rekisteriseloste

Tiedote rekisteröitymisestä

Jos et ole saanut vahvistusviestiä rekisteröitymisestä si, tarkista roskapostikansiosi. Tämä erityisesti hotmail ja gmail sähköpostin käyttäjille.

Kirjoittaja Aihe: Millaista ulkomaanreissua kulkineella suunnitelmissa vuodelle 2017?  (Luettu 15316 kertaa)

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:29.11.2025 kello on 13:06
  • Kulkija
Finnlinesin ennakkovaraajan etu on voimassa joulukuun loppuun Saksan reiteillä, mutta Naantali-Kapellskär tulee myytiin (huhun mukaan) vasta ensi viikolla tai seuraavalla. Niinpä komboa meno Ruotsin kautta paluu Travesta ei pysty ainakaan meno-paluualennuksin nyt hankkimaan. Saas nähdä, saako sen edes, kun menisi Ruotsin kautta. Kun haluaa lännen reissulta joka tapauksessa palata Travesta, niin johtanee siihen, että kannattaa myös mennä Saksan laivalla.

Finnlines on (muistini viime vuodesta mukaan) muuttanut sesonkeja niin, että Trave-Helsinki -reitillä korkeasesonki alkaa aiemmin kuin ennen eli 19.6. Vaan kun tämän reissun saa tehtyä, niin seuraava saattaa ollakin Itä-Eurooppaan ja Finnlines saa jäädä vähäksi aikaa.

Alle kuusimetrinen korkea ajoneuvo, sisähytti ja perhe 2+2 maksaa tällä hetkellä Trave-Helsinki 603 euroa. Meno-paluualennuksella olisi siis merkitystä, kun menomatka on huomattavasti halvempi, matalasesonkihintai nen.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 21:58
    • circleset
Finnlinesin ennakkovaraajan etu on voimassa joulukuun loppuun Saksan reiteillä.

Mitä suuruusluokkaa tuo alennus on vuoden loppuun saakka? Omalle yhdistelmälle ja kombolle (12 m, 2 aikuista, 2 lasta, hytti, edes-takaisin) tuli sivuilla tehtyä laskelma ja loppusumma taisi olla aika tasan 2000e. Ulkomuistista viime vuonna vuodenvaihteen jälkeen tuo olisi ollut noin 2700e.

Pienen eron tekee se että netissä saa laskettua hinnan 12m yhdistelmälle ja oma menee just tuon yli.

Päätöksiä pitäisi varmaan tehdä. Vähän on mielenvieressä pyörinyt jos lähtisi reissuun ennen juhannusta. Tuossa olisi plussa muutaman päivän pidempi reissu ja heinäkuun lopun ryysiksen minimointi. Perinteisesti loman pitäminen on taas muutoin ollut ongelmattominta heinäkuussa ja rikkoutuu monivuotinen juhannusperinne jos sen viettää muualla kuin mökillä. Tarkoitus on olla tien päällä taas se 4 viikkoa ja reissun kääntöpiste Kroatiassa.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:23.11.2025 kello on 20:18

Jonkinlaista hahmotelmaa täälläkin suunnitteilla, tänä vuonna ei ennakkovarata, matkamessuilta ehkä johonkin täkyyn voi tarttua....

Samaan suuntaan ajatukset taas menossa, aikaa noin 5 ja puoli viikkoa, lähtö kanssa Juhannusviikolla...

Kroatia taas ja Montenegro mahdollisesti... Voi vielä kyllä muuttua kohdekin, ei lukita mitään vielä....

Reittikin voisi olla via baltikaa meno mahdollisesti, paluu suoralla Travesta...

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:29.11.2025 kello on 13:06
  • Kulkija
Joo. Länteen lähdetään. Pitää avata ketju, kun saan laivaliput varattua. Kuunnellaan nyt ne Finnlinesin Kappelikarin hinnat eka.

Ehkä sanelen esimiehelle ensin, että olen lomalla tuolloin.  :) Varaa siihen on, koska muut tykkää heinäkuusta.

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:00
  • Nuperokuljin, 2h+keittiö. Tonttina Suomi.
Ehkä sanelen esimiehelle ensin, että olen lomalla tuolloin.  :) Varaa siihen on, koska muut tykkää heinäkuusta.

