Ostimme viime vuonna otsikon mukaisen retkiksen, heti alkuun keittiön hanan alla olevista putkista vuosi vettä, se korjattiin takuuseen. Syksyllä tuli kertaalleen lattialle vettä istuinpenkin vierestä, kun vessan hanaa käytettiin. Vesi tuli välittömästi hanan käytön jälkeen, epäselväksi jäi että tuleeko viemäristä vai puhdasveden puolelta. Ilmiötä ei saatu toistumaan. Pian siirryttiinkin astiaveteen, ettei pakkasvahti turhaan laukeaisi kylmien ilmojen takia.
Nyt keväällä laskettiin taas säilöön vettä, ja vuoto ilmeni nyt siten, että auton kuskinpuoleisen takarenkaan etupuolelta tuli vettä reippaasti tippuen. Ensi tuli myös eturenkaan takaa, mutta sitten rajoittui taaemmas. Yritettiin testata, tuleeko keittiön hanasta laskien tai keittiön viemäriin laskien, ei näkynyt. Sitten testattiin vessan viemäriin kaatamalla karamellivärillä värjättyä vettä, sitä ei tullut näkyviin. Eli rajaisimme vuodon jonnekin vessan hanan/lavuaarin tuntumaan. Mutta koska mistään ei saa putkistojen sijoituskuvia niin vaikea arvata, mitä lähdetään purkamaan. Ei kenelläkään sattuisi olemaan jotain ideaa, miten edetä? Asumme paikkakunnalla jossa lähimpään caravan huoltoon on noin 300km matkaa..
Kiitos ja anteeksi pitkä viesti
