|
Kyllä nuo kannattaa tarkistaa ja tarpeen mukaan säätää. Paljoa ei tarvitse pielessä olla, että tuo maksaa itsensä.
*****
En tiedä kuinka kauan kulmat olivat olleet poskellaan. Mutta kaksi vuotta sitten kun auto ostin, niin jotain oli vinksallaan. Ei niin paljoa, että olisin sen ymmärtänyt. Ei ohjaus puoltanut, etupää oli vain hiukan levoton. Ja renkaat epätasaisesti kuluneet. Mutta korjauksen jälkeen huomattavasti parempi. Enkä tiedä, oliko ollut uudesta saakka. On voinut olla, sillä autossa oli muutakin vikaa, jonka katson johtuvan asiantuntemattomuud esta. Vaikka joku saattaa älähtääkin, niin kerron, että auto oli ollut naisen hoidossa. Kokemuksen perusteella sanoisin ettei ole ollut kuin muutama auto jossa ei olisi ollut tarvetta säädölle. Mukana on myös uusia, vielä asiakkaalle luovuttamattomia autoja. Arvio siitä miksi uudetkaan autot eivät ole aina täysin ohjearvoissa saattaa johtua siitä että valmistuksen yhteydessä ohjauksen komponentit ovat eräänlaisessa "jigissä" jossa pyöränkulmat ovat kohdallaan mutta kun autolla ajetaan hieman (mieluummin vaikka 10tkm) jolloin kaikki kumipuslat ym. ovat "hakeneet paikkansa" niin pyöränkulmien suuntaus tuossa vaiheessa vastaa pysyvämmän tuloksen. Osaatko ammattimiehenä (tai miksei joku muukin) sanoa, onko ne samat kulmat oikeat tuohon mun autoon kuin mitkä perustransussa on? Tiedän nyt suunnilleen, mitä kulmia ne säädettävät on, mutta syvempi ymmärrys aiheesta puuttuu. Pystykulma säädetään pienelle kulmalle, yläpinta hiukan sisempänä kuin alapinta. Mutkissa pito on silloin parempi kun täysin pystyssä olevassa renkaassa. Taakse yleensä kulmat lähelle nollaa. Lyhkäisyydessään. Olisikohan niin, että kulmat, jotka alustaan säädetään oikein, saattaa muuttua, kun tuo asunto-osa lyödään päälle. Mutta hyvään tulokseen päästään, kun laitetaan kulmat alustan alkuperäisiin säätöihin. Onhan auto mitattaessa kuitenkin renkaat maassa, ja toista tonnia lisää massaa ei kai voi olla muuttamatta kulmia? Siis ihan mutuosastoa tuo äskeinen, kommentteja toivotaan. Ja nuo kannattaa todellakin pitää oikeina. Itselleni tulee kesäksi alle renkaat jotka olivat siinä kun sen ostin syksyllä 2009 ja niissä on vielä pintaa reilusti. Vähintään yhden kesän niillä ajaa vielä ja meidän aikana ne on pyörinyt alla noin 55.000km. Edellinen omistaja oli ne tietääkseni vaihtanut juuri ennen kuin myi auton. Renkaat on mun mielestä tasaisesti kuluneet, mutta ajokäytöksestä samoja havaintoja kuin Sepolla yllä. Tempaisin motarilla perjantaina pikkuisen reippaampaa vauhtia ja vaati puuskaisessa sivutuulessa melko aktiivista ajamista, pari kertaa tempaisi tuulen ja urien myötävaikuttamana aika ilkeästi sivuun. Ja autolla tosiaan ajettu huimat 21 tkm. Hyvää tietoa. Kyllä sivupuuskatuulet ottaa jo pienempäänkin autoon saati sitten asuntoautoon jossa kuitekin tuulipintaa aikapaljon, samoin välttämättä entiset ajourat ei käy asuntoauton raidevälille joten sekin voi vaikuttaa vähän ajettavuuteen. |