Sivuja:
Toiminto
  • #1726 kirjoittanut kimi 20 Dec 2017
  • ^
    Sälli osti ruotsintuontina n. 150 000 ajetun V 70. Siinä oli tunne,että laatikko luistaa hiukan ja hän käytti sen bg-oljynvaihdossa. Muutenkin tuo katsottiin aiheelliseksi koska auto kävi myös lastutuksessa ja  tuo voi olla aiheellista teettää.
    Tuon öljynvaihdon jälkeen laatikko alkoi nykimään ja haisemaan, kävi uudemman kerran korjaamolla ja eilen kun tuolla ajelin muutama sata kilometriä tuntui toimivan ok.
    Vaihtamiset oli todella teräviä ja lievä öljynhaju tunkeutui autoon. Manuaalisti vaihtaen vaikka nätisti ajoi tuo korostui.
    Auto on ollut yhdellä omistajalla ja merkkihuollettu myyjälliikkeessä uudesta asti, pitää kysyä onko suositeltu öljynvaihto tehty 90 000km kohdalla.
  • #1727 kirjoittanut K.E.V 20 Dec 2017
  • Yleensä niissä ei ole kukaan koskaan tehnyt laatikkoöljynvaihto ja ja ekalla vaihdolla lähtee p*ska liikkeelle. Koskee siis kaikkia merkkejä.
    Tuo korjaamon omistaja on tehnyt niitä paljon ja on oman perheen autotkin tehnyt.
  • #1728 kirjoittanut Ossi66 11 Apr 2018
  • Pistetäänpä tännekkin tietoa, ettei Volvokeskustelu hautaudu ihan unohduksiin  ;D

    Eilen käytin autoa puolen miljoonan huollossa. Öljynvaihto ja suodatin sekä normaalit tarkastukset ettei tule yllätyksiä seuraavien tuhansien aikana.
    Yksi parkkipolttimo piti vaihtaa.
    Muuten oli auto ihan kunnossa ja kilometreihin suhteutettuna kuulemma erinomaisessa sellaisessa luottohuoltajan kehumana ;)

    Huoltokirjassa enää tilaa viidelle käynnille - mitäs sitten tehdään kun kirja tulee täyteen?
  • #1729 kirjoittanut tsahkali 11 Apr 2018
  • Huoltokirjassa enää tilaa viidelle käynnille - mitäs sitten tehdään kun kirja tulee täyteen?

    Auton käyttöikä on täynnä, pitää vaihtaa.    8)
  • #1730 kirjoittanut Ossi66 11 Apr 2018
  • Auton käyttöikä on täynnä, pitää vaihtaa.    8)

    Kai se kopiokoneella korjaantuu  ;D
  • #1731 kirjoittanut Naussi 24 Apr 2018
  • Tilasin Kiinasta ilmamassamittarin 29€. Saa nähdä kuinka 20 vuotias V70 2.4. 20 valve. nielee kopion. Orkkis 170 €. Toimitus 3 viikkoa. Kerron kokemukset kun imm asennettu.
  • #1732 kirjoittanut K.E.V 24 Apr 2018
  • Tilasin Kiinasta ilmamassamittarin 29€. Saa nähdä kuinka 20 vuotias V70 2.4. 20 valve. nielee kopion. Orkkis 170 €. Toimitus 3 viikkoa. Kerron kokemukset kun imm asennettu.
    Off-Topic:
    Kaverini osti vaimonsa 230 CLK Meseen kolme kertaa kiinalaisen ilmamassa mittarin , 3 x kapistus hinattiin korjaamolle. Sitten osti alkuperäisen ja loppui ongelmat.
  • #1733 kirjoittanut Jushi69 24 Apr 2018
  • Ja sitten taas alkaa seuraava Volvon tyyppivika antaa ensioireita eli ohjaustehostimen öljyä häviää ja ohjauspyörää nopiasti kääntämällä alkaa ääntämään.. :o
    Taas menee tonni tai ainahi 1500 €..Kilometrejä on nyt 320 tkm... Ja huomasin että viime jakopää rempan 309 tkm jälkeen öljytikku oli alarajassa ?? Nyt on kaikki uusittu ,turbo,jakopää tiivisteineen ja jakopään stefa ja sittekin kuluu tuo väli laatuöljyä.. Miksi??
    Khyl tässä kerpeleessä rahaa palaa..Tehokas ja mukava ajaa mutta näin vähillä km aikaste kallis pitää verrattuna japseihin.. ::)
  • #1734 kirjoittanut Naussi 25 Apr 2018
  • Off-Topic:
    Kaverini osti vaimonsa 230 CLK Meseen kolme kertaa kiinalaisen ilmamassa mittarin , 3 x kapistus hinattiin korjaamolle. Sitten osti alkuperäisen ja loppui ongelmat.
    No kun auto maksaa tonnin, ei viitsi priimaosia heti laittaa. Toki jos tuo kiinanihme ei toimi, pitää miettiä muuta. Tai antaa vikavalon vaan palaa.
  • #1735 kirjoittanut Ossi66 25 Apr 2018
  • No kun auto maksaa tonnin, ei viitsi priimaosia heti laittaa. Toki jos tuo kiinanihme ei toimi, pitää miettiä muuta. Tai antaa vikavalon vaan palaa.

    Eikö tuo vikavalo vaikuta tehoihin?
  • #1736 kirjoittanut K.E.V 25 Apr 2018
  • Eikö tuo vikavalo vaikuta tehoihin?
    Ja leimasetäkin siitä kiinnostuu :)
  • #1737 kirjoittanut Naussi 25 Apr 2018
  • Eikö tuo vikavalo vaikuta tehoihin?
    Ei mene vikatilaan.
  • #1738 kirjoittanut Naussi 25 Apr 2018
  • Ja leimasetäkin siitä kiinnostuu :)
    Ei haittaa vikavalo 1998 mallia
  • #1739 kirjoittanut Naussi 08 May 2018
  • Kiinni on ja toistaiseksi toimii. Eli jos menee vikatilaan, diagnoosin hinta oli 30.
  • #1740 kirjoittanut K.E.V 08 May 2018
  • Kiinni on ja toistaiseksi toimii. Eli jos menee vikatilaan, diagnoosin hinta oli 30.
    Thumb
Sivuja:
Toiminto