Kirjoittaja
Aihe: Missä liikkuu karavaanari viikonloppuna. (Luettu 802041 kertaa)
« Vastaus #5401 : 30.12.2016 kello on 21:43 »
« Vastaus #5402 : 30.12.2016 kello on 21:43 »
Kyllä juua pitää, mutta senkin olen oppinut sillä lailla, että mieluusti aloittelen vasta illalla ja laiskanlaisesti nautiskelen. En ole höpö tai jamppa, jotka hallittee tuon juopottelun (sillee positiivisessa merkityksessä). Tänään oli vieraita, niin otettiin ruuan kanssa valkoviinit, sen päälle soknakit ja vielä yksi geetee päälle. Reippaan tauon otin, ennenkuin nyt kaadoin vähän punkkua päälle. Ei tarvinnut karavaanarin liikkua viikonloppuna, kun jokakesäiset karavaanarin isännät tulikin meille.
« Vastaus #5403 : 30.12.2016 kello on 21:48 »
Kun immeiset menee pilvin pimein etelän aurinkorannoille. Niin minäkin kokeilin kerran kesähelteellä mökillä. Levitin viltin laiturille, grilli viereen, pientä purtavaa siihen ja drinksuja jäitten kera. Pari tuntia siinä meni, sitten lähdin katselemaan eikö todellakaan löydy mitään järkevää ulko puuhastelua.
No ei kai kotorannasta paljoo silmän ruokaa löytyne, etelän hiekkarannoilta kyllä , sillen sopivasti ettei pitkästy. Oikeesti puolisen tuntia lököilen, toisen kävelen, ihan kivasti päivä rannallabnoin menne.
« Vastaus #5404 : 30.12.2016 kello on 22:11 »
No ei kai kotorannasta paljoo silmän ruokaa löytyne, etelän hiekkarannoilta kyllä , sillen sopivasti ettei pitkästy. Oikeesti puolisen tuntia lököilen, toisen kävelen, ihan kivasti päivä rannallabnoin menne.
Aivan. Minun loma, jos se ei ole suomessa. On maassa jossa on halpa hotelli, ruoka, juoma ja taksi. Päivä, kaksi menee taapertaessa tutustuen hotellikaupungin nähtävyyksiin. Välleen paikallista ruokaa ja juomaa. Muutamana päivänä kauempana olevia nähtävyyksiä ja ruokapaikkoja käyden halvalla taksilla.
« Vastaus #5405 : 30.12.2016 kello on 22:20 »
Eiku meitin rouva ei oikein osaa nauttia lomasta jos on 500 km lähempänä kotio. Aina olis jotain tärkeenpää tekemistä, jotta nuo unohtuisi, siksi etelän lomat. Mä kyllä nautin näistä lomista, Suomen suvi reissut on sitten luku erikseen.
« Vastaus #5406 : 30.12.2016 kello on 22:25 »
Kun immeiset menee pilvin pimein etelän aurinkorannoille. Niin minäkin kokeilin kerran kesähelteellä mökillä. Levitin viltin laiturille, grilli viereen, pientä purtavaa siihen ja drinksuja jäitten kera. Pari tuntia siinä meni, sitten lähdin katselemaan eikö todellakaan löydy mitään järkevää ulko puuhastelua.
Hyvin jaksoit, allekirjoittaneella ei mene puoltakaan tuntia kun jotain tekemistä pitää löytyä. Koskaan ei ole etelän reisulla tullut otettua aurinkoa rannalla aurinkotuoleilla, mieluummin ympäristöoppia.
« Vastaus #5407 : 30.12.2016 kello on 22:47 »
Koskaan ei ole etelän reisulla tullut otettua aurinkoa rannalla aurinkotuoleilla,
Ihan kiva niillä on maata. Jokunen vuosi sitten kävin tutustumassa noihin pyramedeihin, ennemmin makaan rantsulla kun mokomiin kivi kasoja katselen,
« Vastaus #5408 : 30.12.2016 kello on 22:53 »
Täältä Lapin ja Kainuun rajalta pitäisi kerätä vielä tänävuonna kotiin..
« Vastaus #5409 : 30.12.2016 kello on 23:04 »
Se on ihan hyvä, että kaikki eivät tykkää olla etelän rannoilla edes keväin/syksyin. Hirvee ruuhka sinne tulisi silloinkin.
Olen kauan ollut sitä mieltä, että Suomen kesä on hyvä, vaikka se joskus olisi vähän huonompikin. Siksi kesät Suomessa. Vaan ihan mukava jatkaa sitä kesää välillä keväällä, välillä syksyllä ja joskus molempina aikoina jossain etelän lämmössä, silloin kun siellä on suunnilleen sama lämpötila kuin Suomen kesässä.
Vaan lipsahtipa keskustelu kauas vain viikonlopun vietosta.
