi) Viking Line voi kieltää lemmikkieläimen jättämisen autoon.
Autokansi on suljettuna koko matkan ajan. Autokannella käynti matkan aikana ei ole sallittua, paitsi erikoistapauksissa laivan kapteenin luvalla.
Opas- ja avustajakoirat
Opas- ja avustajakoirat matkustavat ilmaiseksi Viking Linellä. Niillä tulee olla päällään asianmukaisin merkinnöin varustettu liivi tai valjaat. Opas- ja avustajakoirat saavat matkustaa myös Cinderellalla, jonne muilla kotieläimillä ei ole pääsyä. Opas- ja avustajakoirat saavat oleskella laivalla ravintoloissa ja miltei kaikissa muissa paikoissa, paitsi allergiahyteissä. Kannella on ulkoilutuspaikka. Ilmoita varausta tehdessäsi, jos sinulla on mukana opas- tai avustajakoira.
https://www.vikingline.fi/
-
Sälli ilmoitti suunnittelevansa automatkaa Italiaan, siis henkilöautolla ja hotellimajoituksill a. Ajankohta touko- kesäkuu ja joitakin viikkoja reissussa. Oli sitä mieltä että me voitaisiin lähteä omalle reissulle samoihin aikoihin ja tavata matkan varrella. Ilmeisesti haluaa lapsenvahdin tai vanhemmille lapsille vaihtelua.
Yhteistä reissua kumpikaan ei halua mutta jos kumpikin liikkuu omien mieltymysten mukaan ja tavataan toisemme aina välillä tuo voisi toimia.
Näyttää siis siltä että Gardalle päin mennään, me varmasti Baltian kautta ja he Finnlines ja saksan läpi
-
Joille mennään Koblenz, Rheinin mutka, Bodensee Kreuzlingen ja Konstanz. Siinä parin viikon ohjelma.
Vielä kun löytäis tuliasiksi eisweiniä lisää.
-
Alustavaa visiointia kesäkuun loppupuolen - heinäkuun 3-4 viikon matkalle.
(http://karavaanari.org/kuvat/1454938335.jpg)
-
Varsi mainion oloinen kierros. Loppumatkasta voi jotkut campingit olla jo kansoitettuja. Tuskin täynnä vielä
Varaile laivaliput ajoissa , et ole ainoa ;)
-
Samaa katsoin! Kannattaa yöpyä Wigryssä heti Puolaan tultaessa, luostari, ravintola ja leirintäalue ovat olleet orgilaisten kovasti kiittämiä. Oli ihan parasta viime reissullani, kunnon pihvi, maailman parhaat perunat, auringonpaiste ja luostarin kellojen soitto taustalla.
Varsovasta en tiedä, kannattaako sinne mennä (ellei ole erityinen syy), Krakova parempi. Bratislavaa kovasti suosittelen. Balatonilla järven länsipään Kestzhely oli mukava kaupunki. Pisteet myös Slovenian rannikolle.
Aikaa kannattaa varata tuohon reittiin se neljä viikkoa ja viikonloppu päälle. Silloinkin harkitsisin oikaisemista Venetsiasta Alppien suuntaan ja jättäisin Gardan toiseen reissuun. Saksassakin on vielä vaikka mitä, ei kannata läpiposottaa (tein sen virheen ekalla reissullani).
Nuo kommentit sillä epävarmalla muistikuvalla, että tää on teidän eka karavaanarireissu Keski-Eurooppaan.
Mukavaa suunnittelua - jos kaipaat lisää ajatuksia jostain, niin tietoa löytyy. Thumb
-
Varsi mainion oloinen kierros. Loppumatkasta voi jotkut campingit olla jo kansoitettuja. Tuskin täynnä vielä
Varaile laivaliput ajoissa , et ole ainoa ;)
Jeps, varattu jo :)
Samaa katsoin! Kannattaa yöpyä Wigryssä heti Puolaan tultaessa, luostari, ravintola ja leirintäalue ovat olleet orgilaisten kovasti kiittämiä. Oli ihan parasta viime reissullani, kunnon pihvi, maailman parhaat perunat, auringonpaiste ja luostarin kellojen soitto taustalla.
Kiitos vinkistä, kirjaan talteen! Thumb
Varsovasta en tiedä, kannattaako sinne mennä (ellei ole erityinen syy), Krakova parempi. Bratislavaa kovasti suosittelen. Balatonilla järven länsipään Kestzhely oli mukava kaupunki. Pisteet myös Slovenian rannikolle.
Ei ole erityistä syytä, lähinnä mietin vaan ajoreittiä teitten kannalta. Krakovassa tullut käytyä v. 2000 Eurooppaa junalla kiertäessä, ei pakottavaa tarvetta uudelleen. Wroclavissa asuisi tuttu, mutta en tuota ”loppupuolta” halua turhan tarkasti suunnitella. Bratislava kiinnostaisi, koska Slovakia tuli kokonaan ohitettua yöjunalla. Budapest puolestaan on suosikkikaupunkini Euroopassa, mutta ehkä tällä reissulla voisi keskittyä noihin pienempiin paikkoihin (joten myös tuo Kest..tsely merkataan ylös :)).
Aikaa kannattaa varata tuohon reittiin se neljä viikkoa ja viikonloppu päälle. Silloinkin harkitsisin oikaisemista Venetsiasta Alppien suuntaan ja jättäisin Gardan toiseen reissuun. Saksassakin on vielä vaikka mitä, ei kannata läpiposottaa (tein sen virheen ekalla reissullani).
Oma ajatus lähti ennemmin ehkä niin päin, että miten päästä Gardalta kätevimmin Unkariin. Italia mua ei itseäni ole koskaan kummemmin sytyttänyt, mutta mies taisi tuosta varovasti visioida. Ja vähän sama Saksan suhteen. En oikeastaan keksi syytä, miksi mennä sinne (paitsi olut ja julkinen liikenne ja näistä jälkimmäisestä ei iloa tällä reissulla). Ehkä Alpit on yksi syy, mutta nekin kesällä nähneenä taisin viimeksi sanoa, että seuraavan kerran tänne tullaan talvella. Saksassa tietty se etu, että siellä kielestä ymmärtääkin jotain, toisin kuin tuolla idemmässä. Matkan kestossa mietityttää se, jaksanko äitipuolena noita kahta teiniä putkeen neljää viikkoa saman katon alla... ??? Toisaalta - johonkin altaalliseen tai rannalliseen paikkaan parkkiin, niin niitä ei tarvitse hetkeen edes nähdä ;)
Nuo kommentit sillä epävarmalla muistikuvalla, että tää on teidän eka karavaanarireissu Keski-Eurooppaan.
Pitää paikkansa. Toki ois voinut aloittaa jostain helpommasta Norjan kierroksesta (aika varmaan kullannut omat lapsuudenaikaiset karavaanireissut sinne), mutta kun ei voi koskaan tietää, mikä reissu on kellekin viimeinen, niin mennään nyt tuonne 8)
-
Garda on turistihel... siis keskus. Komea järvihän se on. Mutta vähän sama juttu Balatonin kanssa.
Venetsiassa taas on käytävä kerran elämässä; kannattaa ajaa alueelle Lido di Jesoloon, oltiin aikanaan Miramare nimisellä campingilla, ihan Venetsiaan vievän laivan laiturin vieressä. Illat on siellä parhaita, kun päiväturret ei ole tulleet.
Saksasta ideoita;
- Rothenburg ob der Tauber, olisiko se kaikkein hienoin vanha kaupunki koko maassa.
- Bamberg, samanlainen, mutta isompi, joki virtaa kaupungin läpi ja savuolut on mahtavaa.
- Erwin Hymer museum lähellä Bodenseeta (googlaa, iso museo täynnä kulkimia, muitakin kuin Hymereitä ja muillekin kuin tekniikka- tai museofriikeille).
- Heidelberg.
- Moselin laakso.
- Pohjois-Saksassa on mun mielestä vähän vähemmän katseltavaa, mutta Hampuri on hulvaton ja siellä on mainio stellplatz hyvällä paikalla.
- Kaikilla saksalaisilla automerkeillä on omat museonsa/puuhamaansa. Jos löydät mun vuosittaisia reissuketjuja tästä osiosta, niin niissä lisää Saksasta ja noista automuseoistakin.
- teineille Europapark etelässä lähellä Ranskan rajaa tai Hansapark ihan lähellä Travemündeä.
Kiinnostaako luonto ja erilainen leirintäalue? Ei ehkä ihan reitillänne, mutta kannattaa katsoa. Eteläinen Slovakia, lähellä Unkarin rajaa. http://www.minicamping.eu/english.html
-
Uusi naamari ilmoittautuu mukaan keskusteluun. :-*
Meidän 5-henkinen perhe ja jeesuksen vanha Transit on lähdössä Ranskaa kohti juhannuksena. Finnlinesin Hki-Travemunde hintoja aikamme pöyristeltyä päätimme ottaa suosiolla ruotsin läpiajorangaistukse n. Vastapainoksi Naantali-Kapellskär-Naantali piletin sai alle 300 euron. Laskelmieni mukaan ajamalla säästää ehkä muutaman satasen rahaa. Hermoista en ole ihan varma, inhoan laivalla käkkimistä yli kaiken mutta se ruotsin halki posotuskin on aika nuivaa puuhaa. Etenkin nahistelevien esimurkkujen kanssa...
Ranskassa on ohjelmassa Disneyn rahastuspuisto ja pakollisena kohteena Pariisi ja sitten nokka kohti Normandiaa (Le Mansin kautta ehkä). Toisen rähinän sotatantereet kiinnostaa itseäni silmittömästi, muuta perhettä tuskin juuri lainkaan. No hiekkarannat kiinnostaa niitäkin, oli historia verinen tai ei. Toivotaan vaan lämmintä kesää. Tarkoitus olisi pyöriä siinä luoteis-pohjois ranskan alueella, ehkä Alankomaissa tulee poikettua. Ei mitään perisuomalaista hullua naulapäässä kaahaamista halki euroopan vaan rentoa chillailua ja paikkojen tutkailua. Ranska on niin iso maa ettei kannata edes yrittää ahnehtia liikaa. Tiedän jo nyt että se vaatii useamman reissun. Nuo ajomatkat mennen-tullen vähän nakertaa kun pitää lähteä pois päin ihan hyvissä ajoin. Kolme viikkoa on varattu aikaa. Kapellskär-Pariisi väli on suunnilleen 2000 km, eli ehkä jotain 5-7 tkm saa istuskella Fordin komentosillalla.
Suunnitelma on siis kehkeytymässä mutta saapa nähdä mitä siitä seuraa.

Kuinka olisi ajaa Baltian kautta....Minun mielestä ihan ajettava tie. Puolan läpi pääsee myös suhteellisen "suoraan" reittiä Saksaan. Ei lähellekään Varsovaa, "yläpuolelta."
Caravan alueita matkalla...
-
Mutta Länsi Ranskaan ja vielä Normandiaan on kauhea ajomatka Baltian kautta. Taas esim Italia / Kroatia jne on ihan ok
-
Jos esim. Hgistä lähtee, on aika sama etäisyyksien puolesta Ruotsin vai Baltian kautta Pariisiin (Trave/Rostock tietty lyhyin)
(http://karavaanari.org/kuvat/1456817225.jpg)
Osan noista kilsoista hoitaa merikapteeni (200/70km), mutta rattihommia eniten Baltian kautta..
