Minä ostin jo pinon joululahjoja, Osa saattoi olla pienessä alessa, osa välttämättä ei kauheasti. Jotakuinkin kaikki olisi tullut ostettua kuitenkin ja vieläkin jäi hankintalistalle jotain.
Lego Dom's Dodge Charger #42111 88€ postikuluineen. On monessakin paikassa alessa about samaan hintaan, joten on mahdollista että tulee parempaankin aleen.
PS4 2 TT kovalevyn 53,95€
Playstation plus tilaus vuodeksi 39,95€
URbanears Plattan 2 kuulokkeet toiselle pojalle. Toisella jo on ja ihan ok:ksi todettu. 24,95. Viimeksi maksoin tuplat.
Nuoremmalle pojalle ostin läppärin Gigantista HP Laptop 15s-eq2822no 399€ Hinnalla. Nopealla tsekkauksella ihan ok, mutta tämä näistä nyt isoin riski, että menin halpaan kun ei aika edes riittänyt kovasti tutkimaan. Luotin Futisforumin asiantuntijoihin, että olisi ihan ok tuolla hinnalla. Joku tuollaisen halvahkon hintaluokan kone oli hakusessa. Käytettyjä mietin myös, mutta mennään nyt tällä pojalle ekaksi läppäriksi. Katsoo sitten saako sitä lainata, kun tarvitsisi videonkäsittelyyn asentaa ohjelma ja sitä ei työkoneelle saa laittaa. Sen verran vähäistä käsittely, ettei nyt tehokonetta sitä varten tarvitse, joten jos vaan toimii, niin ehdin kyllä odottamaan.
Lisäksi ostin omaksi iloksi Powerista limutiivistettä 7 uppia, Mountain Dewta ja Pepsiä 1,9€ per pullo.
Niin ja ostin itselleni toki Tokmannilta "Seinäkompressori Fiac":n 89€. Tämä oli myös ihan hetken mielijohdeostos. Voi mennä pahasti pieleenkin ja tässä ehkä erotettiin tyhmä rahoistaan. Kannettavaa kompressoria olin lähtökohtaisesti etsinyt. Pohdin josko tämän saisi takatalliin asennettua? Painoa ei ole kuitenkaan tuotekuvauksen mukaan liikaa.
Suurin osa tuotteista tilattu netistä joten palautusoikeuttakin on vielä hetki jos tulee oikein katumapäälle.
Jura E8 kahviautomaattia vähän vielä haaveilin, mutta se jäi vielä toistaiseksi kauppaan. Televisio piti myös vanhemmille hankkia, mutta mitään erikoisen hyvää tarjousta ei ole ollut niistä malleista mitä on haussa.