Kirjoittanut: Alan
« : 13.08.2014 kello on 18:34 »Meitä tässä autossa kiinnostaa ilmastointi, kaasu-uuni, muunneltavuus jne Muunneltavuus siksi että reissut on erilaisia, joskus tehdään päiväreissuja jossa voi olla myös nuorisoo mukana, joskus puoliso liikkuu yksin mutta pääsääntöisesti liikutaan kahdestaan. Autolla voisin minäkin liikkua yksinJonkun vuoden päästä meillä voi olla myös lapsenlapsia. Eikö alkovi ole melkoinen ilmanvastus ja sitä kautta lisää polttoaineen kulutusta, meillä oli n 15v sitten sellainen vuokralla kun käytiin Norjassa lasten kanssa, silloin kyllä piti "rumppailla" niitä petejä, omassa vaunussa sit laitettiin kiinteät nukkumapaikat joita nyt muuteltu kun kahdestaan liikutaan. Mutta autoa ei tosiaankaan ole nähty vasta kuin kuvissa joten.... Eilen puolison kanssa tutkiskeltiin muita myytäviä autoja mutta edelleen tämä tuntuu parhaalta
Varusteita saa, mutta huonopohjaisen auton joutuu vaihtamaan kokonaan.
Nätti autohan se on, muttei kannata antaa ulkonäön hämätä. Jos talvella aikoo käyttää niin on syytä selvittää eristepaksuudet. Kannattaa myös kriittisesti tutkia, onko työn ja materiaalien laatu autossa riittävää.

Jonkun vuoden päästä meillä voi olla myös lapsenlapsia. Eikö alkovi ole melkoinen ilmanvastus ja sitä kautta lisää polttoaineen kulutusta, meillä oli n 15v sitten sellainen vuokralla kun käytiin Norjassa lasten kanssa, silloin kyllä piti "rumppailla" niitä petejä, omassa vaunussa sit laitettiin kiinteät nukkumapaikat joita nyt muuteltu kun kahdestaan liikutaan. Mutta autoa ei tosiaankaan ole nähty vasta kuin kuvissa joten.... Eilen puolison kanssa tutkiskeltiin muita myytäviä autoja mutta edelleen tämä tuntuu parhaalta

Ei kaikki halua samaa..