Kirjoittaja
Aihe: Monellako on mopo (Luettu 20790 kertaa)
« Vastaus #106 : 7.04.2016 kello on 11:08 »
Ensimmäinen moponi.
(Kuva piiloitettu, klikkaa tätä niin näet kuvan.)
Tämmönen Tunturi oli meikäläisen eka kunnollinen mopo. Kaikenlaisia romuja olin rassannut jo monta vuotta. Tunturin sain käytettynä, niin kuin rahvaan muksulle kuuluukin. Olin neljätoista kun Tunturin sain. 
« Vastaus #107 : 7.04.2016 kello on 19:20 »
Itse kun ammatikseni tuolla tienpäällä kulutan housunpersusta, niin eipä sinne ole juuri vastenmielisempää kapinetta ilmaantunut, kuin mopoauto. Raskas liikenne kiroaa niitä vielä enemmän. Tukkivat valtatietkin, kun ei rekalla pääse ohi, eivätkä ikinä anna tilaa. Joskus ajavat niillä latkana ihan tahallaankin tietä tukkimassa. Itsekin olen ollut 3-tiellä 10km letkan jatkona, kun Parkanon teinit keksivät vähän "käyttää oikeuksiaan". Onneksi poliisi otti ne sentään sivuun. Ja vaarallisiahan ne on. Antavat käyttäjälleen väärää turvallisuuden tunnetta umpirakenteella ja turvavöillä. Tässä on kuvaa pykälää isomman L7e-luokan koppimopojen kolaritesteistä. Käytännössä ovat samoja laitteita, kuin L6e-luokan nelipyörät, eli tutummin mopoautot. http://www.autoliitto.fi/?x20043=9263102
« Vastaus #108 : 7.04.2016 kello on 19:37 »
« Vastaus #109 : 7.04.2016 kello on 19:43 »
Voi itku. Onneks mun lapset on jo aikuisia.
« Vastaus #110 : 7.04.2016 kello on 19:59 »
Itse kun ammatikseni tuolla tienpäällä kulutan housunpersusta, niin eipä sinne ole juuri vastenmielisempää kapinetta ilmaantunut, kuin mopoauto. Raskas liikenne kiroaa niitä vielä enemmän. Tukkivat valtatietkin, kun ei rekalla pääse ohi, eivätkä ikinä anna tilaa. Joskus ajavat niillä latkana ihan tahallaankin tietä tukkimassa. Itsekin olen ollut 3-tiellä 10km letkan jatkona, kun Parkanon teinit keksivät vähän "käyttää oikeuksiaan". Onneksi poliisi otti ne sentään sivuun.
Ja vaarallisiahan ne on. Antavat käyttäjälleen väärää turvallisuuden tunnetta umpirakenteella ja turvavöillä. Tässä on kuvaa pykälää isomman L7e-luokan koppimopojen kolaritesteistä. Käytännössä ovat samoja laitteita, kuin L6e-luokan nelipyörät, eli tutummin mopoautot. http://www.autoliitto.fi/?x20043=9263102Totta kirjoitat. Aikaan jolloin noita mopoautoja alkoi ilmestyä maanteille ajoin autolla ja havaitsin kauempana auton ajavan edellä. Nopeutta oli ehkä enemmän kuin "lääkäri" määräsi. Sen kummemmin asiaan kiinnittämättä en tajunnut että kyseessä on hitaasti etenevä mopoauto koska muoto oli / on kuin pikkuautolla, olettaen luonnollisesti sen olevan kuten normaalisti, henkilöauto. Onneksi ei ollut vastaantulijaa kun väistin ja ohitin mopoauton. Ainahan tiedostaa jos kyseessä on traktori, mopo, leikkuupuimuri, tms, joka liikkuu hitaasti ja osaa sen myötä suhtautua tilanteeseen. Noihin aikoihin ei tainnut olla mopoautoissa edes varoituskolmiota takana varoittamassa hitaasti liikkuvasta kulkuneuvosta.? Joku varmaan tietää paremmin.
« Vastaus #111 : 7.04.2016 kello on 20:15 »
Noihin aikoihin ei tainnut olla mopoautoissa edes varoituskolmiota takana varoittamassa hitaasti liikkuvasta kulkuneuvosta.? Joku varmaan tietää paremmin.
Ei ollut ei.... Tein aikoinani kyselyn Trafille (AKE) hitaan ajoneuvon tunnuksen tarpeellisuudesta. Vastauksena tuli, että sen kiinnittäminen mopoautoon on kielletty.
« Vastaus #112 : 7.04.2016 kello on 20:16 »
No tuolla etelämmässä on kyllä varoituskolmioita noissa
« Vastaus #113 : 7.04.2016 kello on 20:41 »
Eihän se mauto tienpäällä yhtään häiritsevämpi voi olla kuin traktorikaan - pienempikin vielä. Mitä tulee tuohon marssitempaukseen; pipipäitä löytyy joka ajoneuvoluokasta, teinit ehkä provosoituu hyvin herkästi  Tuo EuroNCAP kipputesti on sikäli aika haastava, kun se tehdään yli ajoneuvon rakenteellisella nopeudella; 50km/h. Eihän täällä noilla tuota vauhtia saa edes ajaa. Laitetaan kuorma-auton vastaavaan törmäystestiin, mutta nostetaan nopeus 100km/h - rupea ruttua ja raatoja syntymään. Tai hlöautolla 180km/h betoniseinään  Mautossa siis toisia puistattaa nopeus, ja/tai toisia kevyt rakenne - vaan molemmat ominaisuudet meidän viskaalit ovat valinneet..
