Baltica oli ihan ok. Suwalkista Varsovaanpäin vähän tietöitä. Mutta liikenne kulki kuitenkin ok. Paljon on parantunut siitä kun ekaa kertaa väylällä liikkui.
Komaromista kommunismin aromia sai etsiä, niin oli mukava paikka. Kun nyt oikein tutkiskeli niin saattoi päätellä, että jotain saattoi olla rakennettu jo entisen yhteiskuntajärjestyksen aikana. Leppoisa oli leirintäalueen ulkoilmaravintolakin. Ja Slovakian rajan Tescossa täytimme viinivarastot. Mainio vinkki silloin viime kesänä.
Me kävimme täällä -90 luvun alkupuolella edellisen kerran. Kiva oli tulla uudelleen. Silloin oli lapset nuoria, nykyisin perheellisiä. Tällä hetkellä paljon saksan eläkeläisiä, varmaan hinta/laatu/välimatka osuu kohdalleen. Mutta alue ei lähellekään täysi, alle puolet. Nythän on aika aikainen aika lomia ajatellen.
Hyvää reissua! Missä kunnossa oli Via Baltica? Reilun kuukauden päästä sama suunta
Ajoin reilu kuukausi sitten. Hyvä.
Katkelma kertomuksestani "Kevätmatka 2016":
Lainaus
Mutta ilosanomaa tuleville Via Baltican kulkijoille. Noin parinkymmenen kilometrin matka Viron/Latvian rajalta etelään on viimeistelyä vaille valmis. Lukuunottamatta lyhyttä pätkää Salagrivan kaupungin(?) kohdalla. Vielä oli 7-kympin rajoitus, mutta todellakin vain viimeistelyä vaille. Ensi kesänä varmaankin jo valmis.
Ja toinen:
Lainaus
Meinasin unohtaa tiestön. En ole milloinkaan ajanut niin hyvää tietä Augustovin ja Varsovan välillä kuin nyt. 10-15 kilometriä oli hieman heikompaa kun siirryttiin itään Lomzasta Bialystok-Varsova tielle. Kuitenkin täällä on reissattu jo parinkymmenen vuoden aikana.
KORJAUS: Tie ei vienytkään Lomzasta itään vaan suoraan tietä etelään Ostrow Mazowiecka:an.
Liettuan rajan ja Suwalkin väli on pinnaltaan hyvä mutta mutkainen. Ja Suwalkin ja Augustovin väli aika huono.
Tiesin uuden tien olemassaolon, mutta kun ei osunut opasteet silmään.
Ei voi olla näkemättä , pikkaisen Suwalkin eteläisestä ympyrästä alaspäin ja kääntyy 90 astetta oikealle. Ja samalla on painorajoitusmerkit vanhalle tielle. Ohjaavat rekat kaikki uudelle.