Sama vähän toisinpäin...
Jos olisin pidempään paikallaan, niin tuollainen irrallinen suunnattava sopisi. Mulle se ei oikein käy, koska olen suurimman osan aikaa liikkeellä ja vasta auringonlaskun aikaan yleensä pyörät pysähtyy. Toisaalta akut on kyllä täynnä pysähtyessä. Kattokin on niin pieni, että sekin on jo täynnä paneelia. Sen reilu 200 W sopii.
Kuinka tarkkaan tuon suuntauksen saa tehtyä? Olisiko johdon väliin asennettavasta virtamittarista hyötyä? Itselläni sellainen on nyt kiinteästi, mutta se on auton sisällä, eikä suuntauksen aikana luettavissa. Vai onko se vain suunnattavissa suurinpiirtein aurinkoon päin?
Ei se ole ihan asteen tai muutaman päälle jos ei nyt ihan viimeistä prosentin kymmenystä ole pakko paneelista tiristiää. Suurin hyöty on ulosmitattavissa jo sillä että käy muutaman kerran päivän aikana sitä kääntämässä. Joissakin paneeleissa on nykyään erinäköisiä "tähtäimiä" suuntaamisen avuksi eli vaikka sovitellaan varjoa johonkin tähtäyskuvioon ja siitä nähdään että kulma on ok. Mutta tosiaa ihan hirveää stressiä siitä suuntaamisesta ei kannata ottaa - katolla makaava paneeli on parhaimmillaankin (keskipäivällä keskikesällä) Suomessa jonkun luokkaa 40 astetta vinossa aurinkoon nähden ja teho saattaa silti olla tuolloin nimellistehoon nähden varsin hyvä.
Itselläni on sikäli päinvastainen kuvio kuin sinulla että kun tekee autossa päivät töitä niin siinä sivussa ei ole kummoinenkaan vaiva noita paneleita paimentaa sen minkä vaativat, koipia tekee välillä mieli vähän oikoa kuitenkin.Vapaapäiv
inä sitten taas on kyllä usein parempaakin tekemistä kuin paneelien kääntely mutta eipä toisaalta mene samalla tavalla sähköäkään. Siksi seuraavaan autoon tulee ilman muuta oma lataussäädin ja pikaliitin kylkeen 400W irtopaneelille. Katolle sitten se mitä nätisti mahtuu, toivottavasti vähintään 300W.