Osa vastauksista on merkki ja varustelukohtaisia.
Itse ajan ympäri vuoden ns four season renkailla. Niillä olen pärjännyt hyvin kaikissa talvikeleissä ja joka puolella Suomea. Myös ison umpikärryn veturina kun kelkkailumaastoja on haettu.
Samoilla olen pärjännyt myös Keski-Euroopan helteissä.
Mitään maskisuojia en ole käyttänyt, en ole huomannut niille tarvetta. Termostaatti toimii moottorissa ja Webasto on hoitanut moottorin esilämmityksen kunnialla, eli kone on lämmennyt nopsasti muutenkin.
Lämmityksen tehon kanssa minullakaan ei ole ollut ongelmia. Kun muistaa että lämmitystehoa on saman verran kuin omakotitalossa niin eipä siinä pitäisi ongelmia ollakaan. Sitten ihan autosta ja varustuksesta kiinni kuinka tasaisesti se lämpö jakautuu ja paljonko kaasua kuluu. Truma tai Alde, molemmilla saa hyvän tai huonon lämmityksen aikaiseksi, Trumalla varmaan helpommin huonon.
Pakkasilla kannattaa miettiä onko pesu tarpeen. Ainakin ellet saa kuivattua autoa, voi luukut olla melko lujassa kiinni pesun jälkeen.
Omassa ei ole ollut jätevesiventtiilin kanssa jäätymisongelmia. Siinäkin yksilölliset erot on suuria. Toisilla se on ulkona kylmässä, minulla eristetyssä ja lämmitetyssä tilassa.
Eli, aika paljon nämä vastaukset riippuu kulkineesta ja sen varustelusta.
Sent from my iPad using Tapatalk Pro