Ruotsinkin voi ajaa vaikka E20:stä; Göteborgista Tanskaan (Fredrikshavn). Tanskassakin on paljon nähtävää - vaikka ihan läpiajonakin. Ruotsikin erilainen E20:stä ajaen, tai E22:sta - huilipäivä vaikka Öölannissa. Me ollaan kakaroille näytetty enempi luontoa, rakennelmia ja histotoriaakin ("sotahulluille" murkuille :D). Legolannissakin vuosia sitten käyty palikkarakennelmien takia, ei "linnanmäen" - ne on koettu jo kotimaassakin.. kaikki eu-rahastusparkit kierretty kauempaa..
Vaan Ranskaan asti, jos tavan vuosiloman puitteissa aikoo, ei kaikkea voi mennessä ja tullessa katsoa, vaan paahtaa 400-500km useina päivinä. Jää puolet lomasta vielä Ranskassa olemiseenkin :D
-
Garda on kyllä paljon muutakin kuin turistirysä. Gardan pohjois-pää on maastopyöräiljän, kiipeilijän, patikoijan ja surffarin mekka ja sen leirintäalueet täyttyvätkin keskimäärin aktiiviliikkujista. Ja varusteita noihin lajeihin on vuokrattavana, kartat ja reitit ovat hyviä ja maisemat mielettömiä. Myös tasamaalta löytyy reittejä sekä kävellä että fillaroida vaikka vuorten takia useimmat sinne hakeutuvatkin.
t.Kaarina
-
Hetki harkittiin tuota Via Baltican kauttakin ajoa. Mutta siellä on taas niin paljon muuta kiinnostavaa että mennään sinne toiste. Kerran on ajettu (v. 2010) Via Balticaa saksaan, oli hyvä reissu kaikin puolin. Tosi hyvät tiet Puolassa pääsi yllättämään pahasti, ja muutenkin Puola oli tosi positiivinen kokemus, Sopot oli upea paikka. Ehdottomasti mentävä uudestaan. Harmi kun Hki-Gdansk reitillä ei ole enää autolauttaa.
Muutama vuosi sitten käytiin Legolandissa matkailuvolkkarilla, ja palloiltiin ruotsissakin jonkin verran, mm. Öölannissa käytiin mutta joka paikka oli täynnä sesonkina. Kuuma reissu kun oli melkoiset helteet eikä vanhassa autossa ilmastoinnista tietoakaan. Tanskakin ansaitsisi tarkemman kollaamisen joskus, nätti maa, vähän on jäänyt läpikulkumaan rooliin aina.
Noita ulkomaan reissuja suunnitellessa sitä aina huomaa kuinka perällä me suomalaiset ollaankaan euroopasta...aikaa ja rahaa palaa jos ajamalla meinaa lähteä.

Puola on panostanut teiden kuntoon /rakentamiseen.
Ei ole Puolasta huonoja muistoja, vaikka Peugeot Boxer meni vakuutusyhtiön lunastettavaksi. Thumb
-
Johonkipäin pohjoismaita pitäs suunnata 2-3viikon reissu loppukesästä. Ehkä vieläkin veri vetää norjan suuntaan..
-
Mulla ei ole Norja vetänyt vuoden 2003 jälkeen. Ihan taloussyistä. Oslossa kävin kyllä reppumatkalla 2010.
Kyllä se on mukavaa, kun Saksaan asti pääsee. Alkaa hinnat olla kohdillaan. Lyhyellä autolla reissaavalle (koirattomalle) aikaisin varattu Finnlinesin Hki-Trave on kaikki kulut laskettuina edelleen hyvä vaihtoehto. Pitää vain laskea ihan kaikki mukaan, myös yöpymiset.
-
Kulut on matkailijakohtaisia . Yöpymisestä ei tarvitse maksaa mitään tai sitten vain jokunen euro. Ja toisaalta jos Turusta/Naantalista lähtee illalla eli yölaivalla, ehtii seuraavaksi illaksi jo Saksaan, ihan niin kuin suoraan sinne laivalla mennessäkin eli väliyöpymisiä ei tarvita.
Meille Norja tarkoittaa halpamatkaa ja menemme sinne vuosittain vain nauttimaan luonnosta eli kuluja ei tule mistään kun yöpymisetkin ovat leirintäalueiden ulkopuolella :)
Eli maksaa siis vain polttoaine mutta se maksaa menee minne vain.
t.Kaarina
-
Aika hyvin, jos raahaa kaikki ruuatkin Suomesta. Jossa on muutenkin kallista. Niin osittain tehtiin vaikkapa 1994, kun vedettiin opiskelubudjettirei ssu Mirafiorilla ja teltalla. Ei sellaista aikuisena.
Toisaalta matkailu on myös nautintoja ruuan ja juomien kautta. Ne jos jää kokematta niin reissu on yhtä osa-aluetta köyhempi. Norjan luontoarvoja en kiistä, mutta aina kannattaa etsiä uutta. Siten kehittyy. Thumb
-
Ei me kaikkia ruokia sinne viedä, mutta ei ne peruselintarvikkeet maltaita maksa. Ja Noran hilloja, ruskeaa juustoa ja perunasalaattia sieltä pitää aina ostaa kotiinkin. Ja vohvelitaikinajauho ja :)
Kukin matkailee omista syistään ja itse valitsemissaan kohteissa, kehittyy siellä missä kehittyy ja lataa akkujaan siellä missä niitä on hyvä ladata. Ne ja kaikki muutkin matkailuun liittyvät jutut ovat sellaisia, ettei kukan voi sanoa mikä toiselle on hyvää tai ei sitä ole. Jokaisen matka on paras matka.
Ja jos ei ole, arvioijaksi kelpaa vain hän/he, jotka sillä matkalla ovat.
t.Kaarina
-
Ehkä joutuu jonkun kerran käymään vielä tänä vuonna ranskassa.
(http://karavaanari.org/kuvat/1456904862.jpg)
Tämä opus on jo monta vuotta kertonut kevään tulleen. ;)
Joutuu jonkun kerran vierailemaan viinitilalla kun on sen verran rohkea ettei sitäkään pelkää kuten jotkut näkyvät pelkäävän.
Eilen posti toi.
-
Mikä Ruåtsin läpiajorangaistus.
Eikö sen hanki ihan itse jos se kerran on yhtenä pötkönä rannasta rantaan ajettava.
Joo, minäkin yhden kerran ajaneena ,mutten varmasti enää koskaan.
Se on Mantorpissa karavaaniliikkeen pihassa hyvä rastplatsi, ei tarvi Ruåtsin kalliille leiripaikoille mennä.
Lomahan alkaa heti kun starttaa ja alkaa ropottelemaan johonkin päin ja pääsee seittemän kilometriä kunnan rajan toiselle puolelle ^-^
-
Hyvä vinkki tuo Mantorp. Löytyy varmaan Googlella. Ehkä jonain vuonna taas Ruotsiin.
-
http://www.expressen.se/motor/husbilsjatte-i-konkurs--kunderna-drabbas/
http://www.corren.se/ekonomi/stora-skulder-i-campingkraschen-7956101.aspx
Paikan nimi oli östgöta camping-gruppen ab.
Se paikka on poistunut liikkeen konkurssin takia.
Mutta siinä tien risteyksessä on Maxi jonka pihalla voi yöpyä.
http://www.campercontact.com/nl/zweden/ostergotland/linkoping/28618/camperplaats-flygvapenmuseum.aspx
Pikkasen pohjoiseen on sitten tämmöinen paikka, tekniikasta kiinostuneille aivan hyvä
-
Tuossa
http://www.bengtiorkelljunga.se/
pihassa on tullut pari kertaa yövyttyä. Siinä on stelplatz, jossa sähkö maksaa, tuorevettä en muista kun en tarvinnut, mutta jätteet saa pois.
-
Jos haluaa nukkua luonnonrauhassa ja suostuu maksamaan 10e, on Jönköpingin eteläpuolella oleva Hyltena rastplats mainio kohde. Kaunista mäntymetsää ja puhdas järvi jossa voi uida.
https://www.statoilhyltena.se/rastplats
Se on jännää miten eri tavoin ihmiset tuon Ruotsin läpiajon kokevat. Meille se on miellyttvä siirtymä minkä aikana pää tyhjenee työarjesta ja alkaa orientoitumaan lomaan. Tarpeellinen välitila kahden maailman välillä. Seitsemän tuntia, minkä jälkeen on kiva nousta lautalle Helsingborgissa ja tietää, että kahden tunnin ajomatkan jälkeen ajetaan Rödbyssä Saksan lautalle, syödään ja ajetaan vielä hetki, riippuen siitä halutaanko jäädä rannalle esim. Scharbeutzin matkaparkkiin vai mennäänkö Lüneburgin nummille Egestorfin matkaparkkiin.
Itse asiassa jos menemme yölaivalla Ruotsiin, olemme täällä Turun kupeessa asuvina nopeammin Saksassa (jos se on tavoite) tuota Ruotsin reittiä käyttäen, kuin Helsinki-Saksa väylältä.
t.Kaarina
-
Jos haluaa nukkua luonnon rauhassa ja suostuu maksamaan 10e, on Jönköpingin eteläpuolella oleva Hyltena rastplats mainio kohde. Kaunista mäntymetsää ja puhdas järvi jossa voi uida.
https://www.statoilhyltena.se/rastplats
Se on jännää miten eri tavoin ihmiset tuon Ruotsin läpiajon kokevat. Meille se on miellyttvä siirtymä minkä aikana pää tyhjenee työarjesta ja alkaa orientoitumaan lomaan. Tarpeellinen välitila kahden maailman välillä. Seitsemän tuntia, minkä jälkeen on kiva nousta lautalle Helsingborgissa ja tietää, että kahden tunnin ajomatkan jälkeen ajetaan Rödbyssä Saksan lautalle, syödään ja ajetaan vielä hetki, riippuen siitä halutaanko jäädä rannalle esim. Sharbeutzin matkaparkkiin vai mennäänkö Lüneburgin nummille Egestorfin matkaparkkiin.
Itse asiassa jos menemme yölaivalla Ruotsiin, olemme täällä Turun kupeessa asuvina nopeammin Saksassa (jos se on tavoite) tuota Ruotsin reittiä käyttäen, kuin Helsinki-Saksa väylältä.
t.Kaarina
Mä olen vähän samaa mieltä, vaunuilijana kyllä laivayhtiöiden hinnoittelukin ajaa osaksi Ruotsin reitille.
Tänä vuonna kyllä oli jo suora laiva lähellä, hinnoittelu vs. ajo Ruotsin kautta kaikkine kuluineen, ei siinä enää kummoista hyötyä saa.
Mutta vaakakupissa painaa tietty vapaus, meillä kun loma alkaa siitä, kun vaunu otetaan perään. Matka on loma meille, eikä kiinosta heti aloittaa sitä 27h laivamatkalla.
Lisäksi työn puolesta on tullut istuttua ihan riittävästi suorissa laivoissa, jo ennen näiden "nopeiden" vuorojen tuloa. Sompasaaresta mentiin joskus Transeuropalla Traveen yli 40h.
Ruotsissa on hyvät tiet, moottoritietasoa melkein koko matka ja liikenne sujuu yleensä ilman turhia hidasteita.
Tarkemmin kun miettii tuota, niin ajamiseen tottuneena en koe läpiajoa miksikään rangaistukseksi, päinvastoin, Kaarinan tavoin, siitä alkaa loma!
E: Onhan siinä niitä parkkejakin matkalla, ketkä tarvii...
Ödeshög Q8 pihassa yleensä tilaa, Grännan leirintäalueen portilla, Bengt Örkelljunga, ym. ym. paikkoja on vaikka millämitalla.
