Hyvin meni!
Tuossa alhaalla on kartta, jossa suorin reitti katsastukseen ja takaisin on punaisella.
Oikeasti tein tullen mennen kuvan mukaisen mutkan kauppakeskuksen P-alueen kautta ja tankkasin siellä. Jätin samalla rouvan sinne ja noudin myös pois. En jättänyt sinne.
Olen täysin vakuuttunut, että tuo 2x50 metrin ylimääräinen matka ei aiheuta rangaistusta. Eri juttu, jos olisin ajanut pidempää ja aivan eri reittiä ostoksille.
Ajelin siis katsastamattomalla autolla luvallisesti katsastukseen ja katsastetulla luvallisesti pois. Kitkarenkailla. Olisiko vedonlyönnin aika?
Hyvä, että sain palstalle vaihteluksi uutta keskustelua mahdollisesti kalliiksi tulevasta aiheesta. Tämä oli myös tarkoitukseni. Huumorini ei tällä kertaa valitettavasti purrut.