Kirjoittaja
Aihe: Suomi (Luettu 8504 kertaa)
« Vastaus #1 : 4.12.2015 kello on 23:47 »
Hieno sinivalkoinen ajatus. Mutta taitaa olla niin ettei itsenäisyys sana pidä sisällään enää samaa tarkoitusta kuin ennen EU:hun liittymistä. Itsenäisyyden määritelmä on aika lyhyt ja yksiselitteinen. Luonnollisesti olen / olemme kaikki Suomessa syntyneet suomalaisia ja luultavasti asuinvaltiosta riippumatta, on Suomi siellä sielujemme syvissä syövereissä viimeiseen hengenvetoon.  Tarkoitukseni ei ole loukata ketään kirjoituksellani. Koen asian olevan omassa tunnossani kuten kirjoitin. Sinne Suomen multiin / sukuhautaan tullaan minutkin hautaamaan, näin on ainakin sovittu kun se päivä koittaa. Sitten olen myös sellaista vaihtoehtoa joutunut pohdiskelemaan vakavasti Suomen nykyisen taloudentilanteen takia, että voisin hakea aikanaan Viron kansalaisuutta. Suomen tie tulevaisuudessa taitaa olla Kreikan tietä pahempi. Aika näyttää millaiseksi tilanteet kehittyy. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille. 
« Vastaus #2 : 5.12.2015 kello on 01:29 »
Miksi on niin vaikeaa ostaa ruokansa suomalaisesta lähikaupasta, bensat ja kaffit pikkukyliltä, viinat alkosta, autot suomesta? Miksi Sarasvuo on hullu, kun sanoo että hänellä on varaa maksaa veronsa suomeen? Nyt sitä talvisodan henkeä kaivattaisiin, mutta mistä se löytyisi. Onko me jo luovutettu. t. Suomiuskovainen, hyvää Itsenäisyyspäivää kaikesta huolimatta.
« Vastaus #3 : 5.12.2015 kello on 06:39 »
Viellä kun saisi nämä jääräpäiset ay-kiihkot ymmärtämään ja toimimaan yhteisen edun mukaan.
« Vastaus #4 : 5.12.2015 kello on 07:40 »
Moi Meillä on hieno-maa.Saamme elää täällä rauhassa ja toteuttaa omia harrastuksia.Ollaan onnellisia kun ollaan Suomalaisia. 
« Vastaus #5 : 5.12.2015 kello on 08:44 »
Maassa ei ole mitään vikaa. Nykyajan menossa kylläkin. On mentävä kuin ravihevonen raveissa. Laput silmillä, ettei nää sivuille.  Lystikästä itsenäisyyspäivää, muistakaa juhlia. 
« Vastaus #6 : 5.12.2015 kello on 09:17 »
Viellä kun saisi nämä jääräpäiset ay-kiihkot ymmärtämään ja toimimaan yhteisen edun mukaan.
Tuohon sakkiin kuuluu myös päättäjät.
« Vastaus #7 : 5.12.2015 kello on 13:51 »
Viellä kun saisi nämä jääräpäiset ay-kiihkot ymmärtämään ja toimimaan yhteisen edun mukaan.
Laitetaan kansanliike pystyyn. Palataan vuoden 2005 tulotasoon ja palautetaan kaikki sen yli kertyneet palkka, pääoma, finanssitulot. Mitäs luulette, kuka vastustaisi eniten?
« Vastaus #8 : 5.12.2015 kello on 16:15 »
Nalle ja paperimiehet yhteen ääneen?
« Vastaus #9 : 5.12.2015 kello on 17:13 »
Laitetaan kansanliike pystyyn. Palataan vuoden 2005 tulotasoon ja palautetaan kaikki sen yli kertyneet palkka, pääoma, finanssitulot. Mitäs luulette, kuka vastustaisi eniten?
Juu ja hinnat jäihin kans!!!
« Vastaus #10 : 7.12.2015 kello on 09:33 »
Tarkoitukseni ei ole loukata ketään kirjoituksellani. Koen asian olevan omassa tunnossani kuten kirjoitin. Sinne Suomen multiin / sukuhautaan tullaan minutkin hautaamaan, näin on ainakin sovittu kun se päivä koittaa. Sitten olen myös sellaista vaihtoehtoa joutunut pohdiskelemaan vakavasti Suomen nykyisen taloudentilanteen takia, että voisin hakea aikanaan Viron kansalaisuutta. Suomen tie tulevaisuudessa taitaa olla Kreikan tietä pahempi. Aika näyttää millaiseksi tilanteet kehittyy.
