Aihe: Kuolema

Jännä juttu tuo kirjoitukseni !  Herätti mielenkiintoista keskustelua ja esiintoi hyviä kommentteja, poiki jopa uuden aiheen, eutanaasian.

No, omapa vikani on, en osaa selkeästi viestittää sanomaani eikä näinollen kukaan "osannut" lukea viestintääni !

 

Passiivinen eutanasiahan on jo käytössä, mutta aika paljon on vaadittu että henkilön, jonka kutsumus ja koulutus tähtää elämän säilyttämiseen, pitäisi lähteä aktiivisesti surmaamaan potilaita. Kovia päätöksiä yksille harteille.

Juuri muutama viikko sitten asiasta nuoren lääkäriplantun kanssa puhuttiin. Hän sanoi että täytynee suuntautua erikoistumisessa siten ettei joudu noita päätöksiä tekemään. Eikä taustalla ole mitään uskonnollista vakaumusta, lääkärin etiikka ainoastaan. 

Ps. anteeksi Wine, minäkin vaan jatkoin tämän konkreettisen asian pohdintaa.

Ei kahta ilman kolmatta . . .

Pari vuotta sitten meni tuosta muutaman kilometrin päästä kolme ihmistä viikon aikana rajan taakse kolmensadanmetrin säteeltä, nyt se toistui, kolmensadanmetrin säteeltä lähti kolme ihmistä viikon sisällä rajantaakse, ihmeellistä mutta totta. . .

Se on noissa kuolemishommissa toki hoidettavana se varsinainen hengenheitto ja toki se on kova pala ainakin itselle. Vaan kovin pala muille on yleensä se parin paperiarkin mittainen taideteos, jolla saadaan jäljelle (vai jälkeen-) jääneet jakamaan jo mielessä kertaalleen jaettu omaisuus uudelleen. Samassa jaossa jaetaan yleensä ihmissuhteetkin uusiksi. Niin kovin harva malttaa olla keinuttamatta venettä näissä testamenttisotkuiss a. Siksipä on hyvä, jos joskus on päässyt lukemaan sellaisen hyvän.

Itse olen arvellut hoitaa sen kirjoitushomman siten, että yritän jättää laskupuuhat ja kahvilusikoiden kahtiasahuut olemattomiin ja tarjota oikeaksi perinnöksi jotakin siitä mahdollisesta viisaudesta, jota olen matkani varrelta saanut itseeni tartutettua. Yhtälöksi saa piisata x per kax.

Ja jos ne nulikat eivät selviä edes noin vähäisestä laskutoimituksesta sovussa, tulen takaisin ja annan niille niiden elämän ensimmäiset selkäsaunat 

Valitettavasti vaan on tosiasia, että Suomi on ja on aina ollut kivunhoidossa aivan mutasarjan maa.
Tätä asiaa olen seuraillut lehtikirjoituksista vuodesta 1990, jolloin isäni kuoli hirvittäviin syöpäkipuihin.
Sittemmin itselle iski välilevykuluman takia varsin kivulias iskias. Viikkokausia kesti, ja sain sairaalasta buranaa, vaikka sinne hädintuskin konkkaamaan pääsin.
Nuoret lääkärit vaan sanoivat, ettei meillä osastollakaan enempiä anniskella.
Samaisen sairaalan ylilääkärin privaattivastaanoto lla sitten kuitenkin sain vahvempaa lääkitystä.
Miksi näin ? - Nuoret lääkärit saavat kipulääkekoulutukse nsa juuri näiltä ylipatuilta, jotka sitten omilla hinnakkailla vastaanotoillaan vasta kirjoittavat tehoavaa kivunlievitystä.
Panee miettimään, kun kusikäynti ottaa 15 minuuttia ja ryömintämatkaa on 3 metriä sivu...

Onhan eutanasia monissa maissa hyväksytty - potilaan sitä selkeästi tahtoessa. Hollanti hyvä esimerkki. Siellä myös käytetään paljon kannabista kivunlievitykseen.

Suomi on auttamaton takapajula, mietitään ja kysellään kansalaisten mielipiteitä keskioluen siirtämisestä takaisin alkoon, kun useimpien mielestä muut juovat sitä ihan liikaa. S-tanah-nah.

Sitten jos tarvitsee tehokasta kivunlievitystä, niin eikun Hollantiin, siellä hommat osataan, ja kuollakin saa suht helposti, jos ite tahtoo.

