Kirjoittaja
Aihe: Ampiaisia sisällä helmikuussa (Luettu 2818 kertaa)
« Vastaus #1 : 4.02.2012 kello on 13:58 »
Ja eikös ampiaiset kuole kaikki syksyllä ja henkiin jää vain kuningatar.
Kysymyksessä on kuningatar. Ne ovat talvella hieman laihoja ja muistuttavat työläisampiaista. Työläiset ovat syksyn tullen jo kuolleet. viime kesänä oli paljon ampiaisia, joten kuningattariakin lienee runsaammin. Todennäköisesti ne ovat tulleet jonkun mukana ulkoa ja lämmetessään ne heräävät horroksestaan. Onko sisälle tuotu esimerkiksi halkoja kylmästä halkovajasta?
« Vastaus #2 : 4.02.2012 kello on 14:05 »
Erikoinen juttu, kun tapoin äsken kaksi pienikokoista ampiaista yläkerran huoneesta. Yhden eliminoin jo viime viikonloppuna. Melko heikkokuntoisia ovat, mutta tuo viimeinen sentään pystyi lentämään hieman. Onkohan niillä pesä jossakin. Miten nuo pystyisi helpoiten eliminoimaan, kävi mielessä joku kärpäspaperi tai vastaava.
Vanhassa hirsitalossa tämän vielä ymmärtäisi, vaan kun asutaan kuusi vuotta vanhassa suurelementtipuutal ossa, jonka pitäisi olla kohtalaisen tiivis. Ja eikös ampiaiset kuole kaikki syksyllä ja henkiin jää vain kuningatar.
Sulla alkanut jo kevät ;)Me vielä odotellaan
« Vastaus #3 : 4.02.2012 kello on 15:15 »
Puden mukana tuli mulla ainakin Perhosia pannuhuoneeseen.Keh velit virkoaa lämmössä.
« Vastaus #4 : 4.02.2012 kello on 15:25 »
Olen tuonut pienen määrän puolikosteita halkoja, ja äsken raahasin vähän isomman läjän eli uuninpäällisen täyteen, harvaan pinottuna.
Vaan kun tuo uuni on alakerrassa ja vielä mahdollisimman kaukana yläkerran huoneesta, jossa nuo kaikki kolme ampiaista on havaittu. Toisen takan ja kiukaan hormikaan ei mene tuon huoneen kautta, vaan viereisen. Hormin läpivientihän on sellainen, että sieltä pääsevät hiiretkin helpoiten pirttiin.
« Vastaus #5 : 4.02.2012 kello on 16:23 »
Hormin läpivientihän on sellainen, että sieltä pääsevät hiiretkin helpoiten pirttiin.
-Vaikka asia ei minulle kuulu niin sanonpa kumminkin, semmoiset pienen pienet muurahaiset ovat taas kiusanneet meidän taloutta monena keväänä..illalla ja yöllä kun valot sammuu niin tämä armeija tekee rynnäkön keittiöön ja siitä marrsivat olohuoneen läpi takkahuoneeseen matonreunaa pitkin, ikään kuin juoksu haudassa juoksisivat. -Ja yhtä monena kesänä olen niitten pesiä yrittänyt myrkyttää, olen liruttanut monenmoista litkua ja ottanut yhteyttä valmistajaan sekä myrkyttäjään saanut neuvoja ja apua vaan vielä en ole onnistunut niitä hävittämään. -Tai niin luulen etten ole onnistunut, mutta vielä tänä keväänä en ole vielä yhtään havaintoa tehnyt...toivon etten niitä enää näekkään, ei ne mitään pahaa tee mutta en niistä sisällä piittaa. Olet sikäli onnekas kun sait ne siivekkäät vieraaksesi..
« Vastaus #6 : 4.02.2012 kello on 18:02 »
Murkut viheliäisiä torjuttavia,Agri marketista löytyy sellainen B alkav nimi (kattelen ulkovarastost josko löytys pakkaus ) Sekottanu veteen kastelu kannulla talon ympäri 5vuotta aina hiljaista. Hain lasten lapsille hiekkalaatikko aineita sain murkut kaupanpäälle.