« Vastaus #5410 : 30.12.2016 kello on 23:13 »
Näin se on Seppo. Toimi siihen asti kun esikoinen meni kouluun. Nyt pitää uhrata kesäkuu. On maassa jossa on halpa hotelli, ruoka, juoma ja taksi.
Taksi on minun mielestä rahapersseiden porsastelua. Joskus on ollut pakko, mutta näkemällä hiukan vaivaa on helppo paikassa kuin paikassa käyttää busseja, raitiovaunuja ja metroa. Nykyisten reittioppaiden avulla on helppoakin, jo Google maps osaa useimmiten näyttää julkisten reitit ja aikataulut. Über on monin paikoin hyvä valinta, paljon takseja halvempi ja luotettavakin. No sitten hotelli. Ei ole pakko sekään, löytyy bed&breakfasteja sun muita "mummomajoituksia". Varsinkin kalliimmissa maissa Airbnb on ihan ehdoton, aina hotellia parempi ja halvempi. Ja löytää isommallekin porukalle yhteisen majoituksen. Näiden avulla voi mennä melkein minne haluaa, kun ei alistu maksamaan niitä kalliita hintoja. Pitää vaan viitsiä.
« Vastaus #5411 : 30.12.2016 kello on 23:36 »
No tulihan se Alanilta täys tyrmäys meikäläisen loman vietolle. Ja oma virheetön, kaikille vaivaton käypä malli tuli kehiin. Lomalle kun menen, pitää olla vaivatonta ja halpaa sekä mielenkiintoista katseltavaa. En tykkää metron antamista näkymistä. Toukokuun alussa seuraavan kerran viikoksi, reilu kolme sataa euroa, lennot, hotelli, ruuat ja juomat.
« Vastaus #5412 : 30.12.2016 kello on 23:44 »
No tulihan se Alanilta täys tyrmäys meikäläisen loman vietolle. Ja oma virheetön, kaikille vaivaton käypä malli tuli kehiin. Lomalle kun menen, pitää olla vaivatonta ja halpaa sekä mielenkiintoista katseltavaa. En tykkää metron antamista näkymistä. Toukokuun alussa seuraavan kerran viikoksi, reilu kolme sataa euroa, lennot, hotelli, ruuat ja juomat.
Minä kyllä annan pointsit tuolle lomalle.
« Vastaus #5413 : 30.12.2016 kello on 23:51 »
No tulihan se Alanilta täys tyrmäys meikäläisen loman vietolle. Ja oma virheetön, kaikille vaivaton käypä malli tuli kehiin. Lomalle kun menen, pitää olla vaivatonta ja halpaa sekä mielenkiintoista katseltavaa. En tykkää metron antamista näkymistä. Toukokuun alussa seuraavan kerran viikoksi, reilu kolme sataa euroa, lennot, hotelli, ruuat ja juomat.
Toisilla se on mahdoton ajatus kehittää itseään? Enpä tainnut lomiasi tyrmätä, sen kun vaan kerroin, miten sellaisen voi hoitaa halvemmalla ja jopa paremmin. Jollekin saattaa olla ihan hyödyllistä tietoa, kun kerroin ihan konkreettisia asioita. Vaan anna mennä vaan kertomallasi tyylillä, ei ole multa pois se. Maailma menee eteenpäin ja vaihtoehtoja löytyy, ite tykkään tarttua sellaisiin ja tehdä sitten hiukan pitemmän reissun. Seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä koko perheen viikon matka. Kokonaishinta sisältäen majoitukset, lennot ja siirtymät on alle tonnin. Ruuat toki päälle, mutta niin ne on kotonakin. Osa tehdään itse, kun asunnoissa on keittiöt.
« Vastaus #5414 : 31.12.2016 kello on 10:57 »
Toisilla se on mahdoton ajatus kehittää itseään?
Enpä tainnut lomiasi tyrmätä, sen kun vaan kerroin, miten sellaisen voi hoitaa halvemmalla ja jopa paremmin. Jollekin saattaa olla ihan hyödyllistä tietoa, kun kerroin ihan konkreettisia asioita.
Vaan anna mennä vaan kertomallasi tyylillä, ei ole multa pois se. Maailma menee eteenpäin ja vaihtoehtoja löytyy, ite tykkään tarttua sellaisiin ja tehdä sitten hiukan pitemmän reissun. Seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä koko perheen viikon matka. Kokonaishinta sisältäen majoitukset, lennot ja siirtymät on alle tonnin. Ruuat toki päälle, mutta niin ne on kotonakin. Osa tehdään itse, kun asunnoissa on keittiöt.
Aivan, minä sitten olen kehitysvammainen, saiskohan tuosta vammasta lisää eläkettä. No, kuitenkaan en ole rinkkaselkäinen teini, jolla on aikaa luurata pitkin eurooppaa ihmisten nurkissa.
|