-
Syksyllä Viroon Thumb
-
Koitin vain olla vitsikäs kun käytin termiä läpiajorangaistus. Ei ole mitään ruotsia vastaan. Tylsä on motaria ajella mutta matka joutuu ihan jouheasti. Ja toki voi aina kierrellä pienempiäkin teitä. Mutta jos targetti on muualla niin ei viitsi hassata lomapäiviä matkan varrella kikkailuun. Melkein mieluummin itse ajan kun istun lautalla täyttelemässä sanaristikoita. Tuntuupahan edes siltä että tekee jotakin ja maisemat vähän vaihtuu. Toki jos rahaa olisi enemmän niin lauttaan olisi varmaan päädytty tällä kertaa.
Mutta kukin tekee tavallaan ja makunsa mukaan.
Sent from my iPhone using Tapatalk
-
Hyvä vinkki tuo Mantorp. Löytyy varmaan Googlella. Ehkä jonain vuonna taas Ruotsiin.
Motarilta asti on opastus .
-
Lupauduin lähteä meitin kulkineella kiertelemään Karjalan kannasta jokuseksi päiväksi. Reitistä ei ole tietoa mutta mukaan lähtee kokenut kannaksen tuntija niin eipähän tule turhia mutkia tehtyä.
-
Mukava aloittaa loma antamalla laivan miehistön hoitaa ajamisen. Mutta se kannattavuus on tosiaan kiinni asuinpaikan lisäksi kulkineen pituudesta ja henkilö- sekä koiramäärästä, mutta myös siitä, minkä arvon antaa vapaudelle saada olla ajamatta.
Laivassa pääsee oluelle, valmiiseen ruokapöytään ja välttää ruotsalaisen liikennepoliisin, kalliit leirintäalueet ja maantierosvot. Sekä tietenkin auton kulumista ja vikaantumisriskiä. Toki jos ajaminen on periaate siinä missä mahdollisesti moni muukin vaikeamman kautta reissaaminen, niin oma valinta.
-
Eikös Alan se nimenomaan ole pyrkimys, että jokainen matkailee niin kuin itse parhaakseen kokee!?
Jokseenkin hassua että sen jälkeen kun pari meistä kertoo nauttivansa Ruotsin läpi ajamisesta, ja sanoo loman alkavan siitä, sinä haluat rinnastaa Ruotsin läpi ajamisen vaikeimman kautta matkailuun...ja asetat sen vielä johonkin outoon valoon.
Minusta toisen matkoja ei ole lupa arvostella eikä arvioida, siihen ovat oikeitettuja vain he, jotka ko. matkalla ovat itse olleet mukana.
Tehdään niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja annetaan toistenkin tehdä niin. Kannustetaan kuuntelemaan omia tarpeita sen sijaan että yritetään laittaa samaan muottiin!
t.Kaarina
-
kaarinan kanssa samaa mieltä, jokainen näkee lomansa omalla tavallaan. täällä on vaan joidenkin tyyli kirjoittaa faktoina miten he näkevät asiat. tässä ketjussa muutama hyvä esimerkki ja toinen on ilmastointi ketju tältä päivältä. :D
-
Tässä nyt paljon puhutun Ruotsin läpiajon eräs mainio taukopaikka, kuvat viime viikolta. Kyseessä siis Vätternin kupeessa, Grännan yläpuolella oleva Brahehus.
Linnanraunioiden kohdalla on huoltoasema-ravintola ja evästelypaikkoja, kaikki huikein maisemin tälle linnalla ja alas järvelle.
t.Kaarina
(http://karavaanari.org/kuvat/1456944585.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1456944616.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1456944726.jpg)
-
Sen verran viimeisen runsaan vuoden aikana ollut vastoinkäymisiä, ettei uskalla tehdä mitään sunnitelmia. Mutta sitten kun aika on sopiva, niin ei muuta kuin rattiin ja menoksi
-
(http://karavaanari.org/kuvat/1456945011.jpg)
Pakko kanssa laittaa, viime kesältä, kotimatkalta.
-
Ja tässä tuon Kaarinan mainitseman Brahenlinnan alapuolelta järven rannalta. Paikka missä edullisesti yöpyy ilman huolta sisäänpyrkijöistä, ilman rekkojen rytinää.
http://getingarydscamping.se/
(http://kidseropuit.nl/wp-content/uploads/2014/09/Getingaryds-Camping-speeltuin.jpg)
-
Juuri tv 6 ammattina sankari ajoi rekalla ohi Kaarinan laittamista linna kuvasta.
Jos vaikka oikein virossa pääsisi käymään vaunu perässä tänä kesänä. ;D
Keski-Eurooppaan ei nykyään enää tule lähdettyä kulkimella, syynä on yksikertaisesti aika. Jos olisi esim kolme viikkoa mahdollista yhtäsoittoa lomailla, niin sitten tulisi kulkimella lähdettyä eurooppaan. Viikossa ei oikein ehdi kuin maistiaisiin, jos omalla kulkimella meinaa eurooppaan lähteä. Siksi tuo fly-drive on meidän perheen juttu nykyään ulkomaan matkailussa.
-
Ja Grännan leirintäalueen läheisyydessä on myös kelpo matkaparkki!
Ja Grännan rantoja seurailee kaunis kävelytie.
t.Kaarina
http://grennahamn.se/?page_id=14
-
Melko erikoista jos nuo hinnat pitävät paikkansa - eli leirintäalueen ja matkaparkkien hinnoissa ei käytännössä mitään eroa? Kuin vaivainen 40skr sähkölisä cämppärillä?
Taitaa kuitenkin olla niin että leirintäalueelle päästäkseen tarvitsee sen määrätyn leirintäaluekortin? Ja matkaprkkiin ei, ja sinne voi mennä mihin kellon aikaan vain.
Tuota huoltiksen aluetta en tarkoittanut yöpymiseen vaan päivä-tauolle, mielestäni se kuuluu alueisiin, jossa autoja kerrotaan rosvotun. Alueella ei kuitenkaan näkynyt viime viikolla mitään mainintaa tai varoitusta asiaaa koskien.
t.Kaarina
-
Kaarinalle ei taas kerran toisten mielipiteet kelpaa, vaan eipä ollut ensimmäinen kerta.
Tämän osion tarkoitus on keskustella matkailusta ja oman viestini kirjoitin juurikin harrastusta aloittaville, että on olemassa toisenlainenkin tapa. Jos haluaa kilometreissä säästää ja on halvalla kuljetettava kalusto ja osallistujat, niin Finnlines on yhä hyvä vaihtoehto.
-
"Toki jos ajaminen on periaate siinä missä mahdollisesti moni muukin vaikeamman kautta reissaaminen, niin oma valinta."
Minusta tuo lauseesi ei kunnioita harrastusta aloittavia karavaanareita.
t.Kaarina
-
Taitaa kuitenkin olla niin että leirintäalueelle päästäkseen tarvitsee sen määrätyn leirintäaluekortin? Ja matkaparkkiin ei, ja sinne voi mennä mihin kellon aikaan vain.
t.Kaarina
Olen käyttänyt tuota linkkaamaani paikkaa -80 luvulta saakka, sinne EI tarvitse mitään korttia tai paperia , no jos viilataan niin ruotsin seteli on se paperi. Eurotkin kelpaa ;D
Edit: Taitaa siellä olla sen CKE:n lappukin näkyvillä. Eivät kuitenkaan vaadi sitä.
-
Ruotsin läpiajo on lomaa parhaimmillaan, jos asenne on kunnossa. Ei ole pakko ajaa sitä yhtä ja ainutta linjaa pitkin, voi valita mielenkiintoisia reittejä, joilta löytyy aina uusia mielenkiintoisia paikkoja.

Kulkijalla voi olla x-määrä aikaa lomalla. Heidän pääkohde voi olla alue jossain muualla päin eurooppaa. Tällöin ei ole aikaa, eikä kiinnostusta lähteä kiertämään siirtymätaipaleella kaikkia vaihtoehtoja. Eri asia mennä tutustumaan vaikka Ruotsiin erikseen tai muun kohteen ohessa. Näin on tehty montakertaa ja tullaan tekemään.
Itsekin olen mennyt vaikka laivalla Saksaan josta matkattu johonkin, takaisin tullessa tultu Tanskan kautta Ruotsiin ja kierrelty eripuolilla Ruotsia mielenkiintoisissa paikoissa.
-
Jos nyt keskitytään lomien suunnitteluun ja reissujen väsäämiseen. Ettei tarvitse poistella.
Siirsin autonkorjaukset omaan ketjuun. http://karavaanari.org/index.php/topic,15954.0.html
-
Jos nyt keskitytään lomien suunnitteluun ja reissujen väsäämiseen. Ettei tarvitse poistella.
Siirsin autonkorjaukset omaan ketjuun. http://karavaanari.org/index.php/topic,15954.0.html
Mutta jos lomat yhdistää autonkorjausreissui hin Thumb
-
Mutta jos lomat yhdistää autonkorjausreissui hin Thumb
No helpommin muutkin löytää sen omasta ketjustaan.
-
Ottakaas nyt rennosti, eihän kukaan ole sanonut, että olet huono ihminen kun ajat Ruotsin läpi / menet meren yli lautalla ;)
Mutta jos lomat yhdistää autonkorjausreissui hin Thumb
Itse kyllä toivon, että meidän lomareissussa ei yhdisty nämä kaksi puolta! ??? ;D
Tuli vilautettua tuota reittisuunnitelmaa jälkikasvulle taannoin. Sen perusteella meillä odotetaan ainakin Saksan Legolandia. Itse taas odotan Itä-Euroopan puolta, thermal campingejä, Latvian J?rmalaa, muutama mainitakseni. Toisaalta jännä nähdä myös, miten paljon tuo muu Eurooppa, mistä en enää interrailin jälkeen osaa samanlaisia etukäteiskiksejä saada, on 16 vuoden aikana muuttunut - vai onko?
Oma poika aloittaa koulun syksyllä ja tajusin juuri, ettei sitä voikaan enää nakata päiväkotiin muitten huolehdittavaksi enää elokuun alussa. Eli mahdollisesti elokuun alkuun voisi suunnitella pienemmän reissun myös. Norjarundi kyllä houkuttelisi. Muistan yhä kun itse 6-vuotiaana tuli siellä käytyä perheen kanssa vaunulla. Leirintäalueella hoin paikallisille "smör smör", kun en muuta osannut. Jäämeren rannasta löytyi merisiilin kuori, jota piti kans ihmetellä. Sen muistan myös, että tuolloin ei ollut niin tarkkaa tuo turvavöissä istuminen - matka taittui mukavasti maasturin perässä jollain baden-badenien pehmusteilla loikoillen...
-
http://www.expressen.se/motor/husbilsjatte-i-konkurs--kunderna-drabbas/
http://www.corren.se/ekonomi/stora-skulder-i-campingkraschen-7956101.aspx
Paikan nimi oli östgöta camping-gruppen ab.
Se paikka on poistunut liikkeen konkurssin takia.
Mutta siinä tien risteyksessä on Maxi jonka pihalla voi yöpyä.
Östgöta camping oli käytössä vielä viime syksynä, vaikka caravan-liike olikin lopettanut. Maksu suoritettiin postilaatikkoon ja käytössä oli sähkö, wc ja suihku. On tarkoitus lähteä huhtikuussa ajelemaan Saksaan tuota kautta aamulähdöllä Naantalista ja illalla Östgötalla. Onkohan vielä paikka käytössä?