« Vastaus #7 : 4.02.2012 kello on 19:00 »
Erikoinen juttu, kun tapoin äsken kaksi pienikokoista ampiaista yläkerran huoneesta. Yhden eliminoin jo viime viikonloppuna. Melko heikkokuntoisia ovat, mutta tuo viimeinen sentään pystyi lentämään hieman. Onkohan niillä pesä jossakin. Onkos ero selvä ampiaisen ja mehiläisen välillä? Tuli mieleen, että mehiläiset ovat vaelluksellaan tulleet syksyllä asustamaan savupiipun lähelle ja nyt kovan lämmityksen alettua virkistyneet liikkumaan enemmän. Toisaalta suomessa esiintyy toistakymmentä eri ampiaislajia, osa pienehköjä.
« Vastaus #8 : 4.02.2012 kello on 19:45 »
Sanoisin, että ampiainen... mutta pohjoisen poikana mehiläinen on mulle vieras. Ampiaiseksi nuo olisi aika pieniä, mutta etenkin hyvin hoikanmallisia.
« Vastaus #9 : 4.02.2012 kello on 20:10 »
Onkos ero selvä ampiaisen ja mehiläisen välillä? Tuli mieleen, että mehiläiset ovat vaelluksellaan tulleet syksyllä asustamaan savupiipun lähelle ja nyt kovan lämmityksen alettua virkistyneet liikkumaan enemmän.
Toisaalta suomessa esiintyy toistakymmentä eri ampiaislajia, osa pienehköjä.
Kyllä niitä mehiläisiäkin on monen sävyisiä. Minullakin on italialaisia, elikä hiukka kellertäviä. Pohjoisessa voi olla jonkin verran tummia rotuja. Ampparin tuntee helposti. Ei karvoitusta ja selkeä keltamusta raidoitus. Jos siellä olisi mehiläispesä piipussa, niin ne esille tulevat mehiläiset olisi aika nokisia, liki mustia. Todennäköisesti ne ryömisivät, tuskin paljon lentelisivät
« Vastaus #10 : 4.02.2012 kello on 22:08 »
Jos siellä olisi mehiläispesä piipussa, niin ne esille tulevat mehiläiset olisi aika nokisia, liki mustia. Todennäköisesti ne ryömisivät, tuskin paljon lentelisivät
On ne ampiaisia, ei mitään karvoja. Hyvä niin, sillä määrä lienee aika pieni. Mehiläisiähän voisi olla satoja. Meillä on Schiedelin hormit, eli ne on ulkopinnaltaan kylmät vaikka kuinka lämmittäisi. Eikä siellä sisällä pesä pysy, veto on hurja ja kaikki hormit käytössä useammin kuin viikottain. Piti ihan pohtia tuota yläkerran rakennetta; siellä on kipsilevy ja sen takana tyhjää tilaa, sitten höyrysulku. Tuossa ampiaishuoneessa on ilmanvaihtoputkien kotelo ja vielä katon alaslasku, siellä on pörriäisillä tilaa. Pitänee huomenna tiivistellä tuon kotelon ympäröivät listat silikonilla, niin eivät sitä kautta ainakaan pääse. Mitä pitempi matka sen todennäköisemmin ne kuolee sinne eikä pääse huoneisiin.
« Vastaus #11 : 5.02.2012 kello on 19:14 »
« Vastaus #12 : 5.02.2012 kello on 19:39 »
 Taatusti turvallista kamaa.  Onneksi ei ole tänään näkynyt yhtään... en jaksanut vedellä saumojakaan, aika meni kameraa opetellessa... Sulla Huru-Ukkeli sitten piisaa kivoja kuvia sun muita, niistä on ollut mun kanssaihmisille paljon riemua.
« Vastaus #13 : 6.02.2012 kello on 14:45 »
tänään pörräs hyttynen tuos akkunaruudulla mut kiireessäni en ehtinyt sitä sen enempiä tutkia nyt ei näy sitä enään missään .. se varmaan pälyilee jossain ja iskee minuun sit kunnolla josain vaiheessa kun vähiten odotan sen iskua ... siis sen hyttysen  meille tulee ainakin noit ötököitä nois puissa jotka tuodaan lämpiämään sisälle... ennen hellaan ja takkaan joutumistaan 
|