« Vastaus #114 : 7.04.2016 kello on 20:43 »
No tuolla etelämmässä on kyllä varoituskolmioita noissa
Nykyään se on pakollinen. Toki teinit sen koittaa sit piilottaa ja häivyttää mahdollisimman hyvin.
« Vastaus #115 : 7.04.2016 kello on 20:49 »
Ei ollut ei....
Tein aikoinani kyselyn Trafille (AKE) hitaan ajoneuvon tunnuksen tarpeellisuudesta. Vastauksena tuli, että sen kiinnittäminen mopoautoon on kielletty.
Just. Siinä on taas Trafi'n pääjohtaja kuitannut optioita alamaisten kustannuksella, kuten VR:n pää-, ja apulaisjohtajat ja samaan koalitioon kuuluvat, rahvaan verorahoista. 
« Vastaus #116 : 7.04.2016 kello on 20:50 »
Tuo EuroNCAP kipputesti on sikäli aika haastava, kun se tehdään yli ajoneuvon rakenteellisella nopeudella; 50km/h. Eihän täällä noilla tuota vauhtia saa edes ajaa.
Juuri näin.... Olisi pitänyt tehdä 45 Km/h testit niin olisi hyvin varmasti pärjännyt pienelle henkilöautolle. Aika usein kyllä näkee liikenteessä mopoautoja, jotka kulkevat lähemmäksi 60, kuin 50 nopeutta. Helppo seurata kun ajaa kalibroidulla mittarilla varustetulla autolla takana.
« Vastaus #117 : 7.04.2016 kello on 20:57 »
88k5:n kanssa samoilla linjoilla. Mauto ei ole se mikä on viallinen vaan teinit. Ja tuossa videossa hyvinkinkorostuu se vanha sananlaskus joukosta. Youtube on täynnä myös videoita viritetyistä mopoista. Eipä niissäkään järki päätä pakota.
Tällä hetkellä ainakin asumme kaupungissa ja lähtökohtaisesti jos lapset nyt olisivat teinejä mauto tulisi käyttöön varmasti pääasiassa taajama-ajoon.
Itsekin joskus töistä tullessa jouduin ruuhkaan Tampereen moottoritiellä. Klaukkalan risteyksen kohdalla minulle selvisi että piiiiiitkän letkan oli saanut aikaiseksi motarille lähtenyt mautoilija. Ja tämä sankari vielä tosiaan painoi juuri kun minun vuoroni tuli ohittaa ohi Klaukkalan risteyksestä, eli aikoi ainakin Nurmijärven risteykseen ajella. Kyllähän tuosta muutamakymmenen kilometriä jo tulee motari-ajoa. Toivottavasti joku muu valveutunut kansalainen soitti sinivuokot antamaan pojalle opastusta. Itse tosin en silloin tehnyt tätä kansalaisvelvollisu utta.
Hengenvaarallistaha n tuo tuolla toki on. Mutta samaa se olisi Suzuki PV:lläkin.
« Vastaus #118 : 7.04.2016 kello on 21:10 »
Tuo EuroNCAP kipputesti on sikäli aika haastava, kun se tehdään yli ajoneuvon rakenteellisella nopeudella; 50km/h.
Ettei vaan tuolla muualla ajella viittäkymppiä?
« Vastaus #119 : 7.04.2016 kello on 21:26 »
Eihän se mauto tienpäällä yhtään häiritsevämpi voi olla kuin traktorikaan - pienempikin vielä. Mitä tulee tuohon marssitempaukseen; pipipäitä löytyy joka ajoneuvoluokasta, teinit ehkä provosoituu hyvin herkästi 
Tuo EuroNCAP kipputesti on sikäli aika haastava, kun se tehdään yli ajoneuvon rakenteellisella nopeudella; 50km/h. Eihän täällä noilla tuota vauhtia saa edes ajaa. Laitetaan kuorma-auton vastaavaan törmäystestiin, mutta nostetaan nopeus 100km/h - rupea ruttua ja raatoja syntymään. Tai hlöautolla 180km/h betoniseinään 
Mautossa siis toisia puistattaa nopeus, ja/tai toisia kevyt rakenne - vaan molemmat ominaisuudet meidän viskaalit ovat valinneet..
Käyppä vaikka eu.eu sivuilta katsomassa mitä k-auton hytin pitää kestää. Jos mopo-autoilla olisi suhteessa yhtä kovat vaatimukset ei ympäri ajossa kuolisi yhtää. K-autolla on hytin suhteen kovimmat vaatimukset, sitten tulee l-auto ja kaukans takana h-auto. Ja m-autolla ei käytännössä mitään vaatimusta vaan 50 km/ törmäys johonkin tarkoittaa kuolemaa.
|