Edit: Lainaus korjattu
-
jos joku miettii ensinmäistä reissua ulkomaille kannattaa lukea tämä tarina http://www.kylahullutkulkurit.fi/forum/viewtopic.php?f=7&t=5334. tottakai muutkin saa lukea. ;)
-
jos joku miettii ensinmäistä reissua ulkomaille kannattaa lukea tämä tarina http://www.kylahullutkulkurit.fi/forum/viewtopic.php?f=7&t=5334. tottakai muutkin saa lukea. ;)
Oli kyllä hyvää tarinaa... :)
Pakko oli lukea kerralla loppuun asti...ja niin tuttua.
-
Kysyin Finnlinesin hintaa Naantalista Kapellskäriin 18.7 aamulähdöllä. 2 aik+1lapsi ja 2 koiraa, lemmikkihytti ja auto 6-8 metriä. Hinta 171 euroa.
Pitää laittaa mietintään meneekö tuota kautta Norjaan Geirangerin seuduille.
-
Syyskuun 25. ronkkeli suuntaa Enontekiölle ja paluu on kun ei äijä ja koirat enää lumen takia pysty liikkumaan tunturissa. Eli riekkojahtia koiran kanssa, asuntona vaunu. Alueeksi voi laajentaa Utsjoki-Enontekiö-Inari, mutta suurin osa ajasta menee Nunnasessa.
Kuvassa uus riekkopuimuri, iältään 4 vko 😜
-
Ootteko kulkimien kanssa retkeilleet Haaparanta-Kiiruna-Abisko välillä? Kiinnostaisi hirmusesti mutta kun ei tuo ruotsi oikein taivu niin puskaparkki ym asiat mietityttää. Jos tälle on jo olemassa ketju niin voisko mode heivata kysymykseni sinne, kiitos.
Lähetetty minun GT-I9295 laitteesta Tapatalkilla
-
Menin viime syksynä Lofooteille tuosta . Abiskon vieressä on parikin, muutama kilometri ohi Abiskosta tien oikealla puolen järven rannalla.
http://lyhyt.eu/9c6
Kiirunan vieressä
http://lyhyt.eu/992
Abiskossa on myös heti kylän perässä tien vasemmalla puolen radan alta ja vasemmalle hiekkaparkkipaikka missä juna-asema vieressä. Tuollainen ei vain maistu. Lappeasuandossa myös matkaparkki tien vieressä.
http://lyhyt.eu/fdd
(http://karavaanari.org/kuvat/1458036247.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1458036317.jpg)
-
^Kiitos paljon vinkeistä
Lähetetty minun GT-I9295 laitteesta Tapatalkilla
-
Ootteko kulkimien kanssa retkeilleet Haaparanta-Kiiruna-Abisko välillä? Kiinnostaisi hirmusesti mutta kun ei tuo ruotsi oikein taivu niin puskaparkki ym asiat mietityttää. Jos tälle on jo olemassa ketju niin voisko mode heivata kysymykseni sinne, kiitos.
Lähetetty minun GT-I9295 laitteesta Tapatalkilla
Tuolla seutua levikkeitä ja mukavia paikkoja pitkin rantoja löytyy vaikka kuinka paljon. Tuolla seudulla monet vanhemmat ihmiset puhuvat myös Meän-kieltä, eli suomen ja ruotsin sekoitusta. Siellä saattaa päästä mukaviin juttuihin ihan meikäläisellä murteella :)
-
Kesänreissun alku hahmotus. Aikaa 3-4 viikkoa kesä-heinäkuussa
Tallinkilla yli Tallinnaan perjantaina 19.30 lähdöllä -> 21.30 perillä siitä tuonne http://caravanpark.ee/fi/#aboutus josta aikaisin lähdemme siirtymään wigryä kohti lauantai päivä aikaa, siitä aamusta eteenpäin? Olisi sopivasti sunnuntai ja rekatonliikenne olisi mukava huristella puolan halki, mutta mihinkä? Sää kartta vaikuttaa päätökseen, 25-30 lämpöjä kohti. Uima-allasta.
Halvempaa ruokaa-juomaa. Maisemia, ehkä alppeja. Eiköhän se siitä taas selkeenny.
Laittakaa vinkkiä jos sais apuja suunnitteluun.
Alkaa oleen semmosta matkakuumetta havaittavissa.
-
Malborkin linna, jos historia kiinnostaa. Luen sen Euroopan viiden mielenkiintoisimman linnan joukkoon.
Torun ja varsinkin Krakova olivat käymisen arvoisia myös. Kannattaa katella ne Puolan moottoritiemaksusys teemit. Kun niistä jossain (oliko Etuteltassa) näin juttua, niin rupesin miettimään, että ajettiinkohan maksamatta pitkät siivut viime kesänä.

Torun'in vanha kaupunginosa oli meistä mielenkiintoinen katuineen. Olimme siellä muutaman yön silloin, kun Peugeot meni lunastuskuntoon. Auton arviointi tehtiin Torun merkkiliikkeessä.
Kuljetusliike kuljetti auton kolaripaikalta Torun'iin. Muistaakseni yli 60km:ä.
-
Kannattaa katella ne Puolan moottoritiemaksusys teemit. Kun niistä jossain (oliko Etuteltassa) näin juttua, niin rupesin miettimään, että ajettiinkohan maksamatta pitkät siivut viime kesänä.
http://www.poland.travel/en-gb/travel-by-car/roads-and-motorways
-
On tarkoitus nostaa Adriasta kokonaispainoa ennen reissua, kun se on nyt3500kg. Jos sais sen johonkin 3800kg niin olis edes vähän kantavuutta jos joutuu vaakalle. Silloin pitää ostaa viatoll Puolassa ja ladata siihen rahaa.
Tarkoitus oli ajella Puolan läpi silloin sunnuntaina ja suunnata etelän suuntaan esim. Alpeille.
Mistä päin alppeja löytyy tekojärvi minkä keskeltä pilkistää kirkontorni? Vai onko sitä paikkaa edes olemassa. Puola ei oikeen maana pahemmin kiinnosta, vähän niinkuin Ruotsi, minkä läpi on pakko ajaa, jos etelään tahtoo.. Krakowaan tosin voisi jäädä sunnuntai iltana yöksi, viimeksi ajettiin yöksi Ostravaan.
-
On se paikka olemassa. Reschenpassin kautta mentiin yli 2002 ja silloin nähtiin.
(http://karavaanari.org/kuvat/1458388661.jpg)
Googlaa Reschenpass, tulee kuvissa heti näkyviin.
Ja Puola yllättää, se on paljon mainettaan parempi ja edullinen. Halpa-Saksa hyvässä mielessä. Thumb
-
On tarkoitus nostaa Adriasta kokonaispainoa ennen reissua, kun se on nyt3500kg. Jos sais sen johonkin 3800kg niin olis edes vähän kantavuutta jos joutuu vaakalle.
Autosi lienee Fiat? Tiedän, että sellainen on saatu nostettua 3850 kiloon, mikä on akselipainojen summa. Mutta oletko huomioinut nämä akselipainot? Bavarian mukaan ovat kiinnostuneita juuri niistä. Ja Fiatin taka-akselipaino on 2000kg. Lähes kaikki lasti kohdistuu siihen. Riittääkö kantavuus?

Renault masterin alustalla vm2006, integroitu ja vähän yli 7 m pitkä, en ole käyny vaakalla mutta voisin kuvitella että painaa jo sen 3500 kg
Reschenpass vois olla yksi välietappi, lueskelin Krakowasta siinä vois olla 2 yötä.
-
Krakovassa Schindler -museo. Thumb
-
2016 reissut menevät vähän sen mukaan, että miten on varaa ja lomia. Emäntä kun on seittämättä vuotta pätkätöissä samassa paikkaa ja lottovoittoakaan ei ole tullut, niin enempi muitten päätettävissä miten pääsee liikkeelle. Itse vaihdon työnantajaa, niin pääsen jatkossa ottamaan esim pitkiä viikonloppuja paremmin, kuin ennen. Mutta tervetuloa moikkaamaan autolle, jossa on "Fenix / karavaanari.org"- lappunen tuulilasilla. Pysyttäydyn tunnistettavana jatkossakin. :)
-
Eipä tuo sun kohdalla ole ongelma, kun kuvasta tunnistaa. Sama homma meikäläisellä, näytän koko ajan enempi tuolta avattarelta.
Jerseylle tekisi mieli, niinkuin aiemminkin. On vaan suolaiset hinnat (204 euroa menopaluut yht.), ja kulkine toki odottaisi Sant Malossa.
-
Jerseylle tekisi mieli, niinkuin aiemminkin. On vaan suolaiset hinnat (204 euroa menopaluut yht.), ja kulkine toki odottaisi Sant Malossa.
Suosittelen. Siitä on toki aikaa kun tuolla autolla kävin mutta tuskin paljoa muuttunut. Paluumatkalla englannista poikettiin.
-
Kymmenen tuntia jää aikaa perillä, pitää kartoittaa, miten sen parhaiten käyttäisi. Kunhan saan Taistelutoverit loppuun on seuraavaksi vuorossa boksi Bergeracia. :)
-
Aikoinaan omalla autolla oli hankala käydä tuolla. Henkilöliikennettä oli tarjolla paljon mutta oman auton mukaanottaminen teki sen että, saarella piti yöpyä yön tai kaksi, en nyt muista.
-
On se paikka olemassa. Reschenpassin kautta mentiin yli 2002 ja silloin nähtiin.
(http://karavaanari.org/kuvat/1458388661.jpg)
Googlaa Reschenpass, tulee kuvissa heti näkyviin.
Ja Puola yllättää, se on paljon mainettaan parempi ja edullinen. Halpa-Saksa hyvässä mielessä. Thumb
Mielenkiintoista. Makedoniassa on toinen tekojärvi, Mavrovo, jossa törröttää kirkon torni. Tähän liittyy myös surullisempi tapaus, vuonna 1997 kolme YK-tehtävissä palvellutta suomalaista ja kopterin kanadalainen lentäjä menehtyi tuolla järvellä helikopterin osuttua sähkölinjaan järven yllä. Tornihuhujen mukaan olivat ilmeisesti tuota kirkon tornia kuvailemassa.
(http://i1.trekearth.com/photos/29227/mavrovo2.jpg)
Ja takaisin asiaan, komppailen Alania tuosta Puolasta. Itse aliarvioin maan pahasti, mutta sinne päästyä jouduin toteamaan sen siistiksi ja varsin mukavaksi matkailumaaksi. No muutama yrmy ukko tuli tavattua, ja juntteja suomalaisia jotka olivat huuli pyöreänä kun eurot ei kelvanneet kämppärillä. Tiet oli erittäin hyviä (ei mekään muuten maksettu mihinkään mitään) ja hiekkarannat tiptop kunnossa ainakin Sopotissa, jossa käy paljon saksalaisia. Saksa tuntui kalliilta paikalta Puolan jälkeen. Baltiassa oli joka paikassa törkyisempää kuin Puolassa.

Puolassa asuva ystäväni on kertonut, että siellä on viime vuosina muuttunut ilmapiiri selkeästi ulkomaalais- ja EU-vastaisemmaksi kuin ennen, liekö mm. tämän kansainvaelluksen myötä. Mielenkiintoista nähdä kesällä, huomaako tuota turistina siellä jotenkin.
Oman reissun matkapäiviä tuli hahmoteltua taannoin ja varattua reserviin neljäskin viikko reissua varten, katsotaan onnistuuko. Nyt mielessä lähinnä, mitä kansainvälisiä kortteja tuota varten kannattaa hankkia? On ACSI:a, CCI:tä, Camping Key:tä... CCI ilmeisesti hyödyllinen sisäänkirjautumisis sa? Mahtaako ACSI:lla saada vielä kesäkuun puolella alennuksia (meidän reissussa tuollaisia päiviä ~12)?