Hoitotestamentti lienee se ainoa oikea, ja vaikka juristin laatimana sen pitäisi riittää muuallakin kuin Terhokodissa, missä kuolevan ei tarvitse kärsiä kivuista, tietämättömyydestä, eikä yksisilmäisestä asenteellisuudesta.

Vähän jo sivuaa aiheesta, mutta itsellä on vähän toisenlaiset kokemukset kivunlievityksestä. Parhaimmillaan huuto ja valitus on vaihtunut nauruun, kun morfiini heittää tunnon pois ja maailman nurinpäin, tai adrenaliini on palauttanut olotilan elävien kirjoihin verenhukan jälkeen. Sairaalahoitojen jälkeen on poikkeuksetta riittänyt perinteisemmät kolmiolääkkeet ja niitä on määrätty riittävän pitkäksi aikaa. Se kipu, mitä on jäänyt, on ihan tervettä. Morfiineissa ei edes tunne olevansa sairas, sitä juoksis vaikka ilman reisiluita.

Mutta on totta, että aina kivunlievitys ei ole kohdillaan, varsinkaan vanhusten kohdalla. Kohdellaankohan näissä nuoria suopeammin?

Mutta on totta, että aina kivunlievitys ei ole kohdillaan, varsinkaan vanhusten kohdalla. Kohdellaankohan näissä nuoria suopeammin?

Lääkäreiden linjaukset kivunlievitykseen ei kulje mielestäni niinkään potilaan iän, kuin potilaiden sairauden/vamman/elämäntilanteen mukaan. Eli jos potilas on pitkäaikaishoidossa osastolla, palvelutalossa yms. osa lääkäreistä pyrkii välttämään vahvempia ja koukuttavampia opiaatteja. Mutta kun potilas joutuu esim. kirurgiseen toimenpiteeseen niin potilas saa nykyään kyllä automaattisesti muutamaksi päiväksi sellaiset morfiinin johdannaiset ettei kyllä kipua tarvitse kärsiä.

Mutta kuten sanottu kivun hoidon suunta on ollut selvästi parempaan ja alkaa kohta varmasti olla keskimäärin ideaalilla tasolla. Siihen että potilas sanelee kipulääkityksensä ei tarvitse koskaan päästäkkään ja onhan se maltillisella kivulla myös terapeuttinen ja kuntoutusta ohjaava vaikutus, jota harvemmin maallikko osaa ottaa huomioon.

Se on noissa kuolemishommissa toki hoidettavana se varsinainen hengenheitto ja toki se on kova pala ainakin itselle. Vaan kovin pala muille on yleensä se parin paperiarkin mittainen taideteos, jolla saadaan jäljelle (vai jälkeen-) jääneet jakamaan jo mielessä kertaalleen jaettu omaisuus uudelleen. Samassa jaossa jaetaan yleensä ihmissuhteetkin uusiksi. Niin kovin harva malttaa olla keinuttamatta venettä näissä testamenttisotkuiss a. Siksipä on hyvä, jos joskus on päässyt lukemaan sellaisen hyvän.

Itse olen arvellut hoitaa sen kirjoitushomman siten, että yritän jättää laskupuuhat ja kahvilusikoiden kahtiasahuut olemattomiin ja tarjota oikeaksi perinnöksi jotakin siitä mahdollisesta viisaudesta, jota olen matkani varrelta saanut itseeni tartutettua. Yhtälöksi saa piisata x per kax.

Ja jos ne nulikat eivät selviä edes noin vähäisestä laskutoimituksesta sovussa, tulen takaisin ja annan niille niiden elämän ensimmäiset selkäsaunat 

Mulli osasi lukea tekstiäni !

Sitä ei kannata toivoa ja odottaa mutta harmillista on, että sen joutuu kuitenkin jokainen meistä kohtaamaan joskus tulevaisuudessa.

Mulli osasi lukea tekstiäni ! 

Olikohan tuo sattumaa vai oliko hänelläkin viimeaikaista kokemusta (reilusta) "perinnöstä"

Aloituksessa oli selkeä ja hieno kuvaus vainajan jättämästä muutoksesta. Ehkä monikaan ei halua kertoa tarkemmin "perinnöstään" ja suvustaan.

Jännä juttu tuo kirjoitukseni !  Herätti mielenkiintoista keskustelua ja esiintoi hyviä kommentteja, poiki jopa uuden aiheen, eutanaasian.
No, omapa vikani on, en osaa selkeästi viestittää sanomaani eikä näinollen kukaan "osannut" lukea viestintääni ! 

Kirjoitukset menivät otsikon mukaisesti kuolemaan ja edelleen eutanasiaan.

