@Kotilo: "Vetoakselit on syypää tärinään"
-Aivan kuin et olisi lukenut aloitusta.
@Tarvasjoki: Oli aikoinaan 2000 vuotinen dukato teki samaa ,iskareiden
yläpään laakerit uusix niin lakas.
Yritän saada logiikkaa tähän: Jos ajatellaan että syynä on tiestä pyöräntuennan
läpi tuleva heräte niin laakeri itsessään on siinä ketjussa jäykkä kohta.
Joustintuen yläpäässä on kuminen vaimennin, voisin kuvitella että jos se on
painunut niin metalliosat ovat lähestyneet toisiaan ja rakenteesta on tullut
"kova" ja siksi tärinä pääsee läpi.
Mietin myös sellaista mahdollisuutta että iskunvaimentimen venttiilissä
on tapahtunut jotain mikä on sulkenut virtausta liiaksi. Tuo venttiilihän ei
ole aivan yksioikoinen toiminnaltaan ja variaatioitakin on joten tuollainen
saattaisi manifestoitua useammalla tavalla.
Joka tapauksessa tällainen tärinä pitäisi olla vahvasti riippuvainen
tien pinnan tasaisuudesta ja siis sileällä pinnalla jokseenkin kadota. Tästä
syystä, ennen mitään korjausyrityksiä, yrittäisin saada lisäselvyyttä kahdella
tavalla. Ensin ajamalla tienkohdissa joissa on mahdollisimman suuri ero siinä
mitä tulee eri puolien pyörien alle. Ellei sellainen tuota selvää tuntumaa
vikapaikasta kokeilisin katsastusaseman/korjaamon iskunvaimenninteste riä.
Varsinkin jälkimmäinen erottaa eri puolet ja etu- sekä takapään selvästi
toisistaan.
Ja kuten melkein aina, olisi hyvä tietää vian ja/tai sen oireen
historia.