-
Vaaleana pohjoismaalaisena en usko että kovin vihamielistä suhtautumista joutuu kokemaan. Tosin kuten mainitsin, Puolassa oli pari vähän äreää hahmoa (kämppärin pitäjä oli kuin vanha äkäinen vääpeli) ja Liettuassa eräs kaupan kassa katsoi meitä ihan niinkuin olisimme tehneet jotain äärettömän väärää hänelle. Harvoin niin vihamielistä tuijotusta olen tavannut. Siellä suunnalla muutenkin tuntuivat hymyä säästelevän asiakaspalvelutehtä vissäkin. Latviassa söimme sikakalliissa (=sapuskat miltei suomen hinnoissa) ravintolassa ja tarjoilijakin oli melkoinen hapannaama, nuori nainen ei suotta hymyllä kasvojensa ihoa rypistellyt. Henkilökuntaakin oli enemmän kuin asiakkaita. Minusta Baltian maista Virossa saa parasta palvelua.
Itsekin olemme miettineet kyllä tuota aspektia, että mitenkähän tulevan kesän kansainvaellus vaikuttaa turismiin ja liikkumiseen. Ranskassa on varmaan viisainta kiertää ainakin Calais kaukaa, siellä kun näitä kulkureita taitaa parveilla edelleen. Baltian suunnalla en itse noita camping kortteja ole tarvinut, ruotsissa taas oli melkein pakko ostaa paikallinen camping kortti. Olikohan niin että ilman korttia ei edes pääse joillekin alueille. Saksassa camping korteista taisi olla jotain hyötyä alennusten muodossa.
-
Nyt mielessä lähinnä, mitä kansainvälisiä kortteja tuota varten kannattaa hankkia? On ACSI:a, CCI:tä, Camping Key:tä... CCI ilmeisesti hyödyllinen sisäänkirjautumisis sa? Mahtaako ACSI:lla saada vielä kesäkuun puolella alennuksia (meidän reissussa tuollaisia päiviä ~12)?
Mikäli campingisi osuu ACSI alennuspaikkoihin niin suositeltava kortti tuolla yöpymismäärällä.
http://fi.eurocampings.net/
-
Vaaleana pohjoismaalaisena en usko että kovin vihamielistä suhtautumista joutuu kokemaan. Tosin kuten mainitsin, Puolassa oli pari vähän äreää hahmoa (kämppärin pitäjä oli kuin vanha äkäinen vääpeli) ja Liettuassa eräs kaupan kassa katsoi meitä ihan niinkuin olisimme tehneet jotain äärettömän väärää hänelle. Harvoin niin vihamielistä tuijotusta olen tavannut. Siellä suunnalla muutenkin tuntuivat hymyä säästelevän asiakaspalvelutehtä vissäkin. Latviassa söimme sikakalliissa (=sapuskat miltei suomen hinnoissa) ravintolassa ja tarjoilijakin oli melkoinen hapannaama, nuori nainen ei suotta hymyllä kasvojensa ihoa rypistellyt. Henkilökuntaakin oli enemmän kuin asiakkaita. Minusta Baltian maista Virossa saa parasta palvelua.
Itsekin olemme miettineet kyllä tuota aspektia, että mitenkähän tulevan kesän kansainvaellus vaikuttaa turismiin ja liikkumiseen. Ranskassa on varmaan viisainta kiertää ainakin Calais kaukaa, siellä kun näitä kulkureita taitaa parveilla edelleen. Baltian suunnalla en itse noita camping kortteja ole tarvinut, ruotsissa taas oli melkein pakko ostaa paikallinen camping kortti. Olikohan niin että ilman korttia ei edes pääse joillekin alueille. Saksassa camping korteista taisi olla jotain hyötyä alennusten muodossa.
Itä-blokissa on slaavilainen palvelukulttuuri; asiakasta ei voi katsoa silmiin vaikka puhuis sille - rahaa ei voi antaa/ottaa kädestä vaan tuhkakupin kautta.. Olisko komentotalous opettanut. Latvian-Viron rajan Hesburgerissa on joutunut maksamaan ketsupistakin, Puolassakin Mäccärillä asiakas jonottaa tiskillä pöytätarjoiluja ja kantaa ite..
Nooh, ehkä ajat muuttuu tai ovat jo..
Ruotsissa mitää omaa kämppärikorttia ole - CKE on lähtöisin sieltä.
ACSIn "Low season count down" ajankohdat ovat hyvin kämppärikohtaisia. Ja samalla kämppärillä voi acsi-paikat olla "kuivalla puolella", tien vieressä. Kun tavan paikan rannan puolella.. Aiemmin ainakin lähempänä juhannustakin löytynyt ale paikkoja.. Nyt näkyy saavan App+card+kirja samana pakettina http://webshop.acsi.eu/nl/catalog/product/view/id/588/s/campingcard-acsi-combi-subscription-2016/category/25/
-
Vaaleana pohjoismaalaisena en usko että kovin vihamielistä suhtautumista joutuu kokemaan. Tosin kuten mainitsin, Puolassa oli pari vähän äreää hahmoa (kämppärin pitäjä oli kuin vanha äkäinen vääpeli) ja Liettuassa eräs kaupan kassa katsoi meitä ihan niinkuin olisimme tehneet jotain äärettömän väärää hänelle. Harvoin niin vihamielistä tuijotusta olen tavannut. Siellä suunnalla muutenkin tuntuivat hymyä säästelevän asiakaspalvelutehtä vissäkin. Latviassa söimme sikakalliissa (=sapuskat miltei suomen hinnoissa) ravintolassa ja tarjoilijakin oli melkoinen hapannaama, nuori nainen ei suotta hymyllä kasvojensa ihoa rypistellyt. Henkilökuntaakin oli enemmän kuin asiakkaita. Minusta Baltian maista Virossa saa parasta palvelua.
Itsekin olemme miettineet kyllä tuota aspektia, että mitenkähän tulevan kesän kansainvaellus vaikuttaa turismiin ja liikkumiseen. Ranskassa on varmaan viisainta kiertää ainakin Calais kaukaa, siellä kun näitä kulkureita taitaa parveilla edelleen. Baltian suunnalla en itse noita camping kortteja ole tarvinut, ruotsissa taas oli melkein pakko ostaa paikallinen camping kortti. Olikohan niin että ilman korttia ei edes pääse joillekin alueille. Saksassa camping korteista taisi olla jotain hyötyä alennusten muodossa.
Calaisissa ei nykyään ole ensimmäistäkään pakolaista. Se viidakkoleiri purettiin puskukoneilla pari viikkoa sitten. Ja kaikki pakolaiset jaettiin ympäri ranskaa virallisille leireille. Ja niille jotka vastusti siirtoa rekisteröintiä kerrottiin kylmästi että toinen vaihtoehto on välitön karkoitus eu alueen ulkopuolelle.
-
Mahtaako ACSI:lla saada vielä kesäkuun puolella alennuksia (meidän reissussa tuollaisia päiviä ~12)?
On ACSI-alennusalueita, jotka antavt alennusta jopa heinäkuun puoliväliin asti (ainakin aiemmin ollut). Jos tiedät jo mahdollisia alueita, niin tuolta http://www.campingcard.co.uk/ löytyvät kaikki ale-alueet ja ja ajat, jolloin alennusta saa. Jos ostat myös DVD:n, niin siinä saa helposti määriteltyä, että näyttää esim. ajan mukaan alennusalueet. Erittäin näppärä ja toimii useamman vuoden. No ei välttämättä ihan päivälleen, mutta suuntaa-antavasti.
-
Ja samalla kämppärillä voi acsi-paikat olla "kuivalla puolella", tien vieressä. Kun tavan paikan rannan puolella....
Omalla kokemuksellani niitä ei ole rajattu määrättyihin paikkoihin vaan saanut minkä haluaa vapaana olevista.
Aika epätieteellistä tietoa tuo kun ei "ikinä käy alueilla" vaan stellpatzeilla.
Tässä pari otosta
Ennemminkin saapumisaika alueille määrää paikan tason. ;)
Jotkut juhlapyhät voi olla rajattu ACSI hinnan ulkopuolelle
(http://karavaanari.org/kuvat/1458626864.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1458627085.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1458627277.jpg)
-
Tässä tulee sitten "tieteellistä" tietoa. Tieto joillakin leirintäalueilla olevista huonommista ACSI-alepaikoista pitää paikkansa. Ei sellaisia alueita ole montaa, mutta on kuitenkin. Ensimmäisenä tulee mieleen Innsbruck, alueen nimeä en muista, ja toinen alue Comojärven rannalla, senkään nimeä en muista. Espanjassakin on ollut ko. alueita.
Riittääkö "tieteelliseksi tutkimukseksi"?
-
..
Aika epätieteellistä tietoa tuo kun ei "ikinä käy alueilla" vaan stellpatzeilla.
..
Täsmennän tuota väittämää - ollaan nykyisin ruvettu suosimaan noita muita paikkoja kuin kämppäreitä. Se ei tarkoita, etteikö joskus käytäisi nykyäänkin - vielä vähempi se tarkoittaako, etteikö oltaisi käyty. Aiemmin vielä useammin..
On useamminkin annettu paikkanumeroita, mitkä ACSIn alehinnalla.. (ei kaikki paikat). Yhtälailla löytyy erihintaisia Pitt'ejä (koko ja sijainti).
Kroatiassa noita tuli vastaan. Vodice'ssa päädyttiin alettomiin paikkoihin..
-
Mutta noin niikun otsikkoon palatakseni, syksyllä oli vielä että mennää pääsiäislomalla englantiin, se muuttui tuossa joulun jälkeen bretagneksi ja kun vaimo sai jalkaan kipsin niin se onkin Doups;in maakunnan kautta provenseen. Näin se maailma muuttuu ja pää-osa öistä ollaan airecamping-car ja Franse passion paikoissa, mutta saattaa sinne yksi yö sattua leirintäalueella jos huono tuuri käy.
-
Onpaikkoja missä joutuu takavasemmalle :laugh: ;)
No tällöin ei ole relevanttia ohjeistaa uutta kulkijaa ettei kannata hankkia ACSI korttia , kun voi käydä nurkan taakse piiloon ilmiö.
Itse olen ACSI alueilla ollut vasta Saksa, Englanti , Puola ,Irlanti ,Kreikka ,Unkari Italia + Sisilia ,Kroatia . Eikä vielä ole karsinointia esiintynyt.
Annetaan ihmisten hankkia minkä kokevat tarpeelliseksi omien makujensa mukaan.
-
Jossain taidettiin maksaa hiukan lisää, että saatiin parempi paikka, mutta niillä alueilla oli muutenkin erihintaisia paikkoja. Kai luonnollista, että alekortilla saa peruspaikan silloin. Häirinnyt ei ole missään. Nimeltä en muista yhtään tällaista aluetta.
Kannattaa Acsi -alennuskortti ottaa, jos yöpymisiä tulee edes muutama. Keski-Euroopassa lapsiperhettä saattaa harmittaa lapsista perittävä suhteessa korkeahko lisähinta. Sen vuoksi irtisanoin kestotilauksen ja ensi reissu mennään muilla keinoin.
ADAC -alennuskortti on, mutta yhtään noista SFC:n markkinoimista korteista en ole pakolliseksi kokenut. Ei ole ollut eikä ole kaivattu. Acsi tai ADAC on kelvanneet kaniin respaan, kun jossain on "pantti" vaadittu, missään ei ole tarvinnut passeja koko oleskelun ajaksi jättää (jos oikein muistan).
