Ajatuksena oli, että talveksi ottaisi back up suunnitelmana kausipaikan jostain, jossa pääsee johdon päähän ja missä pitää pahempia kelejä. Kuitenkaan arkena ei mahrottoman kauas voi lähteä, kun työt eivät sovellu autosta tehtäväksi, joten auto liikkuu enemmän viikonloppuisin talvikaudella. Mutta sijainti on Lounais-Suomessa ja täällä pääosin tarkoitus pysyäkin. Jos nyt jonkun reissun talvessa tekee pohjoiseen niin sen nyt seisoo vaikka päällään. Kesät on sit asia erikseen. Eikä talvella ole tarkoitus pitää vesiä muualla kuin sen mitä pyttyyn menee.
Kuten sanottu, itehän sitä pärjää viileämmässäkin, mutta haluan välttää kosteuden ja pitää kuitenkin autosta huolta eli ihan 10 asteiseksi ei sitä ehkä parane päästää.
Oisko se sit ehkä pienempi truma ja asennuttaa vaikka webaston tai sit suoraan 6 tai Alde?
Tuon perusteella sanoisin että ihan sama mikä lämmitys tuossa on, ei siellä lounais-suomessa ole pakkasia. Yhdellä pullolla kaasua pitäisi pärjätä viikonloppu mainiosti.
Mutta tuo että käytät vessaa pakkasten aikaan, voi olla hankalaa. Nimittäin osassa autoja vessan vesi otetaan normaalista vesisäiliöstä. Ja vesi menee vessaan normaalin vedenpaineen avulla.
Tuo oli esim tilanne minun halpiksessa. Nyt tuota ongelmaa ei ole kun siinä on kompostivessa.
Tietty siinä voi käyttää kannettavaa portapottia. Ja sellainen varmaan riittää viikonlopun ajan, jos teitä ei ole montaa sitä täyttämässä.
Mitä kosteuteen tulee, niin ei auton tarvitse olla lämmin jotta se ei kostu, riittää kun ilma kiertää. Eli jos sisällä on johdon päässä ollessa pieni sähköpatteri, se estää kosteuden. Lämpötila saa sisällä tippua pakkaselle.
Minusta sinun ei kannata huomioida tuota lämmitystä kun valitset autoa, kaikki pelaa tarpeeksi hyvin. Eli valitse auto jossa kaikki muut asiat on kohdillaan.