Tuotahan minäkin harrastin työelämässä ollessani, varsinkin kun työni oli hauskinta juuri kesäaikaan.

*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:10
  • Autossa on pyörät
Ehkä sanelen esimiehelle ensin, että olen lomalla tuolloin.

Tuo oli kivaa silloin, mut ei oo aikoihin tarttenut kysyä  ;)

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:17.11.2023 kello on 11:22
  • Mihinkähän sitä seuraavaksi?
    • Petteri Vähäkangas
Amerikan reissu olisi haaveissa. Saa nyt nähdä toteutuuko...

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:29.11.2025 kello on 13:06
  • Kulkija
Ainahan se haaveissa on, mutta jos kävisi välillä muualla.

Finnlinesin Kapellskärin varausmahdollisuude sta kesälle ei ole ainakaan tiedotettu vielä. Pitääpä käydä kattomassa.

*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:10
  • Autossa on pyörät
Omalla kulkimella niin hankala toteuttaa (lue sikakallis)  :-[
Ensi kesä on kyllä "kasassa"

*****
  • Kalustoon kuuluva
  • Aiheen aloittaja
  • Viimeksi paikalla:29.11.2025 kello on 13:06
  • Kulkija
Joo ei omalla. Ei olisi mielekästä, kun aikaa ei voi kuitenkaan olla viittä viikkoa enempää.

Ensi kesänä joutuu opettelemaan ajamaan uudelleen.  :o

*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:10
  • Autossa on pyörät
Joo ei omalla. Ei olisi mielekästä, kun aikaa ei voi kuitenkaan olla viittä viikkoa enempää.

Ensi kesänä joutuu opettelemaan ajamaan uudelleen.  :o
Ei mitään ropleemaa, ekassa liikenneympyrässä opit  ;) tai sit  ::)

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:23.11.2025 kello on 20:18
Onko kukaan vielä tiedustellut Finnlinesiltä hintoja, Hanko- Rostock?
Sol-lines lopettaa ko. välillä ja se siirtyy Grimaldin hoidettavaksi.
Olisi kiinnostavaa tietää hinnoittelua ja sitä, ottavatko autoja kuljettajineen kyytiin, vai onko kyseessä pelkkä traileri-vuoro.

*****
  • Kaikkien Kaveri
  • Viimeksi paikalla:eilen kello 21:58
    • circleset
Nyt on sitten päivät lukittu ja varaus Finnlinesille tehty. Lähtö pe 30.6 ja paluu su 30.7.

Konservatiivisesti siis heinäkuussa liikenteessä. Parin kesän kokemuksella ensimmäinen puolisko menee ilman pahempia ruuhkia ja mutta jälkimmäisellä puoliskolla ei saapumista suosituimpiin paikkoihin kannata jättää iltamyöhään.

Omalle yhdistelmälle (kso allekirjoitus) ja reissukombolle 2+2 hintalappu oli 1579 € edullisella hytillä ja tässä vaiheessa ilman safkoja. Hinnassa mukana Autoliiton ale 5%. Vielä olisi ollut mahdollista saada 3 % Finnlinesin jollain omalla kortilla mitä ei nyt itsellä ollut. 

Saa nähdä miten aika kuluu laivalla muksujen kanssa...

Vakavasti harkinnassa että tyrkkäisi yötä vasten etelä-Saksaan satamaan pääsyn jälkeen.

*****
  • Aluevalvoja
  • Kalustoon kuuluva
  • Viimeksi paikalla:tänään kello 11:10
  • Autossa on pyörät
Vähän turhan pitkä siivu etelä-saksaan lasten kanssa. Cittin risteyksestä toiselle puolen moottoritietä parikilometriä on camping minne pääsee illallakin.

*****
  • Karavaanari
  • Viimeksi paikalla:23.11.2025 kello on 20:18
Vähän turhan pitkä siivu etelä-saksaan lasten kanssa. Cittin risteyksestä toiselle puolen moottoritietä parikilometriä on camping minne pääsee illallakin.

Ai sinne moislingiin päin? oliko linkkiä heittää?

E: Löytyi jo  :D http://www.en.camping-luebeck.de/