Karavaanarin keskustelut > Karavaanarin olohuone

Kuka on kukin?

<< < (3/7) > >>

Ipsu:
Tällänen 3-kymppinen naikkonen, joka on nuoruudessaan kasvanut siihen et vanhempien mielipide vaunuilua kohtaa on ollut iso "EI KOSKAAN MEILLE!" Telttailtu ollaan kyllä ja isä on aikanaan komian telttakärrynkin itse tehnyt ja siinä on monta kertaa nukuttu. (Pitäskö kaivaa oikein joku kuva kehiin..) Miehen kanssa ollaan samalla telttakärryllä ollut reissulla vuonna 2002.
Anoppi sitten innoistui vaunusta 2002 ja he sellaisen ostivat. Solifer 552 tai jotain sinnepäin, telivaunu kuitenkin. Sillä on eka reisu tehty vaunuiluinnon tarttuessa vuonna 2003, kun meidän keskimmäinen napero oli 3 viikon ikäinen ja esikoinen 2 vuotta. Sen jälkeen on reisussa käyty joka vuosi. Anoppi vaihtoi vaunun Soliferin 6101:een vuonna 2004 ja sillä on tehty muutama reisu.
2009 sitten ostettiin oma vaunu, kun tuntui ettei tuohon solikkaan enää mahduttu ja kun aina piti omia tavaroita roudata vaunun ja kämpän väliä. Vaunun ostostakin saisi kivan kertomuksen aikaiseksi, mutta jätetään toiseen kertaan.

Nykyään siis liikutaan porukalla: minä, mies ja lapset vuosimallia 2001, 2003 ja 2007. Vuosipaikkaa ei ole otettu, kun liikutaan vaunulla talvellakin. Toistaiseksi ollaan harrastettu camping-alueita, mutta nyt kun lapset alkaa olla jo isoja (eikä tarvi roikkua sähkön päässä mikron takia) vois tulla joku kiva puskaparkkikin kyseeseen. Parin tutun luona ollaan myös pihalla yövytty, kun eihä tällä porukalla aina kylään mahdu.

Syksyllä on tehty vuorotöitä niin et kotona on ehtiny vaan nukkua. Nyt ollaan toistaiseksi ilman töitä ja mietinnässä alanvaihto, kun ei noi oman alan töitä tunnu löytyvän tuolta toimistomaailmasta.

Kotona reisun ajan meillä päivystää pari tällästä (ja kolme ranskanluppaa)

Weicco:
Uudeltamaalta ollaan ja kolme vuotta vaunuiltu. Ensimmäinen vaunu oli sellainen extreme kokeilu, matkaaja 510 vm-83, anopilta ja appiukolta ostettu joka oli niillä mökki työmaalla taukotupana. Sillä liikuttiin noin 1,5 vuotta kunnes kaveriltani pyysin pientä palvelusta että kävis putsaamassa lumet vaunulta. Silloin vaunu oli ylläksellä. Kaveri soitteli että ei hän löydä vaunua siitä vaunualueelta, sanoin et kyllä se siinä kolmos rivillä on. Aikansa ajeltua se soitti et onko se tuo työkalu kopinnäköinen vaunu, sanoin et juurikin se ;D.
Sen jälkeen hankittiin tuo nykyinen hobby.
Talvisin vaunua on pidetty laskettelukeskuksis sa, tällä hetkellä syötteellä. Kesäisin liikuttu ympäri suomen niin paljon kuin on ollut mahdollista.
Näillä näkymin vaunuilu pysyy pääsääntöisenä harrastuksena vielä pitkään.

88k5:
Vaunuilua vuodesta -70 (ja alkeellista m-autoilua) aina 80-luvun alkuvuosille.. sitten liki 15 vuotta taukoa, muutaman vaunun korjailua jos ei oteta mukaan :P
Noina vaunuilun välivuosina reissattu hlöautolla ympäri Eurooppaa teltta/Zimmer/B&B/Hostel/Motel/Hotel -meinigillä..

90-luvun puolesta välistä taas vaunuiltu, ja viimeiset vajaat 4 vuotta m-autoiltu..

JPVäisänen:
Asuntoautoiltu ja kerran vaunuiltu jo 80 -luvulta lähtien vuokrakalustolla ja Helluntaina 2010 ostettiin oma tupa-auto jolla ehdittiin tehdä viimekesänä 3 reissua. Itse auto oli reissussa koko kesän työkavereitten toimesta :)
Pesueeseen kuuluu minä, avovaimo ja kaksi teini-ikäistä poikaa.

oh5yw:
Minä vasta innostuin yli kolmekymppisenä 1985 matkailusta omilla kulkimilla.  Tässä nämä tähänastiset matkailu/retkeilykulkuneuvot:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta
Mobile View