-
Ootteko kulkimien kanssa retkeilleet Haaparanta-Kiiruna-Abisko välillä? Kiinnostaisi hirmusesti mutta kun ei tuo ruotsi oikein taivu niin puskaparkki ym asiat mietityttää. Jos tälle on jo olemassa ketju niin voisko mode heivata kysymykseni sinne, kiitos.
Lähetetty minun GT-I9295 laitteesta Tapatalkilla
Siinä hiukan ennen norjan rajaa on ruotsinpuolella mukava ylänköalue tuulivoimapuistoine en. sopevia levikkeitä liki jokamutkan takana mihin saa yhdistelmänki. Narvikkiin kivenheitto enää tuosta ja jotkut on saanu kalaakin niistä järvistä/lammista mitä siinä alueella on. Me ainakin viihyttiin usseempi päivä tuolla alueella ja käytiin vain narvikissa välillä kaupassa ja muutenki kaupunkia kiertelemässä. Maastot on tosi helppokulkusia eli lastenki kanssa jaksaa tuolla ylängöllä käppäilla tuntikaupalla. Liitteenä kuva yhen puskaparkin näkymistä.
Tässä ketjussakin on peloteltu taas vaihteeks norjan hinnoista niin sanosimpa että jos on euro niin tiukilla että ei norjan kaupoista voi ruokaa ostaa niin parempi pysyä sitten kotona tai suunnata ihan johonki muualle ;) tankkaaminen on käytännössä samanhintasta kun kotomaassa ja ruokaakin saa sopevasti valikoimalla ihan mukiinmenevään hintaan. On niitä paikallisia "s-marketteja" x-tra tuotteineen sielläki jos on pakko senttiä lomillaki venyttää.
Kaarina tais tuolla aiemmin mainita että norja on heille halpamatkailua niin samoilla linjoilla mennään ja syömisistä ei oo tarvinnu tinkiä..
Saksa ja ympärysmaat kiinostas mutta ei se laivalippu oo mihinkään kovinkaan ilmanen kun yhdistelmä on yli 12m pitkä ??? toisaalta pohjosmaiden läpiki pääsee mutta aikaa menee ihan liikaa. Voipi olla että asiaan palataan sitten vanhempana kun kuletaan kahelleen asunto-autolla..

Nyt on puskaparkki maisemat kohdillaan =) Kiitos paljon tiedoista. Kirkkonimessä viime kesänä norjan hintatason havannoin ja siihen osaa suhtautua. Jääkaappi ruotsin puolella täyteen.
-
Ja sitten kun ylängöltä ajatte eteenpäin niin narvikkia pääsee näkemään aika ylhäältäkin :) Ja tuo edellisen postauksen maisema taitaa olla jo norjan puolelta mutta lie niin suurta väliä kun kuitenki ihan lähellä abiskoa ollaan :D joka tapauksessa Abiskon ja Narvikin välissä on hienoa maisemaa ja paljon!
Edit: tarkistin tuon paikan niin aika tarkalleen 55km Abiskosta eteenpäin E10 niin ollaan tuossa ed postauksen kuvan paikkeilla ja Norjanpuolella ollaan sillon jo.

Loistavaa, kiitos Thumb Thumb Thumb
-
Tuttu näköala. Jos meet Teukka Narvikiin asti ja asia yhtään kiinnostaa, niin sotamuseo on todella mielenkiintoinen. Sanoisin poikkeuksellisen. Avautuu naapurin historia, joka kytkeytyy meihinkin, ihan uudella tavalla.
-
Tässä ketjussakin on peloteltu taas vaihteeks norjan hinnoista niin sanosimpa että jos on euro niin tiukilla että ei norjan kaupoista voi ruokaa ostaa niin parempi pysyä sitten kotona tai suunnata ihan johonki muualle ;) tankkaaminen on käytännössä samanhintasta kun kotomaassa ja ruokaakin saa sopevasti valikoimalla ihan mukiinmenevään hintaan. On niitä paikallisia "s-marketteja" x-tra tuotteineen sielläki jos on pakko senttiä lomillaki venyttää.
Ja nyt on vielä öljyn hinta ja Norjan kruunu (9.49) meille suotuisa, niin on vielä pienempi ero Suomeen verrattuna. Tosin polttoaine siellä on varmaan aina kalliimpaa, mutta nyt dieselin keskihinta 1.38euroa/ litra.
-
Tuttu näköala. Jos meet Teukka Narvikiin asti ja asia yhtään kiinnostaa, niin sotamuseo on todella mielenkiintoinen. Sanoisin poikkeuksellisen. Avautuu naapurin historia, joka kytkeytyy meihinkin, ihan uudella tavalla.
Sotahistoria kiinnostaa erittäin paljon ja kun noille seuduille menen , niin taatusti sotamuseossa käyn Thumb Tulis jo kesä :)
-
Tänään tuli varattua liput Siljalta Helsinki - Tukholma - Helsinki väleille. Lähtö la 2.7 ja paluu su 31.7 eli tehokkaasti tulee oltua koko loma reissussa.
Tulihan tuo ero Finnlinesiin taas kerran laskettua. Meidän poppoolla 2 aikuista ja 2 lasta (6 & 7 v) ja yhdistelmällä (+12 m)
- Finnlines n. 2600 €
- Silja 682€ + silta 2x96=192€ + Rödby/Puttgarden 2x147=294€ eli yhteensä 1168 €
Eli tuolla vertailulla ero yli 1400 €. Ko. hinnoissa ei mukana safkat ja hytit edullisimmilla vaihtoehdoilla. Safkojen kanssa ja vähän paremmilla hyteillä hinnat sitten hieman enemmän.
Yksi yöpyminen tulee tietty lisäksi maksuun Ruotsin kautta ajaessa. Bensoille/autolle en laskenut mitään kun omalta kohdalta kuuluu luontaisetuihin.
Ruotsin läpi ajaminen on puuduttavaa, viimeiset kolme kesää tuo on tullut ajettua läpi :( . Toisaalta Ruotsin laivoilla lähtö- ja saapumisajat ovat erinomaiset ja laivalla aika menee heittämällä. Finnlines häviää noissa molemmissa.
Reissu on maiden osalta viime kesän uusinta eli läpiajomaiden lisäksi tiedossa on taas Saksa, Sveitsi, Italia ja Itävalta.
Saksassa menomatkan rastit ovat Heide Park ja Stuttgart.
Sveitsissä tukikohtana voisi olla esim. tämä http://www.camping-vitznau.ch/ .
Garda uusitaan viimevuotisessa paikassa, se kun tuli hätäpäissään lapsille luvattua viime kesänä. Menoa ja meininkiä ei tule varmasti uupumaan... ??? http://www.pianidiclodia.it/
Itävallassa paluumatkalla ainakin http://www.hallstatt.net/home-en-US/ ja Salzburg. Ja Saksan puolella Berchtesgarden/Königssee.
Kilsoja viamichelin antaa noin 4800 km. Ns. varapäiviä 4 kpl suunnitelmassa joita käytetään fiiliksen mukaan joko meno- tai paluumatkalla. Tavoite on nykäistä menomatkalla kahdessa päivässä tuonne Saksan huvipuistolle minkä jälkeen enemmän paikoillaan ja lyhyempiä siirtymiä ennen paluumatkan pakollisia siirtymiä.
Viime kesän reissusta on paha laittaa paremmaksi mutta yritetään :D
http://circleset.net/eurotour-2015/
-
Ensi kesänä alustavasti kaavailtu, että laivalla ensin Saksaan kesäkuun 10. tai 11. ja paluu heinäkuussa 8. päivä.
Saksasta Belgiaan ja Luxemburgiin museokierroksille, sieltä taas Muncheniin. Tähän mennessä on matkalla oltu viikko. Munchenistä Itävallan kautta pohjois-Italiaan, Marone Italiassa vaikuttaa hyvältä paikalta.
Pohjois-Italiassa voisi käydä Veneziassa ja muuallakin, onko suositella hyviä paikkoja. Itse kävin Garda-järvellä viimeksi vuonna 1986, joten voi olla jokin asia sielläkin jo muuttunut.
Pohjois-Italiassa ollaan tällä kertaa vajaa kaksi viikkoa, koko reissu kestää lähes 4 viikkoa.
Mikä olikaan hyvä paikka yöpyä matkailuautolla, kun Travemundeen saapuu lauantaina klo 21.30. Siinä ei kovin pitkälle taida ehtiä, mutta jostain taisin lukea, että lähellä olisi joku matkaparkki tms, jossa kannattaisi olla yötä?
Viime kesänä tuli ajettua Ruotsin kautta mennen tullen, tällä kertaa kokeilen tuota Saksan laivaa.
Viime kesänä oli eka matkapäivä sellainen, että herätys klo 5. ajo Naantaliin n. 200 km, laivalla Ruotsiin, ajo Trelleborgiin n. 700km, jossa yöpyminen siinä meren rannalla ilmaisessa parkissa. Sinne kun saapui klo 2 yöllä, niin uni maistui, kun takana oli 900 km ajoa ja laivassa 8 tuntia istumista.
Kun kotoa lähti lauantai-aamuna klo 6 niin oli Saksassa sunnuntaina klo 12.00, nopeaa oli, mutta parempi olisi ollut mennä yölaivalla Ruotsiin.
-
Venetsiassa kerran elämässä, Punta Sabbioneen alueelle (esim. Miramare) ja lautalla alueen portin edestä suoraan San Marcon rantaan. Kallista on, niin alue kuin päivälippu, mutta sen arvoista. Venetsiassa kun menee sivummalle, niin selviää vähemmällä esim. syömisissä. Mutta ei siis autolla kaupunkiin.
Alpeilla on paljon kivaa, esim. Innsbruck, jossa todella hieno camping. Neuschwansteinin linna ja Zugspitze, jossa pääsee helpolla ja jotenkin kohtuuhintaan liki kolmeen kilometriin. Sinne kulku joko Saksan tai Itävallan puolelta, ensin mainittu on auki myöhempään keväällä.
Travesta kannattaa ajaa yötä myöten jonkin matkaa, kun on laivalla levännyt koko päivän. Lue tuosta mun ketjusta, KEV laittoi sinne hyvän alueen, jossa yöparkki, noin 300 km oikeaan suuntaan teille.
Onko lapsia mukana? Toki jos on, niin huonompi ajella enää.
-
Gardan ympäristössä ja/tai Gardalta päiväreissuna tehtävät kohteet kiinnostaisi itseänikin.
Onko kellään kokemuksia noista Outlet keskittymistä? Esim. tuo http://www.franciacortaoutlet.it/en/home olisi 70 km päässä meidän suunnitelmissa olevalta Gardan leirintäalueelta.
Alan tarkoitatko muuten tuolla Innsbruckin alueella tätä http://www.natterersee.com/ ?
-
Tuo Natterersee on kai hieno , itse tykkäämme käydä > http://www.schlosscamping.com/en/picture-gallery-schloss-camping-aschach.html
Reilu kilometri moottoritieltä ja rauhallinen hyvillä palveluilla.
-
Tuo Natterersee on kai hieno , itse tykkäämme käydä > http://www.schlosscamping.com/en/picture-gallery-schloss-camping-aschach.html
Reilu kilometri moottoritieltä ja rauhallinen hyvillä palveluilla.
