Koukkaa rekkamies torniossakin kun ootte ylämaissa käymässäPittää käyä ![]() Yöttömän Yön festareille mennään 7.-9.7. niin sillon vois menomatkalla koukata. . Tuohon Hymeriin on muuten laitettu kaikki kaasulla toimivat laitteet vuonna 2002 uudet. Nyt olisi entinen moottori myytävänä jos jollakin tarvis toimivasta Fiatin koneesta.Mulla on Westi -97, eli vajaa 20 vuotias, mutta ei se minusta kovin vanha vielä ole. Sellainen T1, tai T2 VW olisi aika hieno, mutta varmaan jää haaveeksi. Viikonloppuna fiilistelin 350km BMW R-35:lla mallia -48 hienoja vanhoja mutkateitä. Maanantaina katsastin -56 Sätkäni. Taas tuli 4 vuoden leima. Willys-Jeppiäkin -57 pitäisi ulkoiluttaa, kunhan taas tulee poutakelejä. Tallissa odottaa vielä Tuntsa mopo -71 ja vanha Suzuki 450 -81 vuoroaan. Museossa ovat kaikki, eli ajella voi milloin lystää. Ei vain tahdo aika riittää, kun pitää näin kesällä restauroida museoikäistä rintamamiestölliäki n. silkkaa ilkivaltaa, ja suunnitelmissa oli muutenkin ollut tehdä jonkinlaista kunnostusta tähdäten museokatsastukseen. Tuntui tuossa tilanteessa järjettömältä ryhtyä uusimaan pelkkää tuulilasia joten ilmoitin tuomioistuimelle että teen sitten yksityisoikeudellis en velkomuskanteen tuulilasin osalta aikanaan jos korvauksia ei vapaaehtoisesti suoriteta. Autollahan on ikää nyt 50v. mutta sen asuntoautoksi muuttamisestakin on jo 30v. joten kysymys alkuperäisyydestä lienee saanut jo uuden perspektiivin (museokatsastukseen). Nyt sitten ajellaan v.-90 Ducato Hymerilla jonka tekniikka tuotti yllätyksen. Vai oliko sitten omaa hölmöyttäni..... vaiko muitten hölmöyttä. En vaan ottanut asioista tarpeeksi selvää vaan nojasin kuulemaani tarustoon jonka mukaan noitten vaihteistossa olisi viitosvaihteen voiteluongelma joka niitä rikkoo. Ajattelin silloin niin että jos ei kummenpaa ongelmaa niin asia kyllä ratkaistaan. Jos ei muuten niin pakotetulla voitelukierrolla. Tuolloin en tiennyt edes sitä että nimenomaan rattaita noista ei niinkään tuhoudu, tuo tietohan olisi jo tehnyt koko "voiteluongelman" olemassaolon epäilyksenalaiseksi . Kun sitten ostin viitosvikaisen Ducaton niin vasta varaosia tilatessani kuulin Tamgearsilta ensimmäisen varoituksen siitä ettei asia ole näin yksioikoinen. Juuri tätä vaihteistomallia en ollut aiemmin avannut joten yllätys oli melkoinen. Heikkouksia oli useita mutta nimenomaan voitelu oli hyvin toteutettu. Se vaan oli heti selvä että viitosella ei sitten ajeltaisi. Asensin ensin kyllä jo tilaamani viitosen osat mutta otin ne nopeasti pois, typerä ja vaarallinen kokeilu sekin. Mitäpä jokin Ducatovaihteisto merkitsee maailmankaikkeudess a (tai vast. Peugeot/Citroen) mutta kun juuri noita on päätynyt asuntoautojen alustoiksi runsain määrin. Surkeuden kruunaa sitten se kun niitten käyttäjiä opastaa sellaiset jotka eivät ole koskaan tuollaista vaihteistoa avattuna nähneet. Tälläkin foorumilla pienellä selaamisella löytyy "neuvoja" parantaa voitelua vaihteiston ylitäytöllä tai öljyn lisäaineilla ja samalla lähestulkoon yllytetään ajamaan viitosella. Kauhein neuvo, johon törmää kentälläkin on ajaa "riittävän lujaa" viitosella, vähintään kahdeksaakymppiä, että voitelu toimisi. Tuohan on juuri se mitä Ducatovaihteisto kaikkein vähiten kaipaa. Ja sitten kun se hajoaa niin selitetään syyksi "vedättäminen". ("vedättämisellä" pelottelijat eivät näytä aina itsekään pystyvän jäsentelemään mitä tarkkaan ottaen tarkoittavat) Itse olen jo ehtinyt tottua verkkaiseen matkantekoon joten jatkanen näin kun tuo Fiat kerran tuli hankittua. Vaihteistoa lukuunottamatta muut pienemmät viat eli harmit on tullut korjattua ja nautin sitten siitä että auto toimii hienosti. Ketjun aiheesta ajattelenkin niin että kaikkein parasta olisi jos nämä jäljellä olevat (ensimmäisen polven) Ducatovaihteiset asuntoautot päätyisivät mahdollisimman pian "kiireettömille" harrastajille. Silloin olisi yhä edellytykset sille että niitä nähtäisiin liikenteessä vielä pitkään. Kovasti moitit kaikkea mutta minkäänlaista kantaa et ota mitä tehdä erilailla Mutta kummasti nuo laatikot vaan kestää sillä isommalla öljytilavuudella ja isoilla kierroksilla ajellen, useampiakin tiedän matkiskäytössä kun on ajettu avaamatta. Ja kun mennään tuonne keskieurooppaan missä näillä saa ajella kovempaa niin vitosen rikkoutumiset on jopa harvinaisia...
*****
Vieläkin ketuttaa kun tuli myytyä 89 fiilis mersun alustalla. Oli lämmin talvi auto ja sisusta just kun mulle tehty. Ei nää nykyiset enää osaa tai viitsi tehdä kunnollisia. Tai no jos 6-70 000 sijottais mut ei oo järkeä. Aivan, voi sinua. ![]() Rahvas tuli aikoinaan hurmokseen, kun sai eka auton valkeilla rekkareilla. Milloinkahan saisi niin tuoreen auton, että olisi FIN rekkarit. ![]() Tiedättekö muita takatallittomia autoja mihin saisi 250kg painavan moottoripyörän sisälle? Eli vastaus ,ajettaisiin vanhalla ja mielellään kun sopiva löytyisi . Rahvas tuli aikoinaan hurmokseen, kun sai eka auton valkeilla rekkareilla. Milloinkahan saisi niin tuoreen auton, että olisi FIN rekkarit.Itse olen vaihtamassa pyörään rekkarin ilman FIN merkkiä. Ei sovi oikein FIN, -80 luvun vekottimeen.... Mustapohjaiset saa kaikkiin -70 lukuisiin, koska niissä on alunperinkin sellaiset ollut. Siihen suuren hurmoksen aikaan jotkut vaihtoivat mustapohjaiset valkoisiin. Tuli hiukka hassun lyhyitä kirjain/numero yhdistelmiä. Samoin EU hurmoksen myötä vaihdettiin FIN kilpiin. Olenpa nähnyt sellaisenkin, jossa pitkä kuusimerkkinen valkoinen oli vaihdettu mustapohjaiseksi. Joku vanha kupla taisi olla kyseessä.
*****
Itse olen vaihtamassa pyörään rekkarin ilman FIN merkkiä. Ei sovi oikein FIN, -80 luvun vekottimeen.... Aikoinaan kun sain Nalle-Sisun rakennettua, siihen tuli valkoiset rekkarit. Katsasusmies sitten huomautti että tähän saat vanhat alkuperäiset mustat rekkarit. Sitten oli mustat. ![]() |