Niille voi avata oman ketjun jos tuntuu että on tarvetta keskustella kyseisistä asioista.
Niille voi avata oman ketjun jos tuntuu että on tarvetta keskustella kyseisistä asioista.
|
Niille voi avata oman ketjun jos tuntuu että on tarvetta keskustella kyseisistä asioista. Niillä sähkölaitoksilla, joilla on omaa sähköntuotantoa voisivat halutessaan pudottaa sähkönhintaa ja leikata vapaaehtoisesti voittoja. Kysymys on valinnoista. Niin voisivat ![]() Lainaus Sähköyhtiö Herrfors näkee mahdollisuuden selvitä talvenkin yli nostamatta toistaiseksi voimassa olevia hintoja: Arvonlisäveron alennus laski yhtiön myymän sähkön hinnan 8 sentin pintaan kilowattitunnilta Tuo hinta siis verkkoalueella toistaiseksi voimassa oleville sopimuksille. Nordpool on jo vanha järjestelmä ja ilman siihen liittymistä Suomessa olisi sähkökatkoja ollut jo pitkään vaivoina. Kun omaa tuotantoa ei ole tehty, niin sähköä on ostettava ulkomailta. Ei ole syytä, miksi norjalaiset myisivät suomalaisille halvemmalla kuin muille eurooppalaisille. Fingrid on kooste takavuosien kantaverkkoyhtiöist ä (IVO jne.) Toisaalta jos ei oltaisi Norpoolissa niin olisi omia voimaloita tehty jo aiemmin. Viherpiipittäjät olisivat huomanneet sen lisäksi että sähkö tulee pistorasioista että pitää se myös jollain tehdä. Nämä tuulimyllyt sotkee entisestään tilannetta koska tuulisena päivänä ne on merkittävä lähde, mutta perus tasainen tuotanto ajettu alas. Toisaalta jos ei oltaisi Norpoolissa niin olisi omia voimaloita tehty jo aiemmin.Tuolloinen halpa tuontisähkö varmaankin oli myös esteenä omien voimaloiden tekemiseen? Ymmärtääkseni sähkön halpa hinta ja saastuttavuus oli syynä hiilivoimaloiden purkuun? Kymmenkunta vuotta sitten juttelin pienen vesivoimalan huoltomiehen kanssa. Hänen mielestään ei ko. voimalaan enää tehdä isompaa remonttia, koska tukkuhinta oli niin halpa tuolloin. Varmaankin nykyisillä hinnoilla ollaan toista mieltä? Kannattaa myös huomioida ketjun aihe sillä se ei koske kantaverkon toimintaa eikä pörssin käytäntöjä.Sinulla uutena on vielä intoa "paimentaa" porukkaa pysymään aiheessa. Näin "aina" mukana olleena, mulla on vahva usko, ettet siinä onnistu. Tuo joulukuun 2022 kulutus on huonosti verrattavissa joulukuun 2021 kulutukseen... 20 vuoteen verrattuna 10% säästö mutta vuosi 20 oli poikkeuksellisen lämmin joulukuu, meillä 5 astetta korkeampi keskilämpö kuin 22. Lähestulkoon juhannuskelit siis. Nyt kun nähdään se riskin toinen puoli niin heti huudetaan veronmaksaja avuksi.Veronmaksajaa ... Öö... Eikös kuluttajatkin maksa niitä veroja = ovat myöskin veronmaksajia => menevät siis peilin eteen huutamaan itselleen. Tätäkö tarkoitit? ![]() Valtaosa kaikista järjestelmistä on luotu ns. normaaliajan olosuhteita varten ja jotkut niistä saattavat jopa toimiakin ihan hyvin, ei siinä mitä. Jotkut ukrainalaisetkin kutsuntaikäiset miehet normaaliaikana siivoavat lattioita, korjaavat autoja, täyttävät hyllyjä kaupoissa... Vaan onko näissä hommissa käytetyistä työkaluista kovin hirveästi hyötyä nykyisessä epänormaalissa tilanteessa? Mitä veli venäläinen tykkäisi jos heitä vastaan ryntää joukko nuoria miehiä mopit ojossa, viskovat jauhopusseja ja sokerisäkkejä tullessaan. Veikkaan ettei toimisi kovinkaan menestyksekkäästi ukrainalaisten kannalta. No tasan samalla analogialla tuo sähköpörssi on nyt jo erittäin hyvin osottanut ne heikkoutensa, miten järjestelmä yksinkertaisesti ei vain nyt enää toimi = tuo pörssityökalu pitää poikkeusoloissa vaihtaa johonkin toiseen aivan samalla tavalla kun se ukrainalainen vaihtaa sen moppinsa kivääriin. Mutta koska hommassa pyörii aivan valtavat rahat, sähköntuottoyhtiöt tahkovat kultaa minkä kerkiävät, niin se muutosta vastustava erittäin hyvin lobattu voima on melkoinen ja kun EU ei muutenkaan juuri saa mitään päätöksiä