Sanommeko, ”kuuntelen äänikirjaa, samalla kun kävelen metsässä”, vai sanommeko ”kävelen metsässä, samalla kun kuuntelen äänikirjaa”?
Siinäpä vasta pulma 🤔
Se ensimmäinen vaihtoehto. Jos hieman avoimemmin katsoo maailman muutoksia, niin siellä metsässäkin voi kuunnella äänikirjaa kun sinne on lähtenyt kävelemään, eikä istumaan kannonnokkaan filosofoimaan kirja kädessä. On ole kokeillut kumpaakaan, mikään ei estäisi kokeilla.
Jos kuitenkin ahdistaa maailman muuttuminen äänikirjojen suuntaan, niin metsän voi vaihtaa peruna- tai mansikkapelloksi, joissa ei juuri mieltä virittävää ajateltavaa pitkään riitä, kuin ehkä aloittelijalle. Siellä voi vaikka kunnella jotain, ehkä musiikin sijaan puhetta.
Teksti on yksi tapa koota taiteilijan ajatukset jonoon. Toinen tapa on ääni. Ihmiset ovat erilaisia vastaanottajia ja kokevat taiteilijan tuotoksen mieluusti omalla tavallaan, tai jättävät sivuun välittämättä mitä muut sanovat.
Onko kirjan teksti ja ajatus enää sama, jos sen kuuntelee? Onko elokuva enää sama ja kelvollinen, jos siitä tehdään vielä kaksi uutta versiota (Tuntematon sotilas)? Entä jollei ole lukenut sitä kirjana, olisiko se kirjana vielä huono kokemus kolmen elokuvaversion jälkeen?
No, itsellä on ilmaisia äänikirjoja tarjolla, kun lukeminen ei oikein enää suju, joten suhtautuminen ei ole enää niin jyrkkä erilaisiin ilmaisumuotoihin. Kuuntelussa on nyt Bisquitin "Taatamalliset säkeet", hauskaa sanoilla iloittelua.
