Just tuossa pohdittiin yhdessä yhteydessä että jos olisi porukkaa enemmän (varsinkin pienempää), en varmasti tämmöistä touhua harrastaisi... Kyllä noissa neliöissä on ahdasta kahdestaankin.
Se taas ei ole meille lainkaan ongelma, mutta käyttötavan erilaisuuden vuoksi vertaaminen on mahdotonta.
Olennaista on kuitenkin asenne, ei tulisi mieleenkään pysyä kotona. Eikä myöskään ryhtyä henkilöautomatkaili
jaksi tai asettua pitemmäksi aikaan jonnekin. Voi tosin olla, että jossain vaiheessa kaukokaipuu selättää tämän harrastuksen, tuskin pysyvästi kuitenkaan.
Pyörien mukaanottoa harkitsen joka vuosi. Oikeastaan koko kesän olen puolihuolimattomast
i etsinyt keveitä, yksinkertaisia ja halpoja pyöriä itselle ja rouvalle, ehkä vanhemmalle lapsellekin. Tuloksetta. Painoa saisi olla mieluusti 12 kg tai alle, satulan voi toki tempaista irti ja laittaa takatalliin. Ei tarvitse 18 vaihdetta eikä joustokeulaa, mutta kolmivaihteiset ja vaihteettomat "peruspyörät" ovat yleensä painavia.
Noin keveillä pyörillä pääsisi alle 50 kg painorajan.