aikaan, niin... ![]() Mitä tulee sähkön säästötoimiin, niin tästä kk on jo 50% taputeltu, mutta sähköä on kuitenkin kulunut vain 30% siitä mitä vuosi sitten meni joulukuussa = ihan hyvällä säästöpolulla ollaan siis yhä ![]() Veronmaksajat kuittaa lopuksi kaikki laskut. En nyt ihan näe yhtymä kohtaa Ukrainan sotaan tässä sinun vertauksessa. En nyt ihan näe yhtymä kohtaa Ukrainan sotaan tässä sinun vertauksessa. Sähköpörssissä on valuvika ja nyt kun Putler on kiristänyt maakaasuruuvia, pörssisähkön hinnat ovat pompanneet pilviin ja kärsimys on EU-laajuista = erittäin hyvä ase jakaa sitä kärsimystä laajemmalle ja näin kenties saada niitä tukihanojakin pienemmälle, jolloin tämä hyökkääjä pääsee helpommin niihin omiin tavoitteisiinsa Ukrainassa. Eikös tuo yhtymäkohta ole jo aika selkeä? Kun sähköpörssi korjattaisiin tai sen tilalle tuotaisiin joku systeemi jossa jokin yksittäinen ominaisuus ei pystyisi määräämään kaikkien hintoja, niin eipä olisi Putellakaan tätä asetta enää käytettävissään, ei ainakaan nykyisen tehoisena ![]() Juu oikeassa olet veroja maksavat on veronmaksajia. Ajan henki on vaan ollut viime vuosina että aina kun joku hinta nousee niin kysellään miksei hallitus tee mitään? Pitäis olla tukia sinne ja tänne. Siinä olet oikeassa, että hallitusta aina huudellaan apuun, mutta onko mikään muu perushyödyke koskaan kallistunut näin paljon, näin lyhyessä ajassa? Pörssisähkö nykymuodossaan on täysin kohtuutonta kuritusta kuluttajille ja yrittäjille. Järjetöntä, että hinta määräytyy tällä hetkellä kalleimman, eli maakaasun hinnan mukaan. Kuinka monen suomalaisen koti lämpiää maakaasulla? Kuka haluaa ostaa kengät kaupasta kalleimman kaupan hinnan mukaan? Tätä meille tarjoillaan nyt. Pörssisähkö nykymuodossaan on täysin kohtuutonta kuritusta kuluttajille ja yrittäjille. Tässä mielessä suuresti ihmettelenkin miksi kuntatasolla ei käytetä ns. omistajaohjausta ja myydä paikallisen voimalaitoksen jauhamaa sähköä inhimillisin ehdoin oman kunnan sisälle. Tämä auttaisi jo todella monia sähkönkäyttäjiä tässä ja nyt heti ihan ilman mitään hintakattoja tai windfall-veroja, kun pohjimmiltaan kukaan eikä mikään kuitenkaan määrää että sähköyhtiön on myytävä kaikki tuottamansa sähkö pörssiin ![]() Tässä mielessä suuresti ihmettelenkin miksi kuntatasolla ei käytetä ns. omistajaohjausta ja myydä paikallisen voimalaitoksen jauhamaa sähköä inhimillisin ehdoin oman kunnan sisälle. Tämä auttaisi jo todella monia sähkönkäyttäjiä tässä ja nyt heti ihan ilman mitään hintakattoja tai windfall-veroja, kun pohjimmiltaan kukaan eikä mikään kuitenkaan määrää että sähköyhtiön on myytävä kaikki tuottamansa sähkö pörssiinTuossa vielä kerran tästä aiheesta https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c6f35d54-bfd3-4c24-a4b6-beba107eb2cd Tässä mielessä suuresti ihmettelenkin miksi kuntatasolla ei käytetä ns. omistajaohjausta ja myydä paikallisen voimalaitoksen jauhamaa sähköä inhimillisin ehdoin oman kunnan sisälle. Tämä auttaisi jo todella monia sähkönkäyttäjiä tässä ja nyt heti ihan ilman mitään hintakattoja tai windfall-veroja, kun pohjimmiltaan kukaan eikä mikään kuitenkaan määrää että sähköyhtiön on myytävä kaikki tuottamansa sähkö pörssiin Siis Etelä-Pohjanmaalla aika monessa kunnassa näin tapahtuu, esim Seinäjoen Energia hinta on tällä hetkellä 13 cnt/kw, myös Lehtimäen Sähkö, Alajärven sähkö, Vimpelinvoima, Koillissatakunnan sähkö, Jylhän sähköosuuskunta jne myyvät oman kunnan asukkaille kohtuullisen halpaa sähköä edelleen. Onko se hinta jonka kuluttaja maksaa sähköstä? Vai koskeeko tehty ehdotus vain energian hintaa? 0nko kuluttajille edustajien mainitseman hinnan lisäksi tulossa siirtomaksu, veroja tms.? Normaali vaalipihetta jos kuluttaja ymmärtää asian toisin kuin edustajamme eduskunnassa, hallituksessa ja virkamiehistössä. |