|
Totta tuokin. Voi sen globaalistikin ajatella, kaikki merkit ei välttämättä ole Suomessa yleisiä, mutta esimerkiksi Saksasta niihin löytyy osia helposti. Ja useat osathan ovat sellaisten alihankkijoiden tekemiä, jotka tekevät osia moniin jos ei lähes kaikkiin merkkeihin. kaikki merkit ei välttämättä ole Suomessa yleisiä, mutta esimerkiksi Saksasta niihin löytyy osia helposti. Tarkoitin lähinnä sitä että matkailuautorintama lla on paljon merkkejä joita ei ole kovin kauaa valmistettu ja tuskinpa siellä Saksassakaan kuten muuallakaan Euroopassa ostajat ovat kovin innokkaita ostamaan harvinaisia merkkejä ja jos sellaisen ostaa se voinee myös kovin nopeasti hävitäkkin markkinoilta ja siinä tilanteessa osien hankkiminen voi olla työlästä. Pitkään valmistettu merkki antaa edes hiukan luottamusta siihen että se myös säilyy markkinoilla. Itse olen puoli-integroidun kannalla. Kokemusta on kahdesta alkovista ja nyt on kolmas puoli-integroitu pihalla odottamassa kärsimättömänä liikkeelle lähtöä. Integroidusta ei ole käyttökokemusta, mutta ihmettelen, miksi sen ohjaamon pitää olla niin avara. Eikö vähempi tila riittäisi? Tarkoitin lähinnä sitä että matkailuautorintama lla on paljon merkkejä joita ei ole kovin kauaa valmistettu ja tuskinpa siellä Saksassakaan kuten muuallakaan Euroopassa ostajat ovat kovin innokkaita ostamaan harvinaisia merkkejä ja jos sellaisen ostaa se voinee myös kovin nopeasti hävitäkkin markkinoilta ja siinä tilanteessa osien hankkiminen voi olla työlästä. Ei tästä eri mieltä olla. Harvinainen merkki todennäköisesti on ongelma, mutta Euroopan tasolla harvinainen. Joitain Teccejä tai Fendtejä on Suomessa vähän, mutta esimerkiksi Saksassa kohtalaisesti, tuskin heti loppuu osat. Sama koskee nykyään Knausia ja Tabbertiakin, joita ei Suomessa juuri myydä. Suomessa tuo asia onkin sisäistetty melko hyvin, markkinat ovat aika pienilukuisen merkkijoukon hallinnassa. Ei Hymerkään eniten myyty ole, mutta varaosien saannista tuskin tarvii olla huolissaan. ___________________ Integroidun kohdalla arvostaisin ohjaamon kunnollista lämpöeristystä, eikä se avaruus ja leveä etupetikään haitaksi olisi. Jos maailma ei mullistu, niin sellainen meillä on sitten, kun lapset ei enää kulje mukana. Eli 12-15 vuoden kuluttua... elleivät sopeudu siihen mennessä nukkumaan samassa pedissä. ![]() Integroidusta ei ole käyttökokemusta, mutta ihmettelen, miksi sen ohjaamon pitää olla niin avara. Ja jos miettii uusia autoja niin nykyään täysintegroidun hyödyt on tuotu jo puoli-integroituihinkin, eli se ohjaamon päällä oleva sänky löytyy myös jo siitäkin. Istuimetkin ovat tasan samalla kohtaa täysintegroidussa kuin puoli-integroidussakin, eli sitä leveyttä ei ole vänkäriin sen enempää ja se kojelauta näyttää minusta hassulta kun siitä näkee todellisuudessa sen alkuperäisen pakettiauton ohjaamon leveyden. Sori aloittajalle ja palstalaisille, nyt tämä ketju meinaa mennä osaltani taas sivuraiteelle. ![]() Ei se oikeastaan mene, hyvää tietoa ja pohdintaa tää on kaikki. Ittekin osittain siteeraan viisaampia, niinkuin Höpöttäjää tuon integroidun lämpimyyden osalta. Siksikin, kun en itte noita ominaisuuksia tarvitse, ainakaan toistaiseksi, kun auto ei ole talvikäytössä. Sekin voi vielä muuttua, mutta alkoviauto vaatii laadukkaan ja topatun kokopeiton