Siitä onkin aihetta keskustella ja saada muutosta näin eläkeläisen. Ennenkuin tulee kiire. Eutanasia oman käden kautta eli itsemurha on ilmeisesti vieläkin tabu.

Tuntuu vähän kyyniseltä jos otsikko "Kuolema" ohjaa ensimmäisenä ajatukset perinnöjakoon. Voihan se niinkin tietysti mennä... joskus joillakin.

Osanotot suruusi.

Kiitos!

Tuosta kivunlievityksestä: reilut kolme viikkoa sitten isä valitti, kun ei saanut kipujen takia nukuttua. Yöhoitajalla ei siis ollut valtuuksia antaa ylimääräistä parasetamolia aamuyöstä, vaikka toisella oli kipuja. Kuulostaa aika kauhealta. 
Mun käsittääkseni parasetamoli on kaiken lisäksi aika "kesy" lääke, johon ei jää koukkuun.
Ja kai 75-vuotiaalle voisi antaa hiukan tujumpiakin aineita? Ei ole oikein, että joutuu kärsimään kivuista.

Tuntuu vähän kyyniseltä jos otsikko "Kuolema" ohjaa ensimmäisenä ajatukset perinnöjakoon. Voihan se niinkin tietysti mennä... joskus joillakin.

Kun vastasin tuohon aloitukseen, vastasin toki aiheeseen enkä ruvennut pohdiskelemaan alusta pitäen sitä, mikä ensiksi tulisi mieleeni kuolemasta puhuessa. Aloitus nyt vain käsitteli minun vaatimattoman ymmärrykseni mukaan juurinkin niitä asioita, joista itsekin rupattelin. Aloittaja tuntui olevan samaa mieltä.

Kun muutamia vuosia sitten pohdiskelin kuolemaa toisenlaiselta kantilta, tulin värkänneeksi aiheesta laulun. Se menee näin:

Älä tule yö
 
(A1)
Se sanoi
korjaa minut isi
ne ei sairaalassa osaa
niinkuin korjasit sen leikkiauton
kauko-ohjattavan, jota rakastan
 Mä en
haluu enää lääkäreitä
neuloja ja pillereitä
se pelottaa, ne ei sano enää sanaakaan
ne katsoo toisiaan
 
(A2)
Mä
syliin nostin sen ja sanoin
kuolema on niinkuin pääsis
pitkän päivän jälkeen kotiin
oman peiton alle nukkumaan
 Kuolemassa sä nät unta
niin mä silloin valehtelin
keijuista ja enkeleitä
pörröisistä tiikereistä
jotka halaa vaan
 
(B)
Ja kun isä hutaa yössä
etsii voimaa vihastansa
haastaa sotaan jumalansa
taivas hiljaa on, se huutaa
älä tule yö, älä tule yö
mutta kello käy, aika kuluu
...
yö tuli
 
(soolot)
 
(A3)
Hautajasten jälkeen sydän
miljoonina palasina
äiti tekee kahta työtä
isä...
soittaa kitaraa
 
(acu)
viime yönä mä näin unta
se tanssi kanssa enkeleiden
pörröisien tiikereiden

Kuten näette,asiasta voidaan keskustella monenlaisilla eri sävyillä. Koittakaa sietää pelimannien salakieli. Sointumerkit jaksoin poistaa.

Ja JOS tämänkin humpan pariskunta olisi ollut kumpikin blondeja, henkilöt eivät olisi nyt noin murheissaan. Naarasblondi tosin voitelisi meikkivoidetta napaansa kiertävään mustelmarenkaaseen ja mies katsoisi kohti taivasta kulmakarvat pohdinnasta syvässä kurtussa ja anoisi maailmankaikkeudelt a voimia aivotyöhön, jotta jotenkin omituisesti pielessä olevan tuntuinen rakkauden toimitus saataisiin hiottua mallilleen.

Mulli, laulusi sanat olivat koskettavat mutta kauniitkin.

"Kuten näette,asiasta voidaan keskustella monenlaisilla eri sävyillä"

Niin voidaan. Eikä kommenttini ollut oikeastaan tarkoitettu niinkään sulle. Enemmän ehkä ystävälleni Winelle, joka ihmetteli keskustelun suuntaa. Hänen taas tiedän kirjoittavan tekstiä, joka vaatii toisinaan tulkintaa tai taustojen tietämistä. Senkin, onneksi, tiedän ettei hän tästäkään pahastu.

Laulun sanat ovat koskettavat ja kauniit.

Kaijalle lämmin osanotto myös minulta.