|
Onhan meilläkin sellainen, rekisteröity kuudelle, makuupaikkoja olisi seitsemälle ellei olisi poistettu sivusohvaa koiran boksin tieltä. Toki jos on jokin hirveä pakkomielle saada käyttää pöytäryhmää istuskeluun ja "viihtymiseen" samaan aikaan kun roikkupetiset ovat nukkumassa niin sitten tekee ehkä tiukkaa, meillä se roikkovuode tulee niin alas ettei siellä kovin hyvin voisi oleskella...mutta eikös ne aikaisemmin nukkumaan menijät voi mennä kerrosvuoteisiinsa nukkumaan Tietty jokaisen perheen omat tavat on otettava huomioon kun miettii pöytäryhmä/roikkopeti- asiaa, meillä on tapana että koko porukka lähtee samaan aikaan nukkumaan. Meillä ei tarvita pöytäryhmää jos roikkopeti on käytössä. Meille on tärkeää roikkopedin (tai oven, kummin vaan ajatellaan) sijainti, ei olisi kiva kopsauttaa päätään siihen vuoteeseen aina ovesta kulkiessaan vuoteen ollessa ala-asennossa ![]() Puoli-integroiduissa kaappitilaa taitaa poistua hyvinkin paljon tuon alaslaskettavan vuoteen myötä ja sitä taas tarvitsee 5 henkinen poppoo kuitenkin. Lisäksi se, ettei pöytäryhmä aina ole käytössä on iso miinus. Meillä hyvin usein toinen puuhastelee jotain pöydän ääressä ja toinen taas lukee/ nukkuu vuoteessa, hiukan eri rytmiin myös mennään nukkumaan. Kyllä pöytärymä pitää olla käytössä aina. Nämä nyt on meidän kannalta hyväksi todettuja ratkaisuja ja toki muilla on omat kriteerinsä. Sunlightteja katselin "sillä silmällä" kun olin päättänyt haluta eroon möykkyautostamme. Mielestäni jokin malli niistä t-eli puoli-integroiduista oli vallan näpsäkän oloinen mutta enhän minä enää muista mikä se oli...siinä taisi olla kerrosvuoteet (=meille sopiva systeemi ) Eivät kai mitkään roikkovuoteet laskeudu keittiön päälle, silti pohjaratkaisuissa on suuria eroja vaikuttamassa käytännöllisyyteen. Kannattaa miettiä tilannetta jossa ulkona sataa vettä, kahvihammasta kolottaa ja muu väki nukkuu. Olisiko kiva jos autossa olisi sen verran hyvä pohjaratkaisu että aamuvirkku saa laitettua retkijakkaransa auki ja nauttia kahvinsa autossa sateen ropinaa kuunnellen ja tulevaa päivää suunnitellen...juu olisi, päätettiin meillä kun autoa etsittiin ![]() Meillä on kyllä enemmän tavaroiden säilytystilaa tässä autossa kuin mitä oli möykkymallissa joten autokohtaista on tämäkin. Toki autossamme nuo roikkovuoteen alla olevat ja sen mukana liikkuvat kaapit ovat vain max. 10 kiloa/kaappi sallivia(neljä kappaletta) mutta eihän sinne tarvitsekkaan mitään painavaa tunkea, niihin voi laittaa niitä kevyitä juttuja viemästä tilaa painavimmilta tavaroilta. Mitä messuilla on tullut puolikkaiden roikkovuoteita testattua, niin meikäläinen ei mahdu alle seisomaan edes yläasennossa - ala-asennossa "siskonpetiä" koko auto, eikä siellä muuta mahdu tekemään.. toisaalta ulkoisesti nämä ei juuri alkoviautoista poikkea. Kieltämättä alkovi on monessa asiassa näppärä - talvisin on sinne työnnetty päällysvaatteet. Ja ne saa sieltä ihan kuskin pukilta kurkottaen. Nuoriso kattauksen ajan "poissa jaloista". Tarpeeksi jos on tehoa, niin alkovi ei normiolosuhteissa juuri häiritse, ainakaan mua. Toki soppaa kuluu hieman enemmän ja tuuliherkkyys lisääntyy. Edut on suurempia, kun mun matkustustapaan ei kuulu ajaa kahdessa päivässä suoraan Välimerelle. On tullut huomattua että lapsiperheistäkin löytyy joka alustamallille kannattajansa. Meillä se on integroitu. Jopa lapset pitää huomattavasti enemmän integroidusta kuin kyömymallista. Mutta teillä se voi olla toisinpäin. Itse olin ostamassa Hymer Exsistä alun perin, mutta sisätilojen kokeilu vakuutti minut siitä, että se on ainakin 2+2 käytössä mitoitettu pienikokoisemmille aikuisille kuin minä olen. Viidelle sopivaa niistä ei taida löytyä muutenkaan. Ajelin tänä aamuna uudehkon LMC;n perässä. Noin kuusimetrinen alkovi, jossa takana kerrossängyt. Aika samanlainen todennäköisesti kuin mun Hymer. Isommannäköinen ja vähemmän aerodynaaminen alkovi kylläkin (ja Fiatin alusta...). Tiedonhaluisena menin googlettamaan Adria:t nähdäkseni kuinka niissä on tarkoitus nukkua. Tällä sivulla on pohjapiirustukset joista voi yö-kohtaa klikkaamalla katsoa vuoteiden paikat. http://fi.adria-mobil.com/matkailuautot/matrix+mallisto/ Oletko tosissasi? Minulla ei kyllä tulisi mieleenkään viritellä retkijakkaroita auton/vaunun sisälle jotta pääsee kahvin juontiin eikä muuhunkaan käyttöön. Kulkineen sisätilat pitää olla mitoitettu siten että maksimi hlö määrälläkin kaikki toimii ilman erityisiä virityksiä minun mielestä. Toki meillä on vain 2 aikuista ja 1 teini + iso koira.
*****
https://www.nettikaravaani.com/rapido/scandinavian-exclusive-650-ff/1470737 Tuossa pihassa on integroitu Hymer Exsis 562i. Siinä on takana erillispedit, mutta saa leveäksi siskonpediksi kolmelle. Edessä on roikkupeti kahdelle. Istumapaikkoja jää pöydän vieressä kahdelle ja pöydän päässä, ehkä vähän kaukana, yhdelle. Nämä siis kun roikkupeti on alhaalla. En tosin muista onko ajonaikaisia paikkoja viittä. Vöitä ei ole kuin neljälle. Mulla sama etupään ratkaisu, 15 cm (?) leveämpi vaan - ei ole viides ajonaikainen paikka, laillisesti. Viides peti erillispetien välissä toki käy pikkulapselle, jos niin haluaa. Mun mielestä teoreettinen viikonloppua pidemmillä reissuilla. Exsis on saaterin hyvännäköinen ja hinta-laatusuhteeltaan mainio auto - jos kahdestaan oltaisiin niin olisin ostanut. Itse koin etupedin epäkäytännölliseksi kahden lapsen käyttöön ja olen ollut kerrosänkyyn hyvin tyytyväinen. |