Lainaus
Ei antaneet rahoja takaisin, vaan "lahjakortin".
Ja menit Halpaan?

|
Lainaus Ei antaneet rahoja takaisin, vaan "lahjakortin". Ja menit Halpaan? ![]()
*****
Ja menit Halpaan? Totta kai nyrkkiä pöytään lyömällä heidän olisi ollut rahat annettava. Arvelin että antaa olla. Kun on seuraavat "vaalit" äänestän jaloillani. ![]() Viimmeksi kun kävin Tuurin kyläkaupassa ostoksilla, ostin sahoja joilla ei tehnyt mitään. mä ostin sellaset hienost soihdut ja kun kotiin päästiin oli se soitu ja varsi eriparia eli soihtu osa pyöri jossain auton ruumassa eikä tarvinut katsella soihtua eikä vieläkään tarvii sekun tarvii jotain kolvausta tai jotain mutta olen ostanut sieltä ihan kelvollistakin tavaraa en morkkaa olenkaan edellis kesännä tuotiin maitokärryt joihin isätä joutui ostamaan vaan uuden sisäkummin ja mä ne sit petsasin jotta pysyvät hyvänä ja kauniina ![]() käyttössä ovat oleet aina silloin tällöin ja vieläkin ovat ehjät olleet jo muuten sen 1,5 vuotta Nyt kuuluu vaihteeksi hyvääkin. Rouvaa on kuskattu pari viikkoa tutkimuksesta toiseen ja tänään tuli keskussairaalassa huojentava ilmoitus. Ei löytynyt mitään epäiltyä vaivaa. Saan edelleen pitää uunien lämmittäjän, kun vain kannan puut sisälle. tuollasii uutisii lukee miellellään Nyt kuuluu vaihteeksi hyvääkin. Rouvaa on kuskattu pari viikkoa tutkimuksesta toiseen ja tänään tuli keskussairaalassa huojentava ilmoitus. Ei löytynyt mitään epäiltyä vaivaa. Saan edelleen pitää uunien lämmittäjän, kun vain kannan puut sisälle.Hienoa! Itekki taas keskussairaalaan huomenna tsekkaukseen..jospa taas sais olla möllöttää, ettei mitään tehtäis..
*****
Fillari Keskinkertainen Vatsalihakset Hyvä Selkälihakset Hyvä Käsilihakset Hyvä Jalkalihakset Erinomainen (asun viidennessä kerroksessa, en käytä hissiä ) Lievästi ylipainoinen. ![]()
*****
Yst.terv.migel
*****
Mikäs sydämessä onpi? Juuri viiskymppinen ja nuoruuden voimissa! Onkos sinulla kenties ylipainoa vai mistä moinen hätä??? hypertrofinenkardio myöpatia....ei sen kummemmasta oo kyse, tuon takia olen sairaseläkkeelläkin ... Keski-Suomessa kontrolloivat tuota joka toinen vuosi, mutta kun muutin tänne Päijät-Hämeeseen niin kontrollit katkes, jos nyt aloitettais uudelleen nuo kontrollit Sorry et kysyin! T migel No ei toi oikein auennut toi hypermyöömat mut ei kait se kuolemaksi ole ja jos on niin älä vastaa! Toivottavasti saat elellä rauhassa vuosia vuosia eteenpäin! oliskohan kyseessä tuollainen homma ... http://www.sydanliitto.fi/web/karpatiat/Hypetrofinen%20kardiomyopatia ? |