Tuo kohta tökkäsi ja ei ole ensimmäinen kerta kun tällaista näkee. Eli kun on saanut Suomelta riittävästi itselleen voi lähteä livohkaan ja jättää ongelmat muille ratkottavaksi?? Eihän se kiellettyä ole mutta mielestäni raukkamaista ja Suomen hyväksi käyttöä, ei todellakaan Suomen edun mukaista. Tietty jos Suomella ei ole väliä kuin juhlapuheissa niin näinhän silloin täytyy toimia.
« Vastaus #11 : 7.12.2015 kello on 10:00 »
Laitetaan kansanliike pystyyn. Palataan vuoden 2005 tulotasoon ja palautetaan kaikki sen yli kertyneet palkka, pääoma, finanssitulot. Mitäs luulette, kuka vastustaisi eniten?
Kenenhän kansanliike tuo olisi. Varmaan sellaisten, joilla ei ole palkka vuoden 2005 jälkeen kehittynyt. Kenelle palautettaisiin? Valtiolleko? Työnantajalle? Hyvin huono ajatus, vaikka ei siitä pysty edes ymmärtämään, mitä tarkoitetaan. Miksi juuri 2005? Varmasti parempia ideoitakin olisi olemassa. Jos ensimmäiseksi alettaisiin ostamaan enemmän suomalaista, ja sitä ennen kaupat kertoisivat, mikä on Suomessa tehtyä. Ei nimittäin ole ihan helppoa, ja monissa tuoteryhmissä ei edes ole suomalaista tarjolla. Tällaisen huomasin eilen, pisteet sitä (selaa hiukan alaspäin, niin löytyy): https://scandinavianoutdoor.fi/tagit/kotimainen/
« Vastaus #12 : 7.12.2015 kello on 11:02 »
Tuo kohta tökkäsi ja ei ole ensimmäinen kerta kun tällaista näkee. Eli kun on saanut Suomelta riittävästi itselleen voi lähteä livohkaan ja jättää ongelmat muille ratkottavaksi??
Eihän se kiellettyä ole mutta mielestäni raukkamaista ja Suomen hyväksi käyttöä, ei todellakaan Suomen edun mukaista. Tietty jos Suomella ei ole väliä kuin juhlapuheissa niin näinhän silloin täytyy toimia.
No ,tällainen entinen alipalkattu,nykyinen eläkelläinen ei tunne saaneensa Suomelta jurikaan mitään . Aina on pitänyt työllään ansaita kaikki . Mitään tukia tai korvauksia ei ole koskaan saatu tai nostettu. Minä olen myöskin etittäin maahanmuuttoystäväl linen mutta kohdemaani on edelleen valitsematta. Naapurin poika asustelee pitkät puistaleet vuodesta Thaimaassa ,kuulemma 250€ vuokraosakkeessa . Syöskentelee eurolla lounasta ja päivällistä,baarissa . Käveleskelee polvihoisuissa rantsulla tai viidakoissa ,eikä kuulemma useinkaan palele. Oikein jos törsäilee ja reissailee ympäriinsä voi elämiseen kuukaudessa mennä 500 euroakin joskus.
« Vastaus #13 : 7.12.2015 kello on 13:36 »
Alipalkattu viittaa siihen että tod näköisesti olet saanut. Vain ylin kolmannes maksaa enemmän yhteiskunnalle veroja kuin mitä sieltä vastineeksi saa.
Sinäkin lienet käyttänyt terveydenhuoltoa, teitä, kirjastoa, koululaitosta jne jossain vaiheessa elämää? Monta muutakin asiaa jää vielä luettelematta mutta taitaa olla aika harvassa ne ketkä ei ole käyttäneet mitään yhteiskunnalta peräisin olevaa palvelua tai hyödykettä.
« Vastaus #14 : 7.12.2015 kello on 17:33 »
Alipalkattu viittaa siihen että tod näköisesti olet saanut. Vain ylin kolmannes maksaa enemmän yhteiskunnalle veroja kuin mitä sieltä vastineeksi saa.
Sinäkin lienet käyttänyt terveydenhuoltoa, teitä, kirjastoa, koululaitosta jne jossain vaiheessa elämää? Monta muutakin asiaa jää vielä luettelematta mutta taitaa olla aika harvassa ne ketkä ei ole käyttäneet mitään yhteiskunnalta peräisin olevaa palvelua tai hyödykettä.
Tottakai olen käyttänyt niinkuin kaikki ovat . Osani olen niistä maksanut niinkuin kaikki muutkin . Pitäisikö entinen elämä sitten laskuttaa maasta muuttavalta takaisin . Siinäpä se Suomi voittaisi kun muuttaisin pois koska veroni tulisin maksamaan Suomeen vaikka muuttaisin etelänavalle .
|