Ford vieläkin kapeampi? Vaan vähänpä sitä integroiduissa on käytetty.
Eipä ole innostusta asiaan niin paljoa, että messut kiinnostaisivat. Enemmän kiinnostaa se, mihin kulkineella voisi mennä. Asia ei vaan suomalaisilla messuilla juurikaan mahda selvitä, tai ainakaan kovin paljoa uutta tietoa tuskin on tarjolla. Vai onko?
..
Ei minusta Fordissa ohjaamo ole Ducatoa kapeampi tai ahtaampi, mutta Ducatossa raideleveys jonkun sentin enempi, mikä osalla korintekijöistä tuottaa hieman levempiä koppeja. Mutta itse peltiohjaamoon, mitä se seläntakana olevan korin leveys yhtään ohjaamoa auttaa.. Sprinteri pohjaisessa frakissa tuntui olevan ainakin 10cm enempi leveyttä ja korkeutta (ohjaamon lattia matalammalla). Mahtuu penkit pyörimään samanaikaisesti ilman polvien kolinaa ja penkkien ympäri pystyy hyvin kulkemaan (joudun kumartumaan hieman).
Meillä kun kundit kasvanut "miehen mittoihin" alkoi Rimorin tilat käymään pieniksi, niin pakko oli vaihtaa väljempää (=isompaan), jossa etupää kokonaan olohuonetta. Valitusta oli aiemmin eteen näkemisessä takaosastosta. Samalla talvikelpoisuus oli ratkaistava, vai luovutaanko karavaanihommista - no, ei tehty niin. Kieltämättä "ärsyttää" etelässä >3½tn kurittaminen. Ennen oli huoletonta - kun ei muutenkaan haluta liikoja suunnitella. Nyt pitää..
Mielenkiinnosta olisin messuilla käynyt luentoja kuuntelmassa/keskustelmassa, mutta huonosti ohjelma esillä näyttelykerroksessa - oli vain nuoli alakertaan "Caravanluennot". Kirittäjät matkassa, niin ei turhia samoiltu.. vaan aiempina vuosina juuri mitään uutta euroopansuunnalta kuullut (niille ehkä jotka vain lehtiä lukee). Enkä kauaa ole aiemmin jaksanut maailmanääriin kulkimella reissaamista seurata, kun ei exotic/extreme -linja itselle nappaa..
Treffihomma ihan jees, mutta Lokissa kympin jälkeen alkoi mekkalaa oleen tarpeeks poistumiseen kun vielä suoraan meno onnistu
Keski-ikää yritettiin laskea, mutta kyllä kutosella alkoi..