nokalle, että sisällä olisi mukavaa. Näissä hommissa on aina vaihtoehtona hankkia toinen väline talvea ja/tai kulkemattomuutta varten. Talvilämmin isohko vaunu esimerkiksi olisi meille optimi, ja on yhä harkinnassa. Sitten joskus, kun on enempi aikaa. Jollain taas voi olla retkeilyauto reissuille. tääläisen naisen näkökulmasta meillä ollut muutama tupa-auto ja vaunu niin jotain tiedän tai en kylläkään silloin tiennyt kun tuohon meitin matkabiiliin silmäni iskin ja rakastuin suin päin no tuossa on kaik ne mitä tarvitaan ja vielä ,kun se on isännän työmatka auto niin lienee ihan paselli vaikka siittä puuttuu 1. L -keittiö 2. erillisvuoteet nämä lisät vain oma haaveni nyt tällä kertaa ![]() tässä meitin transitis on wepasto joka lämmittää mökin pakkasella kuin pakkasella talvella piti pitää -30 c ovea auki ,kun tuli niin kuuma tuos tupacarssis vaikka lämmitys oli vain puolessa välissä jot tuolla webastolla kyllä tarkenee pikemminkin siellä on aina liian kuuma minulla ainaskin enkä tarviis itse mitään lämppärii vaan kyllä tuo ukkokultakin siellä tarkenee pienemmälläkn lämmitys teholla ![]() itse tykkään tuosta wepastosta ei tarvii rahdata useita kaasupulloja mukana ja ainakin silloin ennen vanhaan siihen hyvään vaunu aikaan loppui se kaasu ,just ku oltiin hyvässä unessa ja tietty pakkasella mitä kovemmalla sen vrmemmin se loppui kait niihin saa joitakin automaattejakin mutta meillä sitä virkaa toimitti kultsi ![]() jos haluat tuost tupa-autosta parempaa tietoa niin kysele pois mä laitan tietoa ,kunhan tenttaan tuolta viisammalta niistä sitten ![]()
*****
Ei liene kokemusta 2000-luvun C-sarjalaisesta, jonka teho on 6kW. Ja joka on hiljainen kun varsinainen lämmitysvaihe on ohi. On väärin puhua pelkästään Trumasta. Niitä on kokonainen laiteperhe. On ässää, ceetä ja combia. Ja kaikkia taitaa olla eri tehoisia. (Combi lienee poikkeus). Ja osaan on saatavissa sähkövastus. On kuitenkin mönnettävä, että vastuksella ei saada kuin keväästä syksyyn riittävästi lämpöä. Muulloin kaasu avuksi. Lisäksi kun näitä palstoja seuraa, niin Trumat taitavat olla vikakyselyjen suhteen häntäpäässä. Kyllä Trumillakin toimeen tulee. Talvellakin. Ainakin parhailla. Kuitenkin epäillään toisen lämmitysmuodon toimivuutta pakkasilla vaikka tehoa on saman verran. Vesseli tuo jatkuvasti moitteet Tr(a)umaa kohtaan. Oliskohan nähnyt vain jotain -80 luvun lämppäreitä? Viimeisin kokemukseni on vuodelta 2002, jolloin vaihdoin Aldeen. Eli ei ollut aivan antiikkitavaraa. Edit: lainaus korjattu, admin Jotakin olen myös kuullut uudemmista, siis ongelmista laatikossa/kytkimessä, onko täysin huhupuhetta en tiedä. Joku ehkä osaa tarkentaa tai osoittaa vääräksi. Jotakin olen myös kuullut uudemmista, siis ongelmista laatikossa/kytkimessä, onko täysin huhupuhetta en tiedä. Mulle Fiat-asentaja sanoi että tämän nykyisen, eli -07 ja tuoreempien Fiatien ongelma on edelleen vaihdelaatikossa, pienemmässä mittakaavassa tosin mutta silti.... Ja jos antaa kierrosten laskeutua alle 2000, eli ei kestä vedättämistä suuremmilla vaihteilla ja vuokra-autoissa on ohjaamossa tarra jossa kielletään vedättäminen 5.- ja 6. vaihteilla alle sen. Ja se peruutusvaihde, se on liian pitkä edelleen, ikäänkuin välitykseltään olisi 1.- ja 2.-vaihteen välimaastossa joten ihmeelliset on välitykset. |