Aihe: Kuolema

Kuolema, se viimeinen ovi, ovi tuntemattomaan, ovi jonka jälkeen ei paluuta....
Kuolema, se on joillekkin odotettu vieras, joillekkin kauhistus kun on unohdettu elää...
Kuolema, se korjaa univelat luki jossain seinässä.
Kuolema, se viiemeinen laihdutuskuuri, kaikki mahtuu arkkuun....
Kuolema, se lopullinen uni......

http://www.youtube.com/watch?v=67XqIxICt0s


Rauli Badding Somerjoen "Kuihtuu kesäinen maa" on lohduttanut minua paljon läheisten kuollessa;

Kuihtuu kesäinen maa, syystuuli metsän puita taivuttaa.
Kauas lentaa, linnut jo saa, vain tuuli esiin käy, se vaikertaa.
Vaipuu, aika unien taa, ja sateen kellot, soittaa kuolemaa.
Aika uinuu on pimeää, nuo harmaat pilviet mielen vasyttää.

En voisi tätä muuten kestääkkään, mut tiedän, että sinut jalleen nään.
Kun päivä loistaa, pois talven vie, niin on, meilla kevääseen tie.

Kun viestin kesästä tuon, taas puiden puhkeavat, lehdet nuo.
Aika virtaa, niin nopeaan, sua lähden ulos vastaan kulkemaan.
En voisi taätä muuten kestääkkään, mut tiedän, etta sinut jalleen nään.

Kun paivä loistaa, pois talven vie, niin on, meilla kevääseen tie.
Niin on, meilla kevääseen tie.
Niin on, meilla kevääseen tie.

Olen retkeilijän kanssa samaa mieltä, eutanasiasta tulisi keskustella enemmän. Kuten myös kivunlievityksestä.

Se vanha tuttu moraalipeikko vaan tuppaa mukaan keskusteluihin. "Joka keskiolutpulloon tarttuu se väkiviinaan hukkuu, oksennettuaan sitä ennen hattunsa ja liivinsä" kirjoitti edesmennyt ystäväni Veikko Huovinen. Suuri humoristi ja sarkasmin taitaja näin ilmaisi ihmisen ennakkoluuloja. Hurskastelu ja pelottelu viinan tai lääkkeiden vaaroista kuuluu menneisyyteen.
Väärinkäyttöä on ollut maailman sivu, nykyaikana se on huomattavasti helpommin hallittavissa, ja ilman vaaroista hurskastelua paremmin kontrolloitavissa.

Jatkuvan ja parantumattoman kivun hoidossa joutuu itse valitsemaan kuinka paljon kipua haluaa raahata aina mukanaan. Kuunteleeko silloin itseään vain muita "asiantuntijoita" ?
Ken itse ei ole kokenut tehotonta kivunlievitystä (liian lievää lääkitystä) ei pitäisi lähteä luulottelemaan vahvemmista lääkkeistä yhtään mitään.
Jos omakohtaista kokemusta löytyy, niin voipi jotain tietääkin...

Eutanasia on oivallinen esimerkki siitä, miten muut ja muiden asenteet voivat vaikuttaa oman itsen elämään ja sen päättämisen mahdollisuuteen.
Hittojako se muille kuuluu miten täältä itsekukin haluaa lähteä. Ja itsekunkin oma asia pitäisi olla miten paljon haluaa kärsiskellä ennen viimeistä potkua pimeään.

Monissa maissa on eutanasia sallittu, samoin kannabis kivunlievittäjänä. Niissä maissa on kansan enemmistö oivaltanut yksilön tahdon merkityksen. Testamentti on tahdonilmaisu - hoitotestamentin pitää myös olla yhtälailla lailla turvattu tahdonilmaisu.
Sodan sattuessa ihminen velvoitetaan kuolemaan muiden puolesta, oman kuoleman lähestyessä ihminen velvoitetaan myös tottelemaan muiden laatimia säännöksiä. Moraalietiikan mukaan tämä kuvio on hyvin kyseenalainen.

Enemmän valistusta ja tietoa, vähemmän asenteellisuutta ja luuloja, keskustelua mediaähkyn sekaan.

Kaija tuossa kirjoitteli ylempänä sairaalan arkikäytännöstä vielä näinäpäivinäkin
Lainaus: "Mun käsittääkseni parasetamoli on kaiken lisäksi aika "kesy" lääke, johon ei jää koukkuun.
Ja kai 75-vuotiaalle voisi antaa hiukan tujumpiakin aineita? Ei ole oikein, että joutuu kärsimään kivuista."

Ken itse ei ole kokenut tehotonta kivunlievitystä (liian lievää lääkitystä) ei pitäisi lähteä luulottelemaan vahvemmista lääkkeistä yhtään mitään.
Jos omakohtaista kokemusta löytyy, niin voipi jotain tietääkin...

Menee kyllä ohi varsinaisen aiheen, mutt tässä kivunlievitysasiass a olen kyllä monen muun kanssa samaa mieltä.

Itsekkin hyvinkin ärhäkän haimatulehduksen sairastaneena ja Tyksissä pari viikkoa hoidossa olleena ihmettelin jo sillon että miksi kivunlievitys on riittämätöntä. Lähtökohtana kuitenkin olin rv 38 raskaana ja ennen kun minua voitiin edes hoitaa piti käynnistää synnytys. Olin valmiiksi valvonut jo kaksi vuorokautta (pystyssä on vaikea nukkua ja vaakatasossa ei saanut edes hengitettyä) ja kipu oli aika sietämätön. Synnytys oli pikkujuttu jonka hoidin "siinä sivussa" ihan luomuna. Sen jälkeen olisi kipua voitu hoitaa paremmin, vaan ei seuraavanakaan yönä vielä tarvinnut nukkua kun ei makuuasennossa pystynyt olemaan ja aina kipulääkettä pyytäessäni muistettiin varottaa miten tämä on niin koukuttavaa. Seuraavana päivänä sain vihdoin kipupumpun, jonka turvin pääsis jo makuuasentoon herätäkseni yöllä 15 minuutin välein painamaan napista lisää lääkettä. Pumppu oli muutaman päivän, jonka jälkeen jo suositeltiin sen jättämistä jotten vain jäisi lääkekoukkuun.

Olisin todella kaivannut että oisin saanut kunnon lääkkeet heti synnytyksen jälkeen, jollon olisi jäänyt voimia muuhunkin kuin tuskaisen olon sietämiseen. En tiedä miten nopeasti tälläinen lääkkeitä hyvin vähän käyttänyt keski-ikäinen nainen yleensä koukuttuu esim tuohon saamaani OXYNORMiin? Ei ehkä vielä sen viikon aikana mitä sitä sain? No tällä kertaa selvisin hengissä, vaikka oisi voinut käydä toisinkin. Ja toivottavasti ei toista kertaa tule.