Nattererseestä tuli annettua viime kesältä ACSI:n kautta oma arvio "hyvä muttei loistava". Navin perusteella sinne ajettaessa kannattaa olla tarkkana koska mahdollisuus eksyä kinttupoluille ja totaaliseen umpikujaan on todellinen. Tuosta varoitetaan useassa paikassa ja itsellekin kävi noin mutta onneksi kauppareissulla pelkällä veturilla liikenteessä ollessa.
Toi toinen vaihtoehto on hyvä vinkki koska Innsbruck osuu herkästi reitin varrelle.
-
Venetsiassa kerran elämässä, Punta Sabbioneen alueelle (esim. Miramare) ja lautalla alueen portin edestä suoraan San Marcon rantaan. Kallista on, niin alue kuin päivälippu, mutta sen arvoista. Venetsiassa kun menee sivummalle, niin selviää vähemmällä esim. syömisissä. Mutta ei siis autolla kaupunkiin.
Alpeilla on paljon kivaa, esim. Innsbruck, jossa todella hieno camping. Neuschwansteinin linna ja Zugspitze, jossa pääsee helpolla ja jotenkin kohtuuhintaan liki kolmeen kilometriin. Sinne kulku joko Saksan tai Itävallan puolelta, ensin mainittu on auki myöhempään keväällä.
Travesta kannattaa ajaa yötä myöten jonkin matkaa, kun on laivalla levännyt koko päivän. Lue tuosta mun ketjusta, KEV laittoi sinne hyvän alueen, jossa yöparkki, noin 300 km oikeaan suuntaan teille.
Onko lapsia mukana? Toki jos on, niin huonompi ajella enää.
Kiitos vinkeistä ja tuo ketju onkin tosiaan hyvä. Lapsia ei ole mukana, joten tuo 300 km yöparkki on hyvä vinkki myös!
-
Varasin ja maksoin laivamatkan Hki-Tallinna 17.4. Siitä se alkaa.
-
Natterersee .......
Navin perusteella sinne ajettaessa kannattaa olla tarkkana koska mahdollisuus eksyä kinttupoluille ja totaaliseen umpikujaan on todellinen.
Tuo pitää paikkaa, mutta kinttupolku on heti sellainen, että sinne ei voi kulkineella mennäkään. Toisin kuin kerran Italiassa. Alku oli jotenkin mentävää vielä, mutta kilometrin päässä ei enää ollutkaan.
-
Muistia kun kaivelin, niin samaa tarjottiin meillekin 2013 Natterer Seetä lähestyttäessä. Itävaltalaiset bussikuskit ei ole sen palveluhaluisempia kuin monet helsinkiläisetkään, se jäi mieleen. Vaan pikkujuttu, alueelta pääsee kaupunkiin ja takaisin hyvin, mutta kannattaa selvittää jo alueella valmiiksi paluubussin aikataulut.
Kun selaa tätä osiota taaksepäin niin löytyy mun 2013 kesäreissua koskeva ketju. Siinä on juttua niin Sveitsistä kuin Itävallastakin. Jos hyvä valkoviini maistuu niin kannattaa ajella Elsassin maakunnan kautta, joka on Ranskassa heti eteläisen Saksan rajaa vasten. Viinitiloilla on helppo vierailla, viini on kohtuuhintaista ja todella hyvää (punaviinialue se ei ole, ne kannattaa jättää ostamatta ainakin maistiaista isommissa määrissä).
-
Gardan ympäristössä ja/tai Gardalta päiväreissuna tehtävät kohteet kiinnostaisi itseänikin.
Onko kellään kokemuksia noista Outlet keskittymistä? Esim. tuo http://www.franciacortaoutlet.it/en/home olisi 70 km päässä meidän suunnitelmissa olevalta Gardan leirintäalueelta.
Alan tarkoitatko muuten tuolla Innsbruckin alueella tätä http://www.natterersee.com/ ?
Ollaan käyty kaksi kertaa tuolla outlet "kaupungissa" vaimon unelma paikka, mäkdonaldsi takana parkkipaikan toisella puolen oli kiinalaisten pitämä krääsä myymälä, halpaa roinaa, siellä minä tykkäsin käydä poikien kanssa, oli halpoja(ilmasia) kuulareita ja kaikkea mitä kuvitella saattaa..
-
Munchenistä Itävallan kautta pohjois-Italiaan...
Tässä ollaan aika lailla reitillä.
http://karavaanari.org/index.php/topic,6267.0.html
Zell am Seessä joskus oltiin, hieno mutta kallis alue, pitkähkö kävelymatka keskustaan. Siitä käytiin päiväseltään vetoautolla ajamassa Grossglockner Hochalpenstrasse http://www.grossglockner.at/en/hochalpenstrasse/ , en tiedä, pääseekö matkailuautolla, ilmeisesti. Maksullinen on, mutta mahtavat maisemat. Ylhäällä siedettävä ravintola.
-
Pääsi ainakin muutama vuosi sitten. Kannattaa käyvä kattomassa vaikka ittelleni sattui aikamoinen sumu. Piti siis nauttia sumusta.
-
Nyt sitten lopetetaan Lofoottien kuvien laitto ???
Mun piti jo edellisen reissun kuvat kahlata taas läpitte :-X :-X
Aletaan vaan uudestaa kehumaan Pohjois-Norjaa koska enää ei kauaa tarvi odotella kun en halua räkkäaikana Lapissa tööväillä.
Maltaako sitä loppukesää tai ruskaaikaan odotella.
Kylmää en pelkää ^-^
-
::) ;)
(http://karavaanari.org/kuvat/1459954202.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1459954221.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1459954259.jpg)
(http://karavaanari.org/kuvat/1459954292.jpg)
-
(http://karavaanari.org/kuvat/1459954259.jpg)
Jos minun vähäisellä reissaamis kokemuksilla pääsee arvuuttelemaan niin olen ajanut tuon sillan vuonna -97, eli jossain vuono-Norjassa se oli. Thumb
Mutta en mene varmaksi vannomaan, kovin tuli vain deja vu tunne tuon nähtyäni. :D
Edit: no niinhän tuolla edellisessä viestissä selviskin että Norjaahan se, sitä kun lukee yleensä vain "Näytä keskustelualueen viimeisimmät viestit" niin ei tule luettua sitten sen ketjun edellisiä viestejä.
-
Lofooteilta
-
Lofooteilta
Niin no joo...eikö siitä ollutkaan sen pitempi aika ? ;D
-
Tässä ollaan aika lailla reitillä.
http://karavaanari.org/index.php/topic,6267.0.html
Zell am Seessä joskus oltiin, hieno mutta kallis alue, pitkähkö kävelymatka keskustaan. Siitä käytiin päiväseltään vetoautolla ajamassa Grossglockner Hochalpenstrasse http://www.grossglockner.at/en/hochalpenstrasse/ , en tiedä, pääseekö matkailuautolla, ilmeisesti. Maksullinen on, mutta mahtavat maisemat. Ylhäällä siedettävä ravintola.
Kiitokset vinkeistä ja tuo 2013 reissu onkin mielenkiintoista lukea. Tässä se reissu alkaa täsmentymään kokoajan.
-
Tässä ollaan aika lailla reitillä.
http://karavaanari.org/index.php/topic,6267.0.html
Tuolta löytyi muutama potentiaalinen paikka tulevalle reissulle.
Ja aika monta samaa rastia oli osunut viime kesänkin reissulle vaikka tuo ei ollut ennen sitä silmiin osunutkaan :)
-
Olen huomannut täällä ja muualla, että kun reissu on varmistunut, niin kannattaa avata ihan oma ketju sille. Löytyy tieto myöhemminkin, toimii omana muistikirjana ja pystyy suoraan linkittämään kysyville, joilla on samansuuntaisia suunnitelmia. Saa vieläpä reissun päältä vinkkejä muilta ja vastauksia nopeisiinkin kysymyksiin.
Kun riittävästi kuluu vuosia reissuista, niin ne tuppaa sekoittumaan toisiinsa, eikä muista enää yksityiskohtia.
-
Lofooteilta
https://www.google.fi/maps/@68.0762774,13.1964193,3a,68.2y,367.11h,91.69t/data=!3m6!1e1!3m4!1sDli8kuwixKUC5HgdW T13vw!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi (https://www.google.fi/maps/@68.0762774,13.1964193,3a,68.2y,367.11h,91.69t/data=!3m6!1e1!3m4!1sDli8kuwixKUC5HgdWT13vw!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi)
Kyllä alakaa niin nykimään kun nuo lumet sulaa,jotta vieköhön.
-
Lofooteilta tämäkin (https://www.google.com/maps/place/Haukland+Beach/@68.19902,13.5287339,3a,75y,180h,90t/data=!3m8!1e1!3m6!1s-6fdpgodCAoc%2FVfHA4e8OK0I%2FAAAAAAAAEpA%2Fp6xFyRhAods!2e4!3e11!6s%2F%2Flh3.googleusercontent.com%2F-6fdpgodCAoc%2FVfHA4e8OK0I%2FAAAAAAAAEpA%2Fp6xFyRhAods%2Fw463-h106-n-k-no%2F!7i14336!8i3280!4m2!3m1!1s0x0:0xc16fa329db8b549b!6m1!1e1) ja tuossa streetwiev kuvissa kun pyörii niin näkyy se vapaaparkkikin mistä taisin jossain ketjussa kehua. taempana on vielä hiekkakenttääkin parkkipaikkana johonka sopii hyvin jos rantsun alue on jo täynnä. ylempänä rannasta poispäin on "erämaajärviä" joista saa taimenia heittovehkeillä ja tuohon merenlahteen eksyy merilohia/taimeniakin joskus. Retkeilypolkuja/teitä löytyy jokapuolelta ja maisemat on aika pökerrytäviä kahtopa mihinvaan.
Ainut haittpuoli jos semmosta väenvängällä hakee on lampaat eli niitä on paljon ja semmonen ominaistuoksu on niiden mukana siellä ja papanaa maastossa paikoin runsaasti mutta meitä ei ainakaan kiusannu. Paikalliset suositteli että puroista ei kannata jouda suoraan ettei tule vatsapöpöjä lampaiden jätösten takia..
Maksullinen parkki taitaa löytyä toiselta puolen vuoree kun ajaa tuon rannan ohi tunnelin läpi. kartasta voi näyttää että niemenkärkee ja muitakin alueita pääsis ajeleen autolla, mutta käytännössä ne on ajokelvottomia/puomitettuja eli pääsee joko tuohon rannalle tai tunnelin läpi vähänmatkaa jonne tie sitten päättyykin jossainkohtaa "kylälle" :D
-
Ennen tunnelia ilmeisesti rakentajien autio kylä. Toiselta puolen lähtee polku tunturiin. Pari vuotta sitten siellä viihtyi yxi ruåtsalainen vaunukunta ilmeisesti koko kesän.
https://www.google.com/maps/place/68%C2%B008'52.1%22N+13%C2%B029'05.9%22E/@68.1476183,13.4845274,328m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x0:0x0
Tässä on asvaltoitu 'levike' ja wessat. Vieressä leirintä sitä haluaville.
https://www.google.com/maps/place/68%C2%B006'12.9%22N+13%C2%B016'59.4%22E/@68.103581,13.2809883,1315m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x0:0x0
-
Ajatus olisi mennä taas Keski-Norjaan, kun oli välivuosi ja tuli vieroitusoireita...
Hieman pienempiä retkuilureittejä olisi Turunmaan saaristo Ahvenanmaa mukaan lukien. Eestin voisi myös kiertää taas kertaalleen. Varsinkin itäinen Eesti rauhassa kierrellen olisi suunnitteilla.
Heitin Kruunaa ja Klaavaa....
Kruunalla Norjaan ja Klaavalla Viroon. Klaava tuli, joten siis Norjaan.
Heittäkääs jotain Äijäpaikkoja missä vois käydä kummastelemassa.
Esimerkiksi:
Automuseot, tai muutkin tekniikan museot, niin ja rompetorit
Kaivokset
Sotahistorialliset paikat
Henkeäsalpaavat nähtävyydet, hienot tiet. Myös kapiat ja huonot käy
Wanhat rakennukset, kartanot ym.
Eläintarhat, tai vastaavat
Kaikki muu kummallinen, jota en hoksaa. Vaikka luolat
Pubit ja sen sellaiset löydän vaiston varassa muutenkin
Tarkoitus olisi lipua Naantalin laivalla yli ja sitten hilpaista joltain korkeudelta Ruotsin läpi. keski-Norja olisi sitä ominta seutua. Yläkautta sitten takaisin kotomaahan ja kyllä sitä Suomessakin kummastelemista olisi.
-
Moneen kertaan mainitsemani Narvikin sotamuseo, jossa sitten saa tietoa muista alueen militaarikohteista. Lofooteilla äijä viihtyy ihan laitureillakin. Å:ssa on kalastusmuseo.
-
Moneen kertaan mainitsemani Narvikin sotamuseo, jossa sitten saa tietoa muista alueen militaarikohteista. Lofooteilla äijä viihtyy ihan laitureillakin. Å:ssa on kalastusmuseo.
Tuon Narvikin sotamuseon laitan muistiin...
Tuli viime reissulla missattua se, vaikka Narvikissa olinkin. Lofooteilla kuljin viime reissulla, joten se saa nyt jäädä väliin, vaikka onkin yksi upeimmista paikoista.
-
Keväällä jäi https://fi.wikipedia.org/wiki/Trollstigen käymättä, kun se oli vielä kiinni. Vai onko liian etelässä?
Ja lähellä on myös https://fi.wikipedia.org/wiki/Geiranger
-
Keväällä jäi https://fi.wikipedia.org/wiki/Trollstigen käymättä, kun se oli vielä kiinni. Vai onko liian etelässä?
Ja lähellä on myös https://fi.wikipedia.org/wiki/Geiranger
Hyviä paikkoja...
Tuli nuo käytyä viime reissulla.
-
Täältä valikoiden. Opastus kohteisiin google-kartalla
https://www.tripadvisor.fi/Attractions-g190500-Activities-c47-Western_Norway.html (https://www.tripadvisor.fi/Attractions-g190500-Activities-c47-Western_Norway.html)

Tämä pitää kahlata läpi....
Heti kun tulee sadepäivä, niin uppoudun tuohon sivustoon. :)
-
Heinäkuun puolivälin jälkeen on lähtö kohti Geirangeria. Tarkoitus ajaa Haaparannasta - Mo i Ranaan ja sieltä tietä 17 alas Trondheimiin. Tromdheimista jotakin kautta Trollstigen ja Geiranger, matkalla varmaan Atlantintie ja Alesund. Tuon Geirangerin jälkeen ei oikein ole suunnitelmaa, että mihin suuntaan sieltä lähtisi. Pois tullaan (ehkä) Åren kautta. Ehdotuksia hyvistä kohteista, leirintäaluista ja reiteistä otetaan vastaan. Tuo Trollstigen- Geiranger on tosiaan se "pääkohde", että se käydään ainakin, muut tulee sitten fiiliksen mukaan ja reitti voi muuttua. Sekä ajosuunta.
Tarviiko Ruotsissa Camping key - kortin leirintäalueilla? Oletteko muuten pysähdelleet koirien kanssa rajalla?
Onko teitä/reittejä, joille ei kannata as.autolla lähteä?
-
Osa alueista vaatii kortin, ei kaikki, tässä eri paikkoja http://www.husvagnochcamping.se/resa/
-
Ei koirien takia tarvitse pysähtyä rajalla. Mutta passi ja rokotukset on hyvä olla voimassa ja Ruotsin läpi ajettaessa ekinokokkikäsittely kunnossa. Kai tuo 28 vrk:n käsittely on helpoin.
https://www.evira.fi/elaimet/tuonti-ja-vienti/eu-jasenmaat-norja-ja-sveitsi/koirat-kissat-ja-fretit/koirat-kissat-ja-fretit-eu-maat/ (https://www.evira.fi/elaimet/tuonti-ja-vienti/eu-jasenmaat-norja-ja-sveitsi/koirat-kissat-ja-fretit/koirat-kissat-ja-fretit-eu-maat/)
-
Oletteko muuten pysähdelleet koirien kanssa rajalla?
Eipä olla pysähdelty, jos ei ole pysäytetty. Eikä ole muulloin pysäytetty kuin keväällä Tanskasta Ruåtsiin mennessä. Eikä sekään ollut koirien takia.
Ruotsista sekä Norjaan että Suomeen mennessä ekinokokkoosilääkit ys todistettu lemmikkipassiin.

Joo eilen käytiin ensimmäiset pillerit koirille lääkärissä antamassa ja ennen reissua toiset.
-
Tuossa aikani kuluksi hahmottelin vähän millaista reittiä tuolla Norjassa saattas ajella. Meno-paluu Tornion kautta. Sanokaahan tuolla jo käyneet, että miltä osin reittiä kannattaa muuttaa? Bergenissä käyntiä mietin, mutta en tiedä onko kannattavaa. Samoin Ålesund. Kilsoja tulee väkisellä 4000, jos aikoo tuolla asti käydä.
https://lyhyt.eu/bcb
edit :Lyhensin tuon linkkihirviön.
-
Just varasin huomiseksi ylityksen Tallinnaan. Ensiksi Konseen ja loppumatka sitten fiiliksen mukaan :)
-
Mitään ei ollut suunniteltu mutta niin vaan 4 vko mennä hurahti. Saksa, Itävalta, Slovakia, Kroatia,Italia, Tšekki, Puola, Liettua, Latvia ja nyt viimeinen yö Virossa Ruunawere Hotell camping alueella.
Hyvä paikka tulla väijymään huomista lauttaa, ei tarvi Tallinnassa kököttää. Paikka hiukan keskeneräinen, mutta hyvää näyttää olevan tulossa kunhan valmiiksi saavat.
Nyt pitää poksauttaa onnistuneelle reissulle.
(https://karavaanari.org/kuvat/1469813699.jpg)
-
Tuo Ruunaweren vanha hevospostiasema on hieno Thumb
-
Niin on. Mentiin reissun viimeisenä aamuna valmiiseen aamupalapöytään, 6€/hlö. Hyvä oli. Jos tarvii yöpymistä mennessä tai tullessa niin tuo on hyvä paikka.
Käymme vastaisuudessakin.
Sauna on 20€/h.
-
Me ajoimme iltalaivalta kerran sinne. Oltiin puolenyön jälkeen siellä. Ja nyt kävimme ylöstullessa siellä kahvilla kun oli aikaa eikä huvita satamassa notkua.
-
Sain käteeni listan mahdolisista Keski- ja Etelä-Euroopan syksyn koiranäyttelyistä.
Tästä se alkaa.
-
Tänään tuli varattua liput Siljalta Helsinki - Tukholma - Helsinki väleille. Lähtö la 2.7 ja paluu su 31.7 eli tehokkaasti tulee oltua koko loma reissussa.
Tulihan tuo ero Finnlinesiin taas kerran laskettua. Meidän poppoolla 2 aikuista ja 2 lasta (6 & 7 v) ja yhdistelmällä (+12 m)
- Finnlines n. 2600 €
- Silja 682€ + silta 2x96=192€ + Rödby/Puttgarden 2x147=294€ eli yhteensä 1168 €
Eli tuolla vertailulla ero yli 1400 €. Ko. hinnoissa ei mukana safkat ja hytit edullisimmilla vaihtoehdoilla. Safkojen kanssa ja vähän paremmilla hyteillä hinnat sitten hieman enemmän.
Yksi yöpyminen tulee tietty lisäksi maksuun Ruotsin kautta ajaessa. Bensoille/autolle en laskenut mitään kun omalta kohdalta kuuluu luontaisetuihin.
Ruotsin läpi ajaminen on puuduttavaa, viimeiset kolme kesää tuo on tullut ajettua läpi :( . Toisaalta Ruotsin laivoilla lähtö- ja saapumisajat ovat erinomaiset ja laivalla aika menee heittämällä. Finnlines häviää noissa molemmissa.
Reissu on maiden osalta viime kesän uusinta eli läpiajomaiden lisäksi tiedossa on taas Saksa, Sveitsi, Italia ja Itävalta.
Saksassa menomatkan rastit ovat Heide Park ja Stuttgart.
Sveitsissä tukikohtana voisi olla esim. tämä http://www.camping-vitznau.ch/ .
Garda uusitaan viimevuotisessa paikassa, se kun tuli hätäpäissään lapsille luvattua viime kesänä. Menoa ja meininkiä ei tule varmasti uupumaan... ??? http://www.pianidiclodia.it/
Itävallassa paluumatkalla ainakin http://www.hallstatt.net/home-en-US/ ja Salzburg. Ja Saksan puolella Berchtesgarden/Königssee.
Kilsoja viamichelin antaa noin 4800 km. Ns. varapäiviä 4 kpl suunnitelmassa joita käytetään fiiliksen mukaan joko meno- tai paluumatkalla. Tavoite on nykäistä menomatkalla kahdessa päivässä tuonne Saksan huvipuistolle minkä jälkeen enemmän paikoillaan ja lyhyempiä siirtymiä ennen paluumatkan pakollisia siirtymiä.
Viime kesän reissusta on paha laittaa paremmaksi mutta yritetään :D
http://circleset.net/eurotour-2015/
Keväällä oli visiot ja suunnitelmat yllä olevan mukaiset. Miten se sitten toteutui, löytyy tuolta sivuilta alla olevan linkin kautta.
https://circleset.net/eurotour-2016/
Nyt voi sanoa että mittari Ruotsin kautta ajamisen suhteen tuli täyteen (4. kerta peräkkäin toden sanoi) ja ensi kerralla mennään jotain muuta kautta.
Ja myös kohdemaihin haetaan vaihtelua vaikka tämänkin kesän reissu onnistui erinomaisesti. Yksi varteenotettava vaihtoehto on toinen suunta Via Balticaa ja toinen suora laivayhteys Saksaan pääkohde maan ollessa esim. Kroatia.
Ensi kesään on toki aikaa ja monta muuttujaa mm. lasten koulun aloitusten suhteen. Ja mielenkiinnolla saamme seurata mihin tämä maailman meno muutoinkin kehittyy. Viime vuodesta meillä näkyvä muutokset olivat lähinnä pistokoeluonteisen rajamuodollisuudet Itävallassa ja Saksassa ja vielä astetta tarkempi Ruotsissa. Mutta olihan tuon heinäkuun aikana aika monta negatiivista uutista luettavissa.
Paljon taas nähtiin ja koettiin :)
-
Sain käteeni listan mahdollisista Keski- ja Etelä-Euroopan syksyn koiranäyttelyistä.
Tästä se alkaa.
Tilattu ACSI-alekortti kirjoineen, joissa myös Stellplatzit.
http://www.vapaa-aika.com/epages/vapaa-aika.sf/fi_FI/?ObjectID=2144424
Laivamatka varattu ja maksettu.
-
Se on hyvä olla eläkkeellä. Kyllä vaan polttelisi lähtiä. Suomessa alkaa kelit viilenemään.
Milloin on Sepolla lähtö noin suunnilleen?
-
Ei ole vielä